Jos lapsen elämään tulee asioita, jotka eivät vielä hänelle kuulu, ne vievät tilaa lapsuudelta. Jos lapsuuden kehitysvaiheet jäävät kesken, ihminen jää persoonaltaan keskenkasvuiseksi, sanoo perheterapeutti, sosiaalipsykologi Saara Kinnunen.

Kinnusen mukaan nyky-Suomessa lapsuus on lyhentynyt - monesta syystä.

- Meillä on pitkään korostettu lapsen omatoimisuutta ja pidetty sitä pelkästään hyvänä asiana. Lapsia kehutaan itsenäisiksi ja pärjääviksi.

On hyvä, että lapsella on kavereita, mutta kavereiden kanssa olemisen ei pitäisi johtaa siihen, että lapsi alkaa irtautua kodistaan jo 4-5-vuotiaana.

- Lapset sopivat päiväkodissa, että tapaavat kaverinsa illalla uudestaan, ja käyvät kotona vain kääntymässä. Kaverit eivät kuitenkaan saisi pienen lapsen elämässä mennä vanhempien ja perhe-elämän ohi.

Kinnusen mielestä lapsi ei päivähoidon jälkeen tarvitse enää niinkään kavereita kuin arkista kotona olemista ja omia vanhempiaan. Lapsen ja vanhempien välinen suhde ei vahvistu, jos perheenjäsenet eivät vietä aikaa toistensa kanssa. Kun elämä isona potkii päähän, siinä on harvoin apua tarha- tai koulukavereista. Silloin tarvitaan isää ja äitiä.

"KAVERIPORUKOISTA EI SAA VANHEMMAN TUKEA"

Lapsen itsenäisyyttä korostetaan joskus siksi, että vanhemmat eivät jaksa tai välitä olla lapsensa kanssa. On helppoa, kun lapsi on muualla.

- Jos lapsi tottuu siihen, että kaikki mielenkiintoinen on kodin ulkopuolella, häntä näkyy kotona yhä vähemmän. Se ei vielä tarkoita, että lapsi on huonoilla teillä. Mutta se tarkoittaa, että lapsi irtaantuu kotoa sellaisessa ikävaiheessa, joka ei kehityksellisesti ole vielä irtaantumisen aikaa.

- Kun sitten murrosiässä tulee irrottautumisen aika, lapsella ei enää ole, mistä irrottautua. Siksi nuoren pitää pahimmillaan ryhtyä kapinaan yhteiskunnan sääntöjä ja lakeja vastaan.

Jos lapsen elämän painopiste on kavereissa, hän ei saa riittävästi tukea kasvulleen.

- Kaveriporukoista puuttuu lasta tukeva aikuinen, joka asettaa rajoja ja opettaa tapoja ja arvoja. Kaveriporukoissa ei myöskään ole aikuisen syliä. Jos lapsen suhde omiin vanhempiin on ohut, kotonakaan ei ole luontevaa olla sylissä. Yksi nykylasten pahanolon syy on sylin puute.

"MEDIAN VYÖRYTYS EI KUULU LAPSEN MAAILMAAN"

Neil Postman kirjoitti 1980-luvulla kirjan Lyhenevä lapsuus. Hänen mielestään joukkotiedotus lyhentää lapsuutta.

- Postmanin 20 vuotta sitten maalaama uhkakuva on totta tänään, Saara Kinnunen sanoo.

- Media vyöryttää lasten ulottuville maailman, joka ei heille vielä kuulu. Erityisesti tämä koskee seksuaalisuutta. Kaikki aikuinen seksuaalisuus, ja myös sen perverssit ilmiöt, rävähtää nykyisin lapsen silmille televisiosta, lehdistä ja mainoksista. Seksuaalisuus on voimakas ja uteliaisuutta kiihottava alue. Jos lapsi törmää siihen liian aikaisin, leikki syrjäytyy.

Kinnusen mielestä hyväksi ei ole myöskään se, että lapsi sukeltaa liian aikaisin nuorisokulttuuriin.

- Ala-asteikäiselle lapselle eivät kuulu nuorten vaatteet, musiikki, meikit ja diskot, Kinnunen yksilöi.

- Jos diskot on koettu jo ala-asteella, yläasteelle siirryttäessä pelkät diskot ovat pikkulasten hommaa. Sen takia muun muassa alkoholi tulee mukaan kuvaan entistä aikaisemmin. Nykyisin monella ala-asteella on onneksi lopetettu diskojen järjestäminen.

"PALJASTAVAT VAATTEET EIVÄT OLE LASTENVAATTEITA"

- Jos pikkutyttö yrittää pukeutua seksikkäästi, vanhempien pitäisi puuttua asiaan. "Kaikilla muillakin on" ei ole välttämättä edes totta, ja vaikka olisikin, jokainen vanhempi on vastuussa omasta lapsestaan, Saara Kinnunen painottaa.

- Ala-asteikäisen ei tule lähteä kouluun pikkutopissa. Myös yläasteella tiedän opettajan lähettäneen liian paljastavasti pukeutuneen tytön kotiin vaihtamaan vaatteet.

Kinnunen arvelee, että seksikkään pukeutumisen päämäärä on aina herättää vastakkaisen sukupuolen huomio. Pikkutytöt eivät kuitenkaan tajua, mitä kaikkea he voivat pukeutumisellaan saada aikaan.

- Kenelläkään ei ole lupa kajota lapseen, vaikka hänellä olisi yllään mitä tahansa. Mutta kaikki eivät välitä luvista. Siksi pikkutytöt voivat pukeutumisellaan asettaa itsensä jopa suoranaiseen vaaraan.

Kyse on myös tilannetajusta ja käytöstavoista. Lapset on opetettava pukeutumaan tilanteen mukaan. Seksuaalisesti kiihottava asu ei kuulu koulupäiviin, ei edes yläasteella, kuten se ei kuulu muillekaan työpaikoille.

"LEIKKI OPETTAA ELÄMÄNTAITOJA"

Saara Kinnusen mukaan leikkiminen tukee lapsen kehitystä. Se vahvistaa mielikuvitusta, tunne-elämää ja toisen asemaan asettumista. Niitä taitoja tarvitaan koko elämän ajan.

- Leikkejäkin vanhempien on tarpeen säädellä jossain määrin. En pidä hyvänä sitä, että esimerkiksi 4-vuotiaalle ostetaan Barbie. Hänen kehitysvaiheeseensa sopivat vauvanuket ja pehmolelut. Barbien aika on vasta ala-asteella.

Kinnunen kertoo kuulleensa, miten kaksi 12-vuotiasta tyttöä keskusteli leikkimisestä.

"Mitä sä vastaat jos joku kysyis sulta että leikitsä vielä?" toinen kysyi.

"Aion leikkiä niin kauan kuin huvittaa, koska isona se ei ehkä enää huvitakaan", toinen vastasi.

- Jos leikkiminen loppuu liian aikaisin, leikin tarve jää. Eräällä kesäkodilla ihmeteltiin lastenkodissa kasvaneita rippikouluikäisiä, jotka valtasivat pihan hiekkalaatikon moneksi päiväksi. He eivät olleet aikanaan saaneet leikkiä tarpeeksi hiekkalaatikolla.

Jos lapsuuden leikit jäävät kesken, ne jatkuvat helposti paljon isommilla asioilla, esimerkiksi ihmissuhteilla.

"JOS LAPSI EI SAA OLLA LAPSI, HÄN JÄÄ KESKENKASVUISEKSI"

- Lapsuus on kivijalka, jolle aikuisuus rakentuu. Jos lapsuus jää kesken, ihminen ei kasva vastuulliseen aikuisuuteen. Se näkyy nykyisissä nuorissa aikuisissa. Monille heistä on jäänyt päälle kaipuu huolettomaan, kivaan lapsuuteen, jonka pitäisi jatkua läpi elämän, Saara Kinnunen arvioi.

- Keskenkasvuisiksi jääneetkin varttuvat useimmiten, mutta ajan kanssa. Ongelma on siinä, että heidän myöhästyneet kasvukipunsa heijastuvat elämänkumppaniin ja lapsiin. Jos puolison kanssa ei enää ole kivaa, etsitään toinen. Lapset kokevat olonsa turvattomaksi, kun vanhemmat käyttäytyvät teini-ikäisten lailla.

Kinnunen palauttaa mieleen viime vuosisadalla tehdyn löydön: lapsi ei ole arvokas vain siksi, että hänestä tulee aikuinen, vaan jo lapsena hänellä on oma arvonsa. Vanhempien tehtävä on varjella lasta ja lapsuutta.

- Rajojen asettaminen lapsuutta uhkaaville asioille on vanhempien tehtävä. Lapsella ei ole kypsyyttä ja kykyä tehdä näitä valintoja. Sitä paitsi jos lapsi ei saa kaikkea heti, hän oppii odottamaan. Odottaminen on taito, jota tarvitaan läpi elämän. Nykyään ajokortti on melkein ainoa asia, jota lapsen on pakko odottaa.

Mihin lapsi tarvitsee vanhempiaan?

antaalla järjestetään syksyn aikana leikki- ja kouluikäisten lasten vanhemmille tarkoitettuja kasvattajailtoja. Niissä on luennoitsijana perheterapeutti ja sosiaalipsykologi Saara Kinnunen.

Illoissa puhutaan lyhenevästä lapsuudesta, arkirakkaudesta, rohkeudesta olla vanhempi, perheestä lapsen kotina ja lapsen tarpeesta saada tukea vanhemmiltaan.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Ne kestävät noin kaksi tuntia, ja tuoksi ajaksi on järjestetty myös lastenhoito.

Eriaiheiset illat pidetään kello 18 alkaen seuraavasti:

to 13.9. LYHENEVÄ LAPSUUS, Rekolan kirkolla, Kustaantie 22

to 20.9. LYHENEVÄ LAPSUUS, Hakunilan kirkolla, Hakunilantie 48

ti 25.9. ARKIRAKKAUS, Korson seurakunnan kokoustilassa, Kotkansiipi 1 B

ke 3.10. ROHKEUS OLLA VANHEMPI, Ristipuron päiväkodissa, Simonkyläntie 11

ti 9.10. PERHEESSÄ LAPSEN KOTI, Kilterin koululla, Iskostie 8

to 18.10. LYHENEVÄ LAPSUUS, Tikkurilan kirkolla, Asematie 12

ti 6.11. MIHIN LAPSI TARVITSEE VANHEMPIA?

Kilterin koululla, Iskostie 8

to 8.11. MIHIN LAPSI TARVITSEE VANHEMPIA?

Hämeenkylän kirkolla, Auratie 3

Lapsilta kielletyn tilalle muuta kivaa

uomo ja Maarit Salovuoren perheessä on toistaiseksi jouduttu vetämään rajoja lähinnä tietokoneen käytölle ja television katselulle.

- Niitä on jouduttu rajoittamaan jo pelkästään sen vuoksi, että muuten pojat istuisivat koko illan nenä ruudussa, Tuomo Salovuori toteaa.

Samuel, 12, Sampo, 10, sekä 7-vuotiaat kaksoset Emil ja Anton eivät katso aikuisten saippuasarjoja. Katselurajoitukset eivät ole herättäneet sen kummempaa nurinaa, koska ei perheessä ei muutenkaan katsota televisiota kovin paljon. Silloin tällöin vuokrataan video ja sitä katsotaan joko koko perhe yhdessä tai isä isojen poikien kanssa.

NETTIVIIKON JÄLKEEN LOMAVIIKKO

Tietokoneen käytön rajoittaminen on ollut pieni taistojen paikka.

- Pojat pelaisivat ja surffailisivat netissä illat pitkät. Kun emme aluksi rajoittaneet tietokoneen käyttöä, huomasimme, että se söi ajan muilta touhuilta. Nykyisin meillä vuorottelevat peliviikko ja lomaviikko. Lomaviikolla pojat ovat paljon kavereiden kanssa, peliviikolla selvästi vähemmän.

On palstoja ja osoitteita, jonne poikien ei ole lupa mennä. Pojat tietävät, että tietokoneelle jää jälki kaikista osoitteista, joissa on käyty. Kiellettyjä ovat seksisivujen lisäksi chat-palstat, joissa liikkuu kaikenlaista kirjoittajaa.

Nuorten musiikkia Samuel on kuunnellut jo pari vuotta.

- Musaan emme ole puuttuneet, olemme kyllä tuoneet esiin omia mielipiteitämme. Sampokin kuuntelee jo samaa musiikkia - isojen sisarusten perässä nuoremmat menevät aikaisemmin mukaan nuorisokulttuuriin, Tuomo Salovuori sanoo.

Disko-kysymykseen Salovuorilla ei tähän mennessä ole juuri törmätty, sillä poikien koulussa on tehty periaatepäätös, että ala-asteella ei järjestetä diskoja. Nyt Samuel aloitti yläasteen, ja asia tullee ajankohtaiseksi kohta puolin.

PIHALEIKKEJÄ JA YHTEISIÄ JUHLIA

Tuomo ja Maarit Salovuori korostavat sitä, että jos lapsilta kieltää jotain, on tärkeää tuoda tilalle jotain kivaa. Salovuoret menivät esimerkiksi muutama vuosi sitten ulos leikkimään lasten kanssa vanhoja pihaleikkejä kirkkistä, purkkista ja lipunryöstöä.

- Huomasimme, että pihalla ei enää leikitty sellaista yhteisleikkejä kuin meidän lapsuudessamme. Olimme muutamia kertoja lasten mukana, ja vetäydyimme sitten pikkuhiljaa pois. Leikit kuitenkin jatkuvat edelleen.

Salovuoret järjestävät silloin tällöin juhlia: uutena vuotena, vappuna, syntymäpäivinä tai ihan muuten vain. Lapset ovat juhlissa mukana.

- Syömme hyvin, seurustelemme ja joskus olemme järjestäneet joko lapsille tai koko porukalle erilaisia kisoja, jopa pihaolympialaiset. Lapset näkevät, että hauskaa voi pitää ilman diskoja ja ilman yletöntä alkoholinkäyttöä.

Salovuoret haluavat vahvistaa perhesiteitä siten, että liikkuvat myös koko perhe yhdessä muulloinkin kuin lomamatkoilla. Koko perhe lähtee esimerkiksi yhdessä uimaan. Kaikki pojat harrastavat jotain joukkuepeliä, ja myös vanhemmat osallistuvat urheiluseurojen toimintaan.

Entä ne kuuluisat kotiintuloajat?

- Kun pojat ovat kavereiden kanssa ulkona, isompienkin on tultava kotiin koulupäivinä viimeistään puoli yhdeksän. Se on aika tyypillinen kotiintuloaika. Kavereissa on vain muutama lapsi, joka seilaa itsenäisesti iltamyöhään.

Tuomo Salovuori sanoo, että pojat pitävät perheen sääntöjä tiukkoina.

- Joissakin asioissa olemme joustaneet keskustelujen jälkeen, mutta sitten on niitä asioita, joista ei neuvotella. Pojat yrittävät vedota "kaikkiin muihin" tai "ei kellään muulla", mutta siihen me olemme todenneet, että meidän perheessä eletään näin.