Kirjailija Merete Mazzarella kannustaa

Muutama vuosi sitten psykiatri Ben Furman julkaisi kirjan, jossa hän väitti, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia itselleen hyvää lapsuutta. Furmanin mukaan ihminen voi käymällä läpi lapsuuttaan muuttaa suhtautumistaan siihen. Hän saattaa oivaltaa, että vaikea tai puutteellinenkin lapsuus tarjoaa aineksia ja lähtökohtia hyvän elämän rakentamiseen.

Viisikymppisellä on vielä kaikki mahdollisuudet hankkia itselleen hyvä vanhuus, väittää kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori Merete Mazzarella.

Kirjailija Merete Mazzarellankin mukaan ihminen voi vaikuttaa elämäänsä sillä, miten hän suhtautuu siihen. Merete Mazzarella kääntää kuitenkin näkökulman menneisyydestä tulevaisuuteen: ihmisen ei ole niinkään tärkeätä pohtia elämäänsä taaksepäin, vaan eteenpäin.

Uusia näkökulmia ja voimia nykyiseen elämään voi löytää valmistautumalla tulevaisuuteen, ja jokaisen elämään väistämättä kuuluvaan vanhenemiseen. Tästä Mazzarella puhuu hiljattain suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Kun kesä kääntyy (Tammi 2001).

KIIREEN TILALLE HITAUDEN KULTTUURIA

Kun kesä kääntyy -kirja ilmestyi viime syksynä ruotsiksi Suomessa, ja muutamia viikkoja sitten se julkistettiin myös Ruotsissa. Siellä kirjan henkilökohtaista ainesta on vieroksuttu, mutta suomalaiset lukijat olisivat kaivanneet vielä enemmän henkilöhistoriallista ainesta.

- En varsinaisesti halua esitellä itseäni, sillä en ajattele, että olisin ihmisenä erityisen kiinnostava. En myöskään halua esittää teesejä tai johtopäätöksiä vanhenemisesta tai vanhuudesta, vaan ainoastaan esitellä ongelman. Haluan kutsua ihmisiä keskustelemaan vanhenemisesta.

- Vanheneminen sekä kiinnostaa että pelottaa minua, niin kuin varmaan monia muitakin. Kirjassa olen yhdistänyt omat henkilökohtaiset kokemukseni vanhenemista käsittelevän kirjallisuuden esittelemiseen. Esiteltävät teokset olen valinnut omasta elämäntilanteestani käsin. Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa siitä, mikä on ajankohtaista minun ikäiselleni.

Merete Mazzarella on 56-vuotias, ja hän tietää, ettei 50-vuotias tunne itseään vielä vanhaksi, eikä hänen tarvitsekaan. Ikä ja elämänkokemukset antavat kuitenkin sellaisen tuntuman elämään, jonka pohjalta voi tietää tulevansa joskus vanhaksi - jos kuolema ei katkaise elämää sitä ennen.

- Viisikymmentävuotias alkaa ymmärtää, etteivät vanhat ihmiset ole eri laji kuin nuoremmat, vaan että he ovat vain eläneet kaksi-kolmekymmentä vuotta kauemmin. Nuorten on hyvin vaikea ymmärtää vanhoja ja vanhenemista. Siksi viisikymmentä vuotta on hyvä vaihe alkaa valmistautua omaan vanhenemiseensa.

Merete Mazzarellan mielestä on liian myöhäistä alkaa harjoitella vanhana olemista ja hitauden kulttuuria vasta sitten, kun on jo jäänyt eläkkeelle.

NAIMISIIN VANHEMMAN MIEHEN KANSSA

Merete Mazzarella on paitsi kirjailija ja professori, myös vaimo, äiti ja isoäiti - siis kuin kuka tahansa ikäisensä nainen? Kyllä ja ei, sillä yleisten piirteiden taakse kätkeytyy hänenkin tapauksessaan oma erityislaatunsa.

Merete Mazzarellan elämän erityispiirteitä on esimerkiksi se, että kolme vuotta sitten hän solmi avioliiton 18 vuotta itseään vanhemman miehen kanssa. Paljolti siitä nousevat kirjan pohdiskelut myöhäisestä avioliitosta.

- Kun tässä iässä menee naimisiin selvästi itseään vanhemman miehen kanssa, joutuu tietenkin ratkaisemaan suhtautumistaan toisen vanhenemiseen. Ei voi tietää, kuinka monta yhteistä päivää, viikkoa tai kuukautta on edessäpäin. Toisaalta ei koskaan voi myöskään tietää, kumpi kuolee ensin. Itsestään selvää on myös se, ettei 70-vuotiasta voi enää kuvitellakaan muuttavansa.

Omaa vanhenemistaan useat keski-ikäiset pääsevät peilaamaan etenkin suhteessa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa. Merete Mazzarellan ainoa lapsi, poika, muutti toistakymmentä vuotta sitten Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hän on sittemmin avioitunut toisen antropologin kanssa, ja perheessä on kaksi lasta. Puhelut, sähköpostiviestit ja tapaamiset pitävät yllä yhteyttä jälkikasvuun.

Ollessaan noin vuosi sitten poikansa perheen vieraana Merete Mazzarella oivalsi, millaista voi olla, kun isoäiti ei ole enää muuta kuin isoäiti.

- Jos olisin vanhainkodissa asuva vanhus, saattaisi viikon kohokohta olla se, että minut istutetaan yhdessä lapsenlasten kanssa auton takapenkille ja kuljetetaan muutamaksi tunniksi vierailulle poikani perheeseen. Millaista olisi olla sellainen pieni isoäiti, jolla ei ole enää muita yhteiskunnallisia rooleja? Mielestäni on todellista viisautta hyväksyä se, että on vain pikku mummo.

ÄITI ESIKUVANA VANHENEMISELLE

Merete Mazzarella asuu Helsingin Eirassa, talossa ja asunnossa, jonne hänen isänsä muutti seitsenvuotiaana vanhempiensa kanssa. Paikka on ollut myös Merete Mazzarellan koti hänen koko elämänsä ajan. Hän muistaa alueen vanhat tädit ja sedät, joita hän 1950-luvulla tervehti niiaten. Samalla hän tietää itse olevansa, jos ei jo valmiiksi vanha täti, niin ainakin muuttumassa siksi.

- Ympäristö ja samassa ympäristössä eläminen saattaa merkitä enemmän kuin arvaammekaan. Siihen liittyy luonnostaan tunne jatkuvuudesta ja kuulumisesta sukupolvien ketjuun. Minun sukupolveni, 1940-luvulla syntyneet, ovat katkaisseet kaupunkikulttuuriin vanhastaan kuuluneen perinteen muuttaessaan pois suvun omistamista kodeista.

- Vaikka oma äitini eli vain 71-vuotiaaksi, hän on minulle hyvä esikuva vanhenemisesta. Hänellä oli aina paljon omia tekemisiä ja menemisiä, ja sitten kun tapasimme, koin, että tapaaminen oli vähintään yhtä paljon minua kuin äitiäni varten. Hän ehti sairastaa kolme kuukautta ennen kuolemaansa. Kuolema, joka ei tullut aivan yhtäkkiä, tuntui perheen ja jälkeenjäävien kannalta hyvältä.

Muita vanhenemisen esikuvia Merete Mazzarellalle ovat hänen tätinsä, joille hän omistanut Kun kesä kääntyy -kirjansa. He ovat 85-89-vuotiaita ja asuvat samassa pikkukaupungissa Jyllannissa, Tanskassa. He ovat elämäniloisia ja huumorintajuisia ihmisiä, joilla on paljon seuraa toisistaan. He osaavat nauttia elämän pienistä iloista: ruoasta ja juomasta, hyvästä viinistä.

- Hyvään vanhuuteen kuuluvat ystävät. Olen kirjoittanut aikaisemminkin ystävistä kirjassani Täti ja krokotiili. On viisasta järjestää elämänsä niin, että ystäväpiiriin kuuluu omanikäisten ystävien lisäksi myös nuorempia, omien lasten ikäisiä ystäviä. Silloin ei omille lapsille tule liian suuria vaatimuksia, lapset ja vanhemmat eivät ole liian riippuvaisia toisistaan, eikä lapsilla ole syytä potea huonoa omaatuntoa.

- Omassa vanhuudessani pelkään ehkä eniten yksin jäämistä. Kun poikani asuu Yhdysvalloissa, tiedän, ettei hänen perheensä juokse sunnuntailounailla luonani.

KESKI-IÄSSÄ ON AIKA TOTEUTTAA TOIVEET

Merete Mazzarella arvelee, että jos keski-ikäinen ihminen elää täyttä elämää - ei liian menevää, vaan vähitellen hiljentyvää elämää -, on mahdollista, että hänen vanhuudestaan tulee hyvä.

- Keski-ikäisenä on korkea aika toteuttaa toiveitaan. Sitten, kun ei enää pysty matkustamaan, on turha surra sitä, ettei koskaan ole matkustanut Australiaan, vaikka olisi aina halunnut. Ihmisestä ei tule vanhana katkeraa, jos hän keski-ikäisenä tekee asioita, joita hän todella haluaa tehdä.

Merete Mazzarellan mukaan keski-ikäisen elämään kuuluu parhaimmillaan sen pohtiminen, mitä oma elämä on ollut ja on. Pohdinnan tuloksena voi syntyä sovinto eletyn elämän ja toteutumattomienkin mahdollisuuksien välille. Ihminen voi myös etsiä toisenlaisia arvoja kuin nykyisin vallalla olevat nopeuden, tehokkuuden ja toiminnan arvot.

- Ei kuitenkaan riitä, että yksityinen ihminen etsii toisenlaisia arvoja, vaan tarvitaan myös toisenlaista yhteiskuntaa. Kaikkia vanhuksia ei pidä yrittää patistaa aktiiviseen toimintaan ja eläkeläisjumppaan, vaan niille, jotka haluavat istua puiston penkillä, pitäisi antaa mahdollisuus siihen.

Muutoksen alku voisi Merete Mazzarellan mukaan olla vaikkapa se, että yhteiskunnallisissa tutkimuksissa ja mielipidemittauksissa otettaisiin huomioon kaikki ikäryhmät ja eri sukupolvien elämänkokemukset. Se merkitsisi vähintäänkin sitä, että tutkimuksissa muistettaisiin yli 70- tai 75-vuotitaiden olemassaolo.

- Kaikkea ei omilla valinnoillaan tai tekemisillään kuitenkaan pysty varmistamaan, vaan elämässä voi eteen tulla myös sattumia ja pahoja takaiskuja. Esimerkiksi Alzheimerin tauti saattaa muuttaa ihmisen elämän kokonaan toisenlaiseksi, kuin hän oli ajatellut, mutta minun mielestäni eläminen on arvokasta silloinkin, kun ihminen on sairas ja hänen mahdollisuutensa ovat rajalliset.

LOPULTA IHMINEN TULEE VALMIIKSI

Monissa elämäntaidon oppaissa kerrotaan, miten ihmisen pitäisi antaa tilaa sisäiselle lapselleen. Merete Mazzarella on halunnut tuoda tuon käsitteen rinnalle ajatuksen sisäisestä vanhuksesta.

- Ajatusta sisäisestä vanhuksesta voi pitää sanaleikkinä tai pilana, jota olen käyttänyt siksi, että olen kyllästynyt populaaripsykologian tapaan puhua elämästä. Meillä puhutaan kyllä sisäisestä lapsesta mutta ei juurikaan viisaudesta tai kypsyydestä. En tiedä, onko minun mahdollista tulla viisaaksi, mutta se on tavoitteeni.

Merete Mazzarella määrittelee viisauden narsismin vastakohdaksi. Viisaalla ihmisellä on toisenlainen suhde omaan minään kuin vähemmän viisaalla. Viisaalle toiset ihmiset, ovatpa he minkä ikäisiä tahansa, ovat tärkeämpiä kuin omat projektit.

Viisauteen liittyy Merete Mazzarellan mielestä täyttymys - se, että on elänyt elämänsä niin hyvin kuin on osannut ja voi lopulta ajatella jopa saaneensa kylliksi elämästä. Kirjallisuuden professori kaipaileekin vanhuudesta kertovia täyttymysromaaneja, jotka monipuolistaisivat aikuistumisesta kertovien kehitysromaanien ihmiskuvaa. Täyttymyksen näkökulmasta vanhuus on myönteinen kokemus: aika jolloin ihminen tulee valmiiksi.

- Muusta kuin täyttymyksestä kertovat kuitenkin monien lääkärien kokemukset. Useimpien ihmisten on vaikea kokea saaneensa tarpeeksi elämästään. Jos 85-vuotias sairastuu syöpään, on hänen kysymyksensä useimmiten: miksi juuri minä? Vaikka yhtä hyvin kysymys voisi olla: miksi en juuri minä? Viisaaksi tullut voi periaatteessa hyväksyä sen, että nyt on hänen vuoronsa lähteä elämästä.