Miten lääkäri hoitaa itseään?
- TÄYTYY MYÖNTÄÄ, että aika huonosti. Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Päivätyön lisäksi työskentelen usein iltaisin. Ennen liikkuminen oli osa arkipäivää, mutta nyt urheilun harrastaminen on jäänyt, huokaa 33-vuotias terveyskeskuslääkäri Vesa Kinnunen.
Vesan mielestä lääkärit ovat usein varsinaisia itsehoidon mestareita. Tavalliseen pulliaiseen verrattuna heiltä tosin löytyy diagnooseihin ammattitaitoakin.
- Ongelmallista on kuitenkin se, että lääkärit eivät hakeudu hoitoon riittävän nopeasti, vaikka siihen olisi aihetta.
Lääkärikirjoja Vesa ei suosittele yöpöytälukemisiksi sen enempää lääkäreille kuin muillekaan. Pahimmillaan ne vievät yöunet. Kun outo vaiva iskee, omien diagnoosien ja pitkälle vietyjen itsehoitosuunnitelmien tekoa kannattaa välttää. Vesan mielestä parasta on varata aika lääkärille.
- Oma diagnoosi ei välttämättä ole hyvä lähtökohta hoidolle. Paras apu vaivoihin löytyy usein vastaanotolla lääkärin kanssa keskustellessa. Hoitosuhde vaatii molemminpuolista luottamusta ja vilpitöntä halua parantua.
Rekolan terveysasemalla työskentelevä Vesa on koulutukseltaan yleislääketieteen lisensiaatti. Rekolassa lääkäreillä on aluevastuuperiaate eli asukkaat on jaettu alueittain lääkäreiden kesken. Yhtä lääkäriä kohden on yli 2000 asukasta, mikä ylittää hieman lääkäriliiton suositukset.
- Väestövastuusysteemissä toimin ikään kuin alueellisena perhelääkärinä, joka hoitaa kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin.
Lääkärin työssä Vesan mukaan tärkeintä on halu auttaa ja parantaa. Ihmisten kanssa on tultava toimeen, ja jotta diagnoosin teko onnistuisi, lääkärin on oltava herkkä kuuntelija. Vastaanotolla lääkäri ja potilas ovat ihmisinä tasavertaisia, Vesa vakuuttaa.
- Raskainta työssä on alituinen kiire. Aikatauluissa pysyminen on hankalaa, sillä välillä hoidan ajanvaranneiden lisäksi akuutteja, kiireellisiä potilaita. Kiireessä työn hallinta heikkenee ja vastaanotolla asiakkaat aistivat kiireisen tunnelman, mikä ei ole hoitotilanteessa hyväksi. Mielestäni kiire on viime vuosina vain lisääntynyt, Vesa arvelee.
Uuden testamentin kirjoittajista Luukas oli perimätiedon mukaan ammatiltaan lääkäri ja kristityksi kääntymisensä jälkeen myös arvostettu uskonnollinen johtaja.
