ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ NÄIMME SINIRISTILIPPUJEN liehuvan lipputangoissa ja saimme muistella aikaa, jolloin Suomi vapautui vuosisatoja kestäneestä, toisen maan vallan alla olemisesta. Saimme oman isänmaan.

Osaammeko riittävästi arvostaa itsenäisyyttämme? Onko se nuoremmalle sukupolvelle niin itsestään selvä asia, ettei siihen kiinnitetä sen kummemmin huomiota? Tulemmeko ajatelleeksi, että juuri vanhempiemme ja isovanhempiemme ansiota on koko itsenäisyytemme? Me saamme iloita heidän saavutuksestaan.

Muistan erään itsenäisyyspäivän mummolassa. Mummolan tupa oli pieni ja hämärä, sillä oli jo iltapäivä. Tupa oli siivottu, lattialle oli laitettu puhtaat matot ja pöydälle valkoinen liina. Pöydällä paloi kynttilä. Mummo istui keinutuolissa keinutellen hiljaa edestakaisin, tuoli narahteli ja seinällä oleva kello raksutti aikaa. Hellassa paloi tuli, ja palavien puiden napse kuului selvästi.

MUMMON TUVASSA AISTI JUHLANTUNTUA, iloa, mutta myös surua ja ikävää. Mummo jutteli hiljaa, kuinka me nyt olemme vapaat ja meillä on oma maa. Meillä on oikeus itse päättää maamme asioista, oma laki ja sananvapaus. Saamme tehdä työtä oman perheemme ja oman yhteiskuntamme rakentamiseksi, ja lisäksi meillä on uskoa tulevaisuuteen. Tämä kaikki maksoi monille kovan hinnan, kuten meillekin: Yksi poika kaatui sodassa ja kolme haavoittui. Ei se ollut helppoa.

Mummo ja mummolan tunnelma jäivät lähtemättömästi lapsen mieleen. Nyt mietin, mitä itsenäisyys merkitsee tämän päivän ihmisille. Aika on muuttunut ja ihmiset sen mukana, vai ovatko?

APOSTOLI PAAVALI KIRJOITTI KERRAN Galatan seurakunnalle: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Itsenäisyys toi meille vapauden, uskon omaan itseemme, uuteen rakentamiseen ja nousemiseen. Itsenäisyys toi myös tulevaisuuden toivon.

Paavalin sanat ovat ajankohtaiset vielä tänäkin päivänä, ja voimme virren 584 sanoin pyytää Jumalaa: "Siunaa ja varjele meitä korkein kädelläs..."

Elma Kesti
Vantaankosken seurakunnan lapsityönohjaaja