Parkanosta kotoisin oleva kirjailija Anelma Järvenpää-Summanen

on jo parikymmentä vuotta elänyt Vantaalla. Miehensä, kirjailija Matti Summasen kanssa hän asuttaa kirjailijatalo Villa Kivistöä, joka on kaunis, luonnon keskellä oleva omakotitalo lähellä Kehä III:sta.Kaksi kirjailijaa asuu ja työskentelee yhdessä saman katon

alla. Eikö se ole sietämätöntä? Järvenpää-Summanen on vuorotteluvapaalla pienkustantamon toimitussihteerin ja kustannustoimittajan työstä ja Matti Summanen eläkkeellä pitkän opettajatyörupeaman jälkeen. Molemmat kirjoittavat, ja molempien mikrot seisovat papereita täynnä olevilla pöydillä.- Minä voin sanoa aamuisin, että "nouses, akka, runoilemaan,

minä kyllä teen aamiaista", Matti Summanen nauraa.- Matti on superkokki, pistää siihen Anelma Järvenpää-Summanen.

Toistensa aviopuolisot ja kollegat työskentelevät kumpikin

omien projektiensa parissa, mutta viihtyvät myös yhdessä.- Joskus keskustellaan yökaudet, paljastaa Anelma.

- Luonteeltamme olemme virkistävän erilaisia. Minä olen

Parkanosta, isohkon maalaistalon tyttö. Matti on eteläkarjalainen, puhelias, Anelma hymyilee.- Matti sanoo kuulleensa että Ylä-Satakunnassa ovat Suomen

vaikeimmat ihmiset.- Me ei kilpailla eikä tapella, Matti lisää.

- Ulkona istutaan, katsellaan luontoa. Vantaalla luonto

on lähellä: pihassakin orava kipittää pitkin sähkökaapelia ja suuret puut kuvastuvat vyöhykkeenä taivasta vasten.- Koen olevani osa luontoa, kertoo Anelma.

- Mitään ei ole välissä, kun katson kukkaa tai tähtiä, tai

kosketan puuta.ISÄTTÖMÄNÄ KASVANUT TYTTÖ
Anelma Järvenpää-Summasen kirjoissa toistuu kaikissa syvä

ihmisen kuuntelemisen teema. Arvostelijat puhuvat lujasta hauraudesta. Anelma itse sanoo olevansa kuuntelija, kanssavaeltaja ja silminnäkijä. Hän pyrkii aistimaan herkästi sekä ihmisiä että luontoa.- Kirjailijan tehtävä on kirjata se, mitä elämässä tapahtuu.

Ei minulla ole mitään erikoisohjelmia tämän ohi. Kun jokin asia on järkyttänyt, koskettanut, ihmetyttänyt, yritän välittää näkemiseni muille. Ehkä joku tunnistaa siitä itsensä tai tajuaa kohtalonsa. Olen itse identiteettini velkaa kirjallisuudelle. Tuskin olisin hengissäkään ellei kirjoja olisi!- Kirjailijana maksan siis velkaa. Ihanaa on, jos olen kyennyt

ilmaisemaan jotakin niin, että lukija saa edes hivenen siitä, mitä olen itse kirjallisuudelta saanut.Anelma Järvenpää-Summasen lapsuustragedia oli isän surma

tytön ollessa neljävuotias. Lehdet kirjoittivat asiasta, ja tapaus jätti perheeseen elinikäiset jäljet. Siitä saakka Anelmalle tuli tärkeäksi yrittää ymmärtää niitä ihmisen käyttäytymisessä olevia syvyyksiä, joihin on hyvin vaikea päästä käsiksi."Jos tietäisimme ihmisestä kaiken, antaisimme hänelle anteeksi",

kirjoitti satusetä Andersen. Anelma Järvenpää-Summanen pitää ajatuksesta.NYKYÄÄN ON VAIKEA OLLA VANHEMPI
Sana anteeksianto vilahtelee siellä täällä Järvenpää-Summasen

tekstissä. Uusin teos, runokokoelma Valitse kohtalosi, puhuu paljon sukupolvien ketjusta, äideistä, lapsuudesta.Näinä aikoina on vaikea olla vanhempi, ja oman äidin kuolema

sekä lapsenlapsen syntymä saivat Anelman miettimään sukupolvien ketjua. Jokainen äiti on myös tytär, ja pojasta kasvaa isä.- Meidän sukupolvemme ei välttämättä tajua, millaista on

olla nuori tänään. Millaisia vaaroja ja paineita nuoret joutuvat kohtaamaan ja millaisia valintoja tekemään. Miten heidät saisi sisäisesti niin vahvoiksi, etteivät he ajautuisi kokeiluihin, joista ei kenties ole paluuta.- Vanhempien tehtävä on välittää lapsille totuus ja toivo.

Totuuden maailmakin sanoo, kylmällä kielellä, mutta toivo on tärkeä, pohtii Anelma Järvenpää-Summanen.Näinä päivinä kirjailija ajattelee siviilien kärsimystä,

äitejä, jotka synnyttävät lapsensa elämälle eivätkä sodan kitaan.- Sytytimme kynttilän ja pidimme hiljaisen hetken terrori-iskujen

uhreille ja koston tuleville uhreille, kertoo Anelma hiljaa.Hän kokee olevansa hiljentyjä, kuuntelija - ei julistaja.

Mutta hänen kirjojensa viisaudessa on jotakin hyvin painavaa: ikiaikaista leipää, juurien viisautta. Erämaaseudun ihmisen sitkeyttä, alkuvoimaa, löytyy herkän ja hauraanoloisen naisen lyriikasta.RUNO KERTOO JOTAKIN OLENNAISTA
Anelma Järvenpää-Summanen on kirjoittanut sekä proosaa että

runoja. Eroa niiden välillä hän ei koe - ero on ehkä pitkäjännitteisyydessä, jota proosa vaatii.Viisi runoantologiaa toimittanut kirjailija kokee itsensä

runon puolestapuhujaksi.- Runous kertoo olennaista jokaisesta meistä. Ajattelen,

että jos muodostamme maailmankuvamme tiedotusvälineiden ja mainosten perusteella, me vieraannumme itsestämme, ahdistumme.- Suuri osa kirjallisuudesta on hyvin lähellä hengellisyyttä,

sanoo Anelma.- Kirjallisuuden avulla voimme etsiä toisenlaisia arvoja,

voimaa puolustaa ihmisyyttä ympärillämme ja itsessämme.

Eila Jaatinen

»Olen nähnyt perhosen ponnistavan kotilostaan.

Kovin työläästi hauraat siivet avautuvat ilmaan.Vanhempien kauhu: voiko auttaa, rikkomatta.»