Joululaulut
Joulutunnelmaan pääsee parhaiten musiikin siivin. Tavarataloissa kaikuvan puuromusakin ja kirkkojen Kauneimmat joululaulut -iltojen lisäksi moni haluaa kotonakin joulumusiikkia. Oma musisointi käy kaikille, omassa kodissa saa laulaa niin että raikuu, oli ääntä tai ei. Ja ainahan voi kuunnella hyviä laulajia kiekolta. Tässä muutamia tämän joulun tärppejä.
Kotonakin soivat
Kotimuusikon joululaulukirjoista paras on Einari Marvian toimittama Oi jouluyö vuodelta 1996. Kirja on ehtinyt jo kolmanteen panokseen, eikä ihme.
Sen valikoima on kattava ja hyvä: kotoisten vanhempien ja uudempien suosikkien lisäksi löytyy lauluja englantilaiselta, saksalaiselta ja hiukan myös ranskalaiselta kielialueelta.
Sovitukset ovat sekä kauniita että helppoja soittaa - pianolla, kitaralla tai harmonikalla. Ne sopivat hyvin myös suomalaiselle lauluäänelle, koska eivät ole kovin korkeita. Rudolf Koivun kuvitus antaa teokselle juhlavan ja houkuttelevan ilmeen.
Suuri toivelaulukirja - joululauluja on myös monipuolinen. Vieraskielisiä sanoituksia on vähemmän kuin Marvian valikoimassa, mikä on näinä kansainvälisinä aikoina puute. Sovitukset ovat osin myös vaikeampia, koska moni näyttää olevan peräisin 60-luvun kirjoista. Aikaisemmin vaadittiin kotisäestäjältä enemmän kuin nykyään.
Kultaisen laulukirjan uusitussa ja lisätyssä painoksessa on monien muiden laulujen lisäksi myös perusvalikoima joululauluja.
MIESLAULAJIEN JUHLAA
Kodin cd-soittimeen on tunkemassa paljon sitä samaa kuin aina ennenkin. Joululevyjen tuotannossa ihmetyttää, miksi kaikki haluavat levyttää ja julkaista samat laulut. Olen nyt kuunnellut yhdeksän uutta levytettyä versiota Jouluyö, juhlayöstä, ja täytyy myöntää, että kyllästyttää. Iki-ihanatkaan eivät jaksa maistua kymmeniä kertoja jouluviikkojen mittaan.
Tietenkin ymmärtää levyntuottajien huolet: joulu on perinteiden aikaa, ja pelkistä uusista lauluista koostuva levy on ilmeinen riski.
Karoly Garam on ratkaissut ongelman ottamalla levylleen omasta lapsuudestaan tuttuja, vaikkakin suurelta yleisöltä hiukan unohtumaan päässeitä lauluja uusien lisäksi. Garamin lämpöä hehkuva esitystapa ja laulujen hauskat sanat tekevät levystä helpon ja mukavan kuunnella. Espoon musiikkiopiston kamariorkesteri ja lauluyhtye ovat mukana elegantilla panoksella.
Tom Krausen levy Muistojeni joulu sisältää samoin tuttua ja vähän vieraampaa. Mukana on yksi ranskalainen ja yksi englanninkielinen laulu, ja muutama ruotsinkielinen. Turun linnan kamarikuoroa ja orkesteria johtaa Heikki Seppänen. Sovitukset ovat kaikki uusia, ja monipuolisuutta se kieltämättä lisää - vaikka jotkut kappaleet pauhaavat nyt liikaa. Anglosaksiseen traditioon kuuluu kumu ja pauhu ja patarummut myös jouluna, mutta luulen suomalaisten vähän vierastavan tätä.
Kolmen tenorin joulu-uutuutta vaivaa sama juttu: pauhu ja meteli, vasket ja rummut. Laulajien äänet ovat kuin kultaa, mutta saisipa meteliä vähemmäksi. Suomalaisille joulu on enemmän hiljaisuutta kuin torventoitotusta.
KESKIAJALTA JA BAROKISTA LÖYTYY HILJAISUUS
Hiljaisuutta kaipaavan on syytä etsiä käsiinsä keskiajan ja barokin joulumusiikkia. Naxoksen valikoimissa on ihastuttavia, edullisia joululevyjä, monipuolisesti myös vanhaa musiikkia.
Medieval Carols on Oxford Cameratan esittämä ihana, tasapainoinen, lähinnä 1400-lukuun keskittyvä kokoelma. Pieni yhtye laulaa joko ilman säestystä tai muutaman instrumentalistin kanssa mm. Hildegard Bingeniläisen laulun O viridissima Virga ja meillekin piae cantiones -valikoimasta tutun Gaudete, Christus est natus.
Joululauluja Englannista on myös viehättävä, raikkaiden poikaäänien laululevy, jossa on sekä vanhoja klassikoita että uusia sovituksia. Hämmästyttävän kauniita ovat Appalakkien kansanlauluperintöä edustavat uudet sovitukset.
Instrumentaalimusiikin puolelta Naxoksella on tarjota esimerkiksi barokkikonserttoja sisältävä joululevy Christmas concerti. Sitä kuunnellessa sydän sulaa. Valikoima on harras, juhlava ja täynnä korviahivelevän kauniita melodioita olematta silti tylsistävän tuttu: Corellia, Bachia, Vivaldia ja muita.
ENKELTEN ÄÄNIÄ
Suosittu brittitähti Charlotte Church on saanut kunniaa ja mainetta nuoruutensa ja heleänkauniin sopraanoäänensä takia. Hän levytti jo 12-vuotiaana, ja Dream A Dream -niminen joululaululevy on hänen neljäs levynsä. Valikoimassa on lähinnä englantilaista ja walesilaistakin musiikkia - ja tietenkin Jouluyö, juhlayö.
Tällä kertaa Church yltää vain kiristämällä mezzosopraanon korkeimpiin ääniin, eikä heleys muutenkaan toteudu ihanteellisesti. Lieneekö ollut väsymyspäivä, vai alkaako ikä muokata lapsitähdestä dramaattisempaa. Joka tapauksessa näissä lauluissa ei ole ihan samaa helppouden tuntua kuin parissa aikaisemmassa. Mutta suloiselta nämäkin pääosin kuulostavat: pauhua vain pienemmäksi, toivoo jälleen suomalainen kuulija.
Uudempaa ja jo suuren suosion saavuttanutta joulumusiikkia löytyy Misa Criollan säveltäjän Ariel Ramirezin joululauluvalikoimasta Navidad Nuestra, meidän joulumme. Uuden levytyksen näistä lauluista on tehnyt Mercedes Sosa, jonka ääni värähtää kuin tumman enkelin.
Kirjat:
Suuri Toivelaulukirja - Joululauluja. Warner/ Chappel Music Finland ja Suuri Suomalainen Kirjakerho.
Einari Marvia (toim.): Oi jouluyö. Kauneimmat joululaulut. WSOY.
Uusi Kultainen laulukirja. Warner/Chappel Music Finland.
Levyt:
Christmas Concerti. Capella Istropolitana, joht. Jaroslav Krcek. Naxos DDD.
Christmas Carols. Joululauluja Englannista. Worcester Cathedral Choir, joht. Donald Hunt. Naxos DDD.
Charlotte Church: Dream a Dream. Biffco Productions. Sony Music.
Medieval Carols. Oxford Camerata, joht. Jeremy Summerly. Naxos DDD.
Karoly Garam: Minun Jouluni. Espoon Musiikkiopiston kamariorkesteri ja lauluyhtye, joht. Heikki Pekkarinen. Naxos.
Tom Krause: Muistojeni Joulu. Turun linnan kamarikuoro ja orkesteri, joht. Heikki Seppänen. Urut Pentti Savolainen. SPR-tuote.
Three Tenors: Christmas. Sony Music.
A. Ramirez: Misa Criolla ja Navidad Nuestra. Mercedes Sosa. Decca Records.