Vantaalaisten käytössä on useita ulkoilualueita
Vantaan kaupungilla on ulkoilualueita sekä meren että järvien rannoilla.
Vantaalainen voi irrottautua kaupungin hälystä ja antaa myöten hiljaisuuden kaipuulleen vaikkapa Vantaan kaupungin omilla ulkoilualueilla.
Luonnon rauhaa voi etsiä esimerkiksi aivan ulkomeren tuntumasta Tallholmenin saarelta Sipoon saaristosta tai hieman lähempänä olevalta Krokholmenin saarelta. Orslandetin saarella Inkoossa on puolestaan vehreä Bjursin ulkoilualue. Karumpaa merenrantamaisemaa tarjoaa Vetokannas Porkkalanniemellä.
Jos järvi rantoineen innostaa, voi suunnata tiensä Vihdissä sijaitsevaan Etelälahteen tai Rauhaniemeen.
KALLIOISESSA TALLHOLMENISSA TELTTAILLAAN
Tallholmenissa on retkeläisten käytössä muun muassa sauna, jonka voi itse lämmittää. Saaren laituriin ei tosin ole kovin helppo rantautua. Lähempänä mannerta sijaitsevaan Krokholmeniin onkin helpompi päästää, ja siellä on myös paremmat uintimahdollisuudet kuin Tallholmenissa.
Vetokannas Porkkalanniemellä on karua merenrantamaisemaa. Kallioisilla rannoilla ei hevin uida. Vetokangas on Vantaan ulkoilualueista ainoa, jossa toimitaan yhteistyössä Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen, Nurmijärven ja Kirkkonummen kuntien kanssa.
— Näin saadaan kustannussäästöä, kun aluetta rakennetaan yhdessä kokonaisvaltaisesti, perustelee Tiusanen.
BJURSISTA VOI VUOKRATA VENEEN JA KALASTAA
— Asuntovaunujen pitkäaikaispaikat ovat Bjursissa kaikki täynnä, mutta telttailijoita tänne mahtuu ja heitä myös toivotaan lisää. Lyhytaikaisia vaunupaikkoja on jonkin verran. Alue sijaitsee saaressa, ja on siksi rauhallinen. Peurat syövät täällä pihassa, toteaa Paula Vainio.
Bjursiin mennään lossilla. Päiväseltään kävijät voivat vuokrata veneitä narratakseen kalaa tai piipahtaakseen grillisaareen, jossa luonnonrauhaa on enemmän kuin pääsaarella.
Ulkoilualueen elämänmuoto rakentuu kalastuksen ympärille. Pilkkijät kansoittavat merenjäätä talviaikaan. Kesällä käydään kalakisaa. Tiusanenkin vakuuttaa, että kalalajisto Bjursin vesillä on monipuolisempaa kuin muilla ulkoilualueilla.
KÄYTTÄJIEN TOIVEITTEN TÄYTTÄMINEN ON HITAANLAISTA
Kävijöitä ulkoilualueilla on riittänyt. Alueille ei silti ole lähiaikoina mitään suurempia parannuksia luvassa. Muun muassa Rauhaniemeen haluttaisiin asuntovaunualueelle sähköistys. Bjursiin toivottaisiin lisää venelaitureita. Rantasaunakin on toivelistalla.
— Bjursissa pitäisi lisäksi kunnostaa päärakennus ja miettiä sen tulevaa käyttöä. Esillä on ollut myös bed & breakfast -tyyppinen toiminta ja kahvilapalvelu. Toteutuvatko ne, on eri juttu. Siihen voi mennä kymmenenkin vuotta, arvelee Tiusanen.
Ulkoilualueiden kehittämistä jarruttaa se, että alueita hoitaa liikuntavirasto, mutta rahat kehittämishankkeisiin pitäisi saada teknisen toimen budjettiin. Bjursista puuttuu lisäksi rantakaava, joka vaatii Inkoon kunnan toimenpiteitä.
Lisätietoja Vantaan kaupungin omistamista ulkoilualueista antavat Markku Tiusanen p. 8392 2663 ja Pekka Heinonen p. 8392 8020.
