Kulomäen seurakuntakodin oven edessä odottaa kymmeniä ihmisiä pakkautuneena katoksen alle suojaan tihkusateelta. Tällä kertaa on ruokakassin lisäksi luvassa lämmin joulupuuro, glögi ja voileipiä.

Kello kymmenen väki pääsee sisään. Seuraa lyhyt hartaushetki, jossa säestää venäläinen Lena-Klaudia Soljankina. Hän on äitiyslomalla ja tekee samalla vapaaehtoistyötä, kuten monet muut Venäjältä tulleet maahanmuuttajat. Ruoka-avun toiminnassa on Soljankinan lisäksi muun muassa inkeriläinen, joka leikkaa ilmaiseksi avunhakijoiden hiuksia.

Hartaushetkestä mieleen jäävät Jari Ilmosen sanat: "Jeesus syntyi talliin sen vuoksi, että hänelle oli raivattu tilaa sinne". Tässä tilanteessa jouluevankeliumia ei tarvitse sen kummemmin selittää.

"LAMA VEI MAANSIIRTOALAN YRITYKSEN"

Yksi avustuskassin hakijoista on Martti Teppola, entinen yrittäjä.

- Helmikuussa oli viimeksi töitä. Nyt käyn seurakuntayhtymän vaatevarastolla auttamassa kolmena päivänä viikossa ja silloin tällöin autan vapaaehtoisena myös tässä Ruoka-avun jakelussa, Teppola kertoo.

- Ei tänne sellaiset ihmiset tule, joilla on rahaa. Tänne tulevat työttömät, minimieläkkeellä elävät, ylivelkaantuneet, joilla on niskassaan satojen tuhansien velat. Lapsiperheitä täällä käy paljon, samoin vaatevarastolla.

Teppola tietää, että on ihmisiä, jotka epäilevät ruoka-avun tarpeellisuutta.

- Uskon, että moni heistä näkee, että tämä on tarpeen, mutta ei halua ymmärtää. Vasta jos hätä sattuu omalle kohdalle, tajuaa, missä todella mennään. Ihmiset jakautuvat yhä enemmän A- ja B-luokan kansalaisiin ja jälkimmäiset ovat aina päättäjien silmissä sijalla kaksi.

Teppolalla oli maansiirtoalan yritys, mutta sitten iski lama. Kalliit koneet seisoivat käyttämättöminä, ja hänen oli pakko pistää yritys myyntiin. Siitä alkoi kierre, johon liittyvät asunnon menetys ja vaikeudet byrokratian kanssa.

"YRITÄN VÄLTTÄÄ KAPAKOITA JA HARRASTAA LIIKUNTAA"

- Yli kolmeen vuoteen en ole saanut Kelasta penniäkään. Se johtuu siitä, että minulla on paperilla osakeyhtiö, jota en ole saanut millään purettua. Vaikka verottaja tietää, ettei yrityksellä ole tuloja, niin Kela pitää minua yrittäjänä. Lukuunottamatta määräaikaisia työllistämistöitä - jotka olen aina itse hankkinut - olen elänyt toimeentulotuen varassa.

- Käytännössä se tarkoittaa sitä, että syön monta kertaa viikossa kaurapuuroa. Yritän välttää kapakoita ja harrastaa liikuntaa. Onneksi on ystävä, jolta saan uimalippuja halliin, Teppola kertoo.

Teppolan mukaan Suomessa on nyt tultu siihen tilanteeseen, että Ruoka-avun kaltaisista avustusjärjestöistä on tullut pysyviä.

- Tällaista apua ei voi lopettaa. Niin moni elää sen varassa.

- Yhteiskunnasta pitäisi karsia turhaa byrokratiaa, joka estää ihmisiä saamasta apua tai työllistämästä itseään. Lisäksi ylivelkaantuneita pitäisi auttaa velkajärjestelyn piiriin nykyistä tahdikkaammin, Teppola pohtii, ottaa ruokakassinsa ja lähtee pyöräilemään kotiinsa.

-------------------------------------------

Köyhien määrä lisääntyy koko ajan. Nyt olisi aika luoda sellaisia rakenteita, että ihmisten hätään pystytään vastaamaan sitten, kun nousukausi taittuu. Me hoidamme vielä edellisen laman uhreja, pohtii Vantaan Ruoka-apu ry:n puheenjohtaja Jari Ilmonen.

Ilmosen ja yhdistyksen varapuheenjohtajana toimivan Riikka Halkon mukaan ruoka-avun tarvitsijat ovat tavallisia vantaalaisia, joiden elämä vain syystä tai toisesta ei ole kulkenut menestyspolkua.

- Avuntarvitsijoiden joukossa on työttömiä, eläkeläisiä, lapsiperheitä, opiskelijoita, ylivelkaantuneita - tavallisia ihmisiä ja seurakuntalaisia. Kuka tahansa meistä voi joutua elämässään vaikeuksiin, muistuttaa Riikka Halko.

- Nykyinen elämäntapa vie kohti yhä suurempaa itsekkyyttä, vieraannuttaa ihmiset toisistaan ja samalla itsestään. Sen vuoksi monet ovat masentuneita ja epätoivoisia. Emme jaa vain ruokaa, vaan meille on tärkeää ihmisten kohtaaminen. Moni kaipaa keskustelua ja hyväksyntää, Ilmonen painottaa.

Kysymykseen, onko järkeä paikkailla yhteiskunnan turvaverkkoja jakamalla ruokaa, Riikka Halkolla on selvä vastaus.

- Jos itse olisit vaikeuksissa, niin eikö olisi hyvä, että joku välittää.

- Me emme lähde tekemään politiikkaa ja pohtimaan, onko joku kenties tehnyt vääriä päätöksiä. Kun on hätä, on tartuttava toimeen, lisää Ilmonen.

KAIKKI ALKOI SOPPAKATTILASTA

Ruoka-avun kaltaisen yhdistyksen pelkkä olemassaolo on huutomerkki. Toiminnan tärkeyden ovat Vantaalla huomanneet niin kaupunki, seurakunnat kuin kauppaliikkeet.

- Toimimme Hakunilan, Korson ja Tikkurilan seurakunnan tiloissa. Seurakuntayhtymä avustaa meitä taloudellisesti. Kaupunki on hankkinut käyttöömme auton ja säilytystiloja. Saamme yrityksiltä ruokaa jaettavaksi ja myös jotkut yksityiset avustavat toimintaamme, luettelee Ilmonen.

Ruoka-avun syntymisen taustalla ovat Jari Ilmosen ja Riikka Halkon omat rankat elämänkokemukset, uskoontulo, syvä armon oivallus ja siitä syntynyt halu auttaa. Kaikki alkoi Vallinojalla viime vuosikymmenen puolivälissä.

- Meille tuli kylään lapsia, jotka olivat nälissään. Ostin isomman kattilan ja aloin laittaa enemmän ruokaa, Ilmonen muistelee.

- Minä puolestani näin vuosia sitten näyn, jossa Länsimäen kirkolle jonottaa valtavasti ihmisiä. Kutsuin ihmisiä rukouskokoukseen, mutta vain yksi tuli. Sitten kului pari vuotta ja näin näyn toteutuvan - ruokajonossa, Halko kertoo.

Tällä hetkellä Hakunilan kirkolla on ruuanjaon lisäksi maanantaisin aamukahvi ja kerran kuussa ehtoollinen. Länsimäessä tiistaisen ruuanjakelun yhteydessä on kerran kuussa lämmin ruoka ja hartaushetki. Korsossa ruuanjakelu on vuorolauantaisin Mikkolassa ja Kulomäellä ja sen yhteydessä on aina aamupala ja hartaushetki. Tikkurilassa on lämmin ruoka joka toinen tiistai, mutta toistaiseksi ei ruuanjakelua.