Sivun toiminnot

Luther oopperalavalle

kainaloooppera.jpg

Juttukokonaisuuteen kuuluvat muut artikkelit:

inalolinkki>teema teemapaajuttu.txt
inaloteksti>Juttukokonaisuuden alkuun
inalolinkki>teema kainalotokaisuja.txt
inaloteksti>Lutherin tokaisuja
----------------------------------

LUTHER-OOPPERAN säveltäjä Kari Tikka kertoo Lutherin "vaivanneen" häntä melkein koko elämän ajan. Viisi vuotta sitten hän ryhtyi tutustumaan Lutheriin, tämän ajatuksiin ja teologiaan, ja siihen valtavaan muutoksen, jonka Luther sai aikaan.

Luther-oopperan tekemisessä oli vaikeinta materiaalin paljous.

- Lutherista riittäisi ainesta 10 000 oopperaan, naurahtaa Tikka.

Lutherin elämästä ei puuttunut oopperan omimpia aineksia: draamaa, kontrasteja ja suuria persoonia. Ensin tehtiin dramaturgia, sitten Tikka kirjoitti Jussi Tapolan kanssa libreton kohtaus kohtaukselta. Valmistuneet osat Tikka sävelsi saman tien.

Oopperaan tuli seitsemän kohtausta, joissa käydään läpi Lutherin uskonnollista kamppailua ja taistelua radikaalien uskonnollisten näkemystensä puolesta. Viimeisessä kohtauksessa tullaan tähän päivään, ja kysytään: mitä Lutherin opeista on jäänyt jäljelle?

Luther-oopperan ensi-ilta 8. joulukuuta.

Pääsylippuja saa Suomen kansallisoopperasta ja Lippupisteestä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook