MITÄ TAPAHTUU, KUN HAUKKUU TOISTA?
Kesän rippileireillä olemme nuorten kanssa pohtineet käskyjen merkitystä.
- Mitä tarkoittaa tappaminen? kysyin nuorilta, ja sain osakseni ensin hämmentyneitä naurahduksia. Sen jälkeen yksi nuorista sanoi:
- No se tarkottaa sitä, et ihminen kuolee ja häviää pois.
- Jos tappaa jonkun, tekee sille väkivaltaa, jatkoi toinen.
- Mitä on henkinen väkivalta, ja miten se liittyy viidenteen käskyyn? minä jatkoin kyselemistä.
Luokkahuone hiljeni. Nuorten maailmassa tappaminen tarkoitti fyysistä tappamista ja pahoinpitelyä. Nuorista oli outoa yhdistää henkinen väkivalta viidennen käskyn maailmaan.
Jeesus opettaa, että ilkeä nimittely liittyy viidenteen käskyyn. Toisen haukkuminen on henkistä tappamista, ja kiusaaminen on aina pieni kuolema sekä kiusatun että kiusaajan elämässä.
Opetus hiljensi nuoret. Se, että toista nimittelevälle ja haukkuvavalle langetetaan ankara tuomio, tuntui heistä yllättävältä.
Jeesuksen opetuksen mukaan kristityn on aina pyrittävä hyvään. Laki ja käskyt, joita juutalaiset noudattavat, koskevat myös kristittyjä. Kristityn on jopa sisäistettävä lain määräykset entistä tarkemmin, koska hänen käyttäytymisessään on aina kyse asenteesta Jumalaa ja toista ihmistä kohtaan.
Toisen rakastaminen on vaativa tehtävä. Rakastamisen vaatimusten edessä jokainen joutuu myöntämään, että hän on pieni ja heikko ja ansaitsisi rikkomuksistaan rangaistuksen.
Lopullinen tuomio on kuitenkin vapauttava. Muuan tämän kesän riparilainen ilmaisi asian näin:
- Kaikkia käskyjä ei välttämättä pystykään noudattamaan aina. Joitakin on tietenkin helpompi noudattaa kuin toisia, mutta jotkut käskyt rikkoutuvat ihan arkielämässä, jossei ole varovainen. Vaikka käskyjen rikkomisesta on tuomiona kuolema, Jeesus on jo hoitanut sen asian meidän puolestamme. Ja hyvä niin.
Jumala pyyhkii pois rikkeemme Jeesuksen tähden: "Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi." (Room. 5: 20)
Kun ihminen ottaa vastaan armon, hänen elämästään tulee täysi - Jumala on siinä aina läsnä. Tämä on se ihme, johon laki, rakkauden laki, tähtää.
