Sivun toiminnot

Marraskuu vaivaa

MIKÄHÄN SIINÄ ON, ETTÄ mielessä pyörivät tuon tuostakin laulun sanat:

"Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun yli taivaan päivät niin kuin varpusparvi raahautuu mua vaivaa ikävistä ikävin marraskuu".

Marraskuu-sanan alkuosa marras merkitsee kuollutta. Kun "maa on martaana", se on kuollut ja paljas. Ja niin sen vanhan uskomuksen mukaan kuuluukin tähän vuoden aikaan olla.

Kustaa Vilkunan mukaan Suomessa uskottiin vanhastaan, että marraskuussa alkanut talvi ei kestä ja että marraskuun pakkaset ennustavat leutoa talvea tai lauhaa ainakin helmikuussa vietettävään kynttilänpäivään saakka.

Tämänkin syksyn marraskuu - päivättömien päivien täyttämä, musta ja lämmin - on niin kuin marraskuun pitääkin olla. Se täyttää kuin täyttääkin kaikki oikean marraskuun tuntomerkit.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook