Unelmat ovat kaikkien ulottuvilla

Mikäpä voisi olla mielikuvitusta kiihottavampi lastenkirjan kaupunkimiljöö kuin Venetsia. Niko-poika asuu tuossa tarunhohtoisessa gondolien kaupungissa, ja hänellä on salaisuus. Äidillä, opettajalla ja tädillä on ihmettelemistä, kun Nikon ajatukset eivät tahdo pysyä arjen velvollisuuksissa. Mieli matkaa jonnekin ulos ikkunasta, ja kukaan ei tunnu ymmärtävän, mitä pojan päässä liikkuu.

Pojalla on kuvittelemisen lahja, ja hän haaveilee yksisarvisesta, jolla on kultainen sarvi. Kun kukaan muu ei tunnu ymmärtävän Nikon haaveita, viimeisenä mahdollisuutena on vaari, joka oitis oivaltaa, mistä on kysymys. Kultasarvista voikin vaarin mielestä etsiä talttojen avulla puusta tai kivestä, tai vaikkapa soittimista tai kirjoista.

Bimba Landmannin kuvitus on suorastaan lumoavaa maagista realismia. Kuvat puhuvat niin voimakkaasti puolestaan, että jo pelkästään niiden perusteella tietäisi missä mennään. Kirjan perussanoma on rohkaiseva: jokaisella voi olla omat kauniit unelmansa, jos niitä osaa vain etsiä.

Romeon ja Julian tarina lapsille

Romeon ja Julian rakkaustarinaa voisi nimittää vaikkapa vuosituhannen rakkaustarinaksi. Luigi da Porton kertoma tarina päätyi 1500-luvulla William Shakespearen kirjoihin ja kansiin. Rakkaustarinoita riittää, mutta nuorten italialaisrakastavaisten kohtalolla on ollut aina erityisasema suurista tunteista kiinnostuneiden keskuudessa. Sukuriitojen kuormittama nuoripari toteuttaa vain omaa rajatonta tunnettaan, ja siitähän ei tunnetusti hyvää seuraa.

Romeon ja Julian tarina on myös sikäli mielenkiintoinen, että Italian Veronaan sijoittuva tarina on saanut oman tapahtumapaikkansa. Jokainen Veronan matkaaja löytää väistämättä tiensä Julian parvekkeelle. Sen alta lähtee myös Nicola Cinquettin ja Octavia Monacon värikylläinen lastenkirja liikkeelle: eräs lapsi lukee parvekkeen alla turistien seinäpiirroksia ja pyytää että seiniin ikuistettu tarina kerrottaisiin hänelle.

Ainakin tarinan tunteva aikuinen voi nauttia kirjasta täysin siemauksin. Tarina on yksinkertaistettuna ja tiivistettynäkin sen verran kovaa tavaraa, että tuskin nuorenparin ehdottomuuteen on paljon vastaan sanomista. Sitä paitsi Octavia Monacon vaaleanpunasävyinen kuvitus saa vanhan tarinan tehokkaasti eloon.

Tallintuoksuinen lukuhetki

Sanni on seitsenvuotias irlantilainen ja tulisieluinen ruskea tamma, joka on saanut turhaan hirnahdella esteratojen perään. Sannin elämä kuitenkin muuttuu, kun siihen ihastuu tallille kesätöihin tullut suomalainen Pekka. Uudessa kotimaassaan Sannista varttuu kelpo ratsu, joka yltää maineeseen monissa kisoissa.

Sadunomaisessa ja ajoittain jännittävässä kertomuksessa Sanni tutustuu uuden tallin muihin asukkaisiin: iäkkääseen venäjänvinttikoiraan, toisiin hevosiin ja tallikatteihin. Raili Mikkasen kirjoittama ja Riikka Juvosen kuvittama kirja on suunnattu lukemaan äskettäin oppineille ja hevos­hulluille lukijoille.

Ken ullakolla kolkuttaa?

Ikkunahirviö on lukemaan opetteleville tai jo oppineille lapsille tarkoitettu jännitystarina, jossa selvitellään ullakolta kuuluvien äänten arvoitusta. Kirja kuuluu Lasten keskuksen Minäpä luen itse -sarjaan, jonka tunnuspiirteitä ovat iso, selkeä teksti, lyhyet rivit ja runsas kuvitus.

Kirjan päähenkilöitä ovat tokaluokkalainen Jari ja hänen luokkatoverinsa Nea. Jarin kodin ullakolta kuuluu kummia ääniä, ja Nea osaa pitää salaisuuden.

Kun lapset ryhtyvät kuvittelemaan asioita, mielikuvituksella ei ole rajoja. Matka ullakolle käy monien mutkien kautta, mutta sen verran voi salaisuudesta paljastaa, että äänet ovat eläinten aiheuttamia. Voisi kuvitella, että lapsille tarkoitettu jännityskertomus olisi kertakäyttökirjallisuutta, mutta arvoituksen ratkaisu on sen verran hauska, että siinä riittää ihmettelemistä ensimmäisen lukukerran jälkeenkin.

Marlies Rieper-Bastianin kuvituksessa on se hyvä puoli, että kuvitus toimii omana, täysin ymmärrettävänä kertomuksenaan. Lisäksi kirjan lopussa on hauska oivallus: kirjan kirjoittaja- ja kuvittajaesittely. Kirjan suomalainen nimi Ikkunahirviö on vähän ankea, ainakin kun sitä vertaa alkuperäiseen saksankieliseen nimeen, joka on mainio Monster am Fenster.

Jyvästä varttuu vallaton ystävä

Vuonna 2002 kuolleen Astrid Lindgrenin herttainen satu Kastehelmestä ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa kuvitettuna versiona. Kun rakastettu ruotsalainen satutäti vuonna 1949 kirjoitti Kastehelmen, elämänmeno oli kovin toisenlaista kuin nyt. Siitä huolimatta satu koskettaa ajattomuudellaan.

Tarinan kertojan toiveiden toteutumista rajoittaa perheen niukka toimeentulo. Mutta tytöntyllerö jaksaa unelmoida. Eräänä päivänä tytön toive toteutuu kummallisen ukon antaessa tytölle kultaisen jyvän. Tyttö hoitaa siementä ohjeiden mukaan. Aikanaan jyvästä varttuu punamekkoinen nukke, joka saa nimekseen Kastehelmi. Kaunis Kastehelmi on vallaton ystävä, joka tykkää ohukaisista ja huimista leikeistä.

Lindgrenin vanha satu kertoo unelmoinnista, mielikuvituksen voimasta ja kärsivällisyyden hyveestä.

Jättiläiskonnien kapina

Nilkku on australialainen jättiläiskonna, jota ihmetyttää, miksi rekka-autoilijat ja lomamatkailijat tieten tahtoen yrittävät ajaa valoihinsa sattuvien eläinparkojen päältä. Rauhallinen hyönteisiä napsiva, mutakylvyistä nauttiva ja mielestään tyylikkäiden rauhaskyhmyjen peittämä matelija ei ymmärrä, miksi sitä vihataan ja pidetään iljettävänä. On ahdistavaa kerätä littuiseksi levyksi kuivuneita sukulaisia tienpinnasta, kun koskaan ei voi tietää, onko seuraavana vuorossa oma isä, äiti tai sisko.

Siksi Nilkku päättää lähteä rämeeltään ihmisten ilmoille osoittamaan, kuinka rakastettavasta lajista on kysymys.

Konnan raivolla on tervetullutta ekologista nuorisokirjallisuutta. Se on hyväntuulinen ajatuskoe, joka leppoisasti pistää miettimään, millä perusteella eri olentoihin liitetään sellaisia arvostelmia kuin miellyttävä tai vastenmielinen. Syväekologinen on jo se kysymys, millaiseen elämään kaikilla luoduilla lajeilla on oikeus.

Konnan raivolla on kuin vanha kunnon Eläinten vallankumous, sen tyyli on vain lunkimpi.

Ei ole helppoa olla pieni poika

Illalla vanhan suutarin ja pyykkärimummon ovelle koputtaa pieni poika sateesta märkänä ja viluissaan. ”Olin rotta”, on ainoa tieto, jonka hän osaa kertoa itsestään. Käy niin, että vanhukset saavat pojasta itselleen lapsen, mutta ennen onnellista perhe-elämää tapahtuu kaikenlaisia sellaisia vastoinkäymisiä, joita saduissa yleensä eteen tulee.

Englantilaisen Philip Pullmanin Olin rotta on oikein hauska ja elokuvamaisen reippaasti etenevä kirja, jossa annetaan roimasti sapiskaa aikuisen maailmalle — koululaitokselle, poliisille, lääkäreille ja tiedemiehille, keltaiselle lehdistölle ja filosofeille.

Tomiksi ristitty ottopoika todellakin oli rotta, ennen kuin muuttui pojaksi. Ihmisillä on vaikeuksia suhtautua häneen ja niihin erehdyksiin, joita helposti tekee, jos on vasta kolme viikkoa aikaisemmin kokenut muutoksen rotasta pojaksi. Vain vanha suutari ja hänen vaimonsa suhtautuvat varauksettomalla lämmöllä Tomiin, ja se lohduttaa. On tärkeää, että joku rakastaa avoimesti ja ehdoitta, varsinkin silloin, kun tuntuu, ettei oikein sopeudu joukkoon.