Paastoa shoppailusta
KESKIVERTOSUOMALAINEN KULUTTAA VIIKOSSA noin 300 kauppakassillista luonnonvaroja. Määrä tuntuu käsittämättömän suurelta, koska se ei näy eikä tunnu omalla kauppareissulla. Suurin osa luonnonvaroista kuluu nimittäin tavaroiden valmistuksessa ja kuljetuksissa.
Voisiko tuota kauppakassien määrää vähentää? Kansainvälinen ekotehokkuustavoite on, että kulutus laskisi kymmenesosaan nykyisestä seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana. Sen ei pitäisi olla nykyajan tehokkaassa maailmassa temppu eikä mikään. Saatiinhan kulutus nousemaankin muutamassa kymmenessä vuodessa kaksinkertaiseksi.
Ekotehokkuutta voi lisätä opettelemalla sanomaan EI tavaralle ja omistamiselle, ja KYLLÄ palveluille, kierrättämiselle, lainaamiselle ja vuokraamiselle. Uuden elämän voi aloittaa vaikkapa perjantaina 24.11. Silloin vietetään Älä osta mitään -päivää. Päivä on saanut alkunsa, mistäpä muualta kuin, kulutuksen kultamaasta Amerikasta.
