RAKASTAN NUKKUMISTA. Minulle eivät koskaan tule riittämään toimistotyöläisen lakisääteiset kahdeksantuntiset. Haluan, tarvitsen ja vaadin unta ainakin kymmenen tuntia yössä.

Ollakseni työpaikallani määrättyyn aikaan, minun on mentävä nukkumaan viimeistään yhdeksältä joka ilta. Odotan tuota hetkeä, kömpimistä peittojen alle, käpertymistä uniasentoon, unen saapumisen odottelua. Uni on kuin ensirakkaus, suloinen, syvä ja hoitava.

TÄNÄ SYKSYNÄ ERÄS läheiseni sanoi minulle, ettei tämän ikäisen ihmisen pitäisi olla tällainen nukkumatti. Elä ja nauti, on hänen ehdotuksensa.

Päätän kokeilla. Päätän herätä ruususen unesta ja aloittaa Uuden Syksyn. Tapaan Fantastisia Tyyppejä, aistin Uskomattomia Miljöitä. Työssäni inspiroidun ja innovoin, kehitän ja kehityn.

Ostan Stockan Herkusta Luomuruokaa ja haltioidun Globaalien Makuelämysten Maailmoissa. Koen kaikki Oopperan Ensi-illat, ruokin näkemisen nälkääni Elokuvien Ihmemaissa ja Gallerioitten Todellisuuden Peileissä.

Kaiken tämän tyydytyksen pyörteessä, spiraalin huimaavimmassa kurvissa jokin pieni ääni olkapäältäni huutaa: Mikkään ei oo Mittään! Käsken vihaisesti tuota rumilusta vaikenemaan. Minähän olen valveilla, elän ja nautin, olen olemassa. Enää en nuku, elämä on nyt.

PYHÄINPÄIVÄNÄ SEISON räntäsateessa hautausmaalla. Sytytän kynttilän entisen luokkatoverini ja ystäväni haudalla. Haudalla palaa kolme muutakin kynttilää. Meitä on täällä monta, jotka muistavat. On aivan hiljaista. Äkkiä olen enemmän valveilla, kuin vuosiin.

Henna Saarinen
Korson seurakunnan seurakuntasihteeri