Sivun toiminnot

Kaikilla muillakin on

kom.jpg

"KYLLÄ SITÄ tuntee itsensä typeräksi, kun antaa jonkun mitättömän roiston viedä käsilaukun ja kaikki rahat heti ensimmäisinä lomapäivinä. Olen tähän asti ajatellut, että pystyn huolehtimaan itsestäni ja tavaroistani, mutta nyt koen itseni epävarmaksi ja jotenkin tyhmäksi kaiken aikaa", totesi lomamatkalla tapaamani iäkäs rouva.

Pari päivää myöhemmin tapasimme uudestaan. Kysyin, miten hän jaksaa ja onko hän selvinnyt järkytyksestä. Hän sanoi, että tuntuu paremmalta. Erityisesti se, että poliisiasemalla oli ollut monia ihmisiä ilmoittamassa erilaisista varkauksista, oli helpottanut oloa. Siellä oli ollut kaikenlaisia ihmisiä, myös nuoria hyväkuntoisia miehiä. Yhtäkkiä nainen ei tuntenutkaan itseään enää niin tyhmäksi. Moni muukin oli menettänyt jotain varkaille.

MONEN IHMISEN voima on käytössä myös nuorten ja vanhempien välisissä suhteissa. Nuoren toivoessa vanhemmilta lupaa tai rahaa johonkin hän vahvistaa vaatimustaan sanomalla, että kaikilla muillakin on. Se, mitä kaikilla muillakin on, voi olla melkein mitä tahansa: Kaikilla muilla on juuri sellainen barbinukke, kännykkä, merkkivaatteet tai lävistys. Kaikki saavat olla niin pitkään ulkona kuin haluavat. Kaikkihan nyt viikonloppuisin polttavat pilveä tai ottavat kännit.

Se, mitä kaikilla muilla on, on saatava itsellekin, ettei erotu joukosta ja joudu ulkopuoliseksi. Tämänhän jokainen vanhempi ymmärtää. Siksi samaa monen ihmisen voimaa on alettu käyttää myös niin, että koko kylä ja koko koulu sopii yhteisistä pelisäännöistä. Tällöin sekä nuoret että vanhemmat tietävät, että kaikilla on kotiintuloajat eikä kukaan vanhempi salli lasten polttaa pilveä tai ostaa perjantaipulloa. Samaan ryhmään kuuluminen antaa voimaa ja tukee.

MONISSA PSALMEISSA puhutaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalasta. Tällä korostetaan sitä, että historian eri vaiheessa on ollut monia, jotka ovat saaneet tukea ja rauhaa vaikeuksissa.

Istumme diakonissalaitoksen kirkossa. Alttarilla palavat kynttilät. On juuri luettu psalmiteksti ja taustalla kuuluu musiikkia. Joku käy ajatuksissaan läpi oman elämänsä asioita, joku pohtii luettua psalmia ja joku antaa vain hiljaisuuden ja yhdessä olon rauhoittaa mieltään. Rukoilemme Isä meidän -rukouksen ja tulemme siunatuiksi Herran siunauksella. Yhteisyydessä on voimaa. Koemme, että meitä on monta, joilla on yhteinen Jumala.

Raili Gothóni,Diakonia-ammattikorkeakoulun opettaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook