Terapeutti Irene Kristeri on paneutunut syömisen ja tunteiden väliseen suhteeseen liki kymmenen vuoden ajan. Oman ja asiakkaidensa kokemuksen perusteella hän on huomannut, että moni pakenee tunteitaan syömällä.

— Kun alkaa ahdistaa, eikä ihminen osaa eikä uskalla tuntea tunteitaan, hän alkaa syödä pakonomaisesti.

Kristerin mukaan pakonomaisen syömisen taustalla voi olla monenlaisia tunteita. Usein ne ovat erilaisia pelkoja: ihminen saattaa pelätä omaa riittämättömyyttään, turvattomuuttaan tai sitä, että tulee hylätyksi.

Yhtä hyvin taustalta löytyy tyydyttämistä kaipaavia tarpeita, kuten rakkauden, hellyyden, läheisyyden, yhteyden ja lohdutuksen tarpeita.

— Moni on niin turvaton, ettei pysty kokemaan itselleen vaikeita tunteita tai tarpeita sellaisenaan. Turvaton olo liittyy usein ihmisen aikaisempiin kokemuksiin — siihen, ettei hän ole lapsena saanut tarpeeksi syliä.

TUNTEITA OPPII SYLISSÄ

Pienellä lapsella ei ole valmiina keinoja selvitä kaikenlaisista vastaantulevista tilanteista. Selviytymiskeinot kehittyvät elämänkokemusten karttuessa.

— Jos lapsi pääsee tilanteessa, jossa hän kohdannut vaikean ja pelottavan tunteen, äidin tai isän syliin, hän uskaltaa tuntea tuon tunteen. Jos syliä ei ole, lapsi tukahduttaa tunteensa, Kristeri selittää.

Myönteisten sylikokemusten kautta lapseen itseensä muodostuu ”sisäinen rakastava syli”. Sen turvissa hän ei ole niin turvaton kuin ilman sitä — ja niin hän uskaltaa aikuisenakin tuntea tunteitaan.

— Mutta jos aikuisella ei ole sisäistä rakastavaa syliä, hän joutuu etsimään turvaa itsensä ulkopuolelta — ruuasta, viinasta, seksistä, tupakasta tai mistä tahansa.

Pakonomainen ylensyönti tai syöppöys on riippuvuus siinä missä alkoholismikin.

— Erilaista on se, että ihminen tarvitsee ruokaa, joten syömisongelmainen ei voi toimia kuten alkoholisti, ryhtyä absolutistiksi ja lakata kokonaan syömästä.

HUONO JA ARVOTON

Jos ja kun paha riippuvuus syntyy vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin, se myös paranee vuorovaikutuksessa, selittää Kristeri.

— Pakonomaisesta syömisestä ei pääse eroon yksin, lukemalla kirjaa tai opiskelemalla kirjekurssin avulla, Kristeri sanoo, vaikka häneltä onkin tänä keväänä ilmestynyt aihepiiriä koskeva kirja Tunteet ja syöminen (Kirjapaja 2003).

Kristerin mukaan riippuvuudesta ei pääse eroon sillä, että tiedostaa ongelman. Se on myös elettävä läpi. Terapeutti, ystävä, sielunhoitaja tai kohtalotoveri on tarpeen varsinkin silloin, kun on käytävä käsiksi oman arvottomuuden ja huonommuuden tunteisiin.

— Lapsi on voinut joutua kokemaan olevansa huono tai hyljeksitty. Kenties vain jokin puoli hänestä — se puoli joka osaa tai menestyy — on kelvannut vanhemmille.

Kristerin mukaan on äärimmäisen vaikeaa tuntea se tunne, että on huono ja arvoton ja että ei kelpaa omana itsenään. Sen vuoksi moni mieluummin syö tai juo liikaa, että voisi tuntea itsensä huonoksi — ei enää oman huonommuuden takia, vaan viinan vuoksi tai siksi, että on lihava.

LÄPI KÄYMÄTÖNTÄ

Melkein mikä tahansa tapahtuma, yhtä hyvin vastoinkäyminen kuin onnen kantamoinen, antaa joillekin luvan juoda ja toisille syödä.

— Asiat eivät tapahdu kuitenkaan ihmisille sattumalta. He eivät ajaudu vaan ajavat itsensä tilanteisiin, joissa heidän on mahdollista käsitellä aikaisemmin käsittelemättä jääneitä vaikeita asioita. Niin suuri on ihmisen tarve parantua ja tulla ehjäksi, kertoo Kristeri.

Niinpä Kristerin mielestä jokaisen, joka kokee, että ”aina mulle tapahtuu”, olisi hyvä miettiä, mitä hänellä on elämässään jäänyt käymättä läpi.

Terapeutin mukaan kukaan ei selviä elämässään niin, etteikö ”puseroon jäisi jotain läpi käymätöntä”. Pakonomainen ylensyöminen on hänelle itselleenkin tuttua. Oman riippuvuutensa syntyä hän on jäljittänyt murrosiästään.

— Murrosikäinen samastuu samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa. Siihen aikaan kun olin murrosikäinen, äitini eli kautta, jolloin hän koki itsensä huonoksi. Mistä olisin siis voinut saada hyvän itsetunnon eväät? Ja miten käy niiden poikien, joiden isät ovat kokonaan poissa tai jotka elävät viina- tai huumehöyryissä? Kristeri kyselee.

”EN KELPAA”

Koska Kristeri pitää pakonomaista syömistä vakavana ja syvällisenä ongelmana, hän ei suosittele laihdutuskuuria edes lihavuuden hoitokeinoksi.

— Jokaiseen laihdutuskuuriin sisältyy ajatus, etten kelpaa tällaisenaan. Minun on laihduttava, että kelpaan itselleni ja muille.

Vaikka Kristeri toivookin, että ihmiset pääsisivät eroon vääränlaisesta riippuvuudestaan ruokaan, hänestä ei saa tekemälläkään laihuuden apostolia.

— Tärkeintä on, että ihminen voi rauhassa olla itsensä kokoinen ja iloita vartalostaan. Vaaka, standardimitat tai vaatekoot eivät kerro, mikä on kunkin oikea koko.

Kristeri kritisoi nykymuotia siitä, ettei se jätä ihmisille tilaa olla itsensä näköisiä ja kokoisia.

— Ei ole mitään järkeä siinä, että tytöille ja naisille myydään L-kokoisina vaatteita, jotka mahtuvat hädin tuskin kymmenvuotiaalle.

Muodin mukaisen laihuuden tavoitteleminen laihdutuskuurin avulla ei ole Kristerin mielestä hyväksi siksikään, että silloin puututaan vain oireeseen, ei itse sairauteen.

KOHTI EHEYTYMISTÄ

Sairauden myöntäminen ja hoitoon hakeutuminen on riippuvuudesta kärsivälle usein vaikeaa.

— Monien, ja varsinkin hoitoalan ihmisten, on vaikea myöntää, ettei pärjää yksin, vaan tarvitsee toisia, Kristeri sanoo.

Riippuvuuden hoitamiseen ei kuitenkaan ole muunlaista täsmälääkitystä.

— Ainoa, mikä muuttaa ihmistä, on rakkaus ja hyväksyminen. Ihminen, joka oppii rakastamaan itseään, ei tee itselleen pahaa ruualla.

Niinpä Kristeri kertoo asiakkaastaan, joka lopulta hyväksyi itsensä sellaisena kuin on — ja laihtui vuoden aikana kahdeksan kiloa, aivan itsestään.

Silti terapeutti ei lupaile lopullista paranemista tai täydellistä eheytymistä.

— Täysin terveeksi ei kukaan tule koskaan. Mutta eheytyessään ihminen voi tulla yhä enemmän omaksi itsekseen ja oppia elämään tässä ja nyt, pakenematta minnekään.

AINA SYÖPPÖ

Syömisongelmainen joutuu elämään ongelmansa kanssa koko loppuelämänsä samaan tapaan kuin alkoholisti. Sen vuoksi syömisongelmaisen on hyvä oppia tunnistamaan ne riskitilanteet, joissa hän on vaarassa sortua syömään vatsan nälän sijasta suun nälkään: lohduttamaan itseään ruualla, aivan kuin palaamaan pikkuvauvaksi äitinsä rinnoille.

— Voin hyvin, ja nälkäni pysyy kohtuullisena, kun syön kolme kunnon ateriaa päivässä, aamupalan, lounaan ja päivällisen. Lisäksi syön välipalaksi hedelmiä tai muuta, selittää oman syömisongelmansa kanssa kamppaileva Kristeri.

Kristerillä on joitakin tunteita, joiden suhteen hän joutuu olemaan tarkkana.

— Syömiseen on helppo paeta, kun vihaa toista tai itseään. Tai silloin kun kokee itsensä yksinäiseksi, kun on yhteydetön olo eikä tunne yhteyttä edes itseensä. Myös väsymys on riskitilanne, ja siksi on tärkeää, että lepään riittävästi.

Kristeri muistuttaa, että riskitilanteessa voi syömisen sijasta tehdä jotain muuta — tai vain jäädä paikalleen sohvan nurkkaan ja tuntea sen kauhean tunteen.