Sivun toiminnot

Kuka tekee hommat nyt?

kommenttitakasivu.jpg

ELÄMME SYKSYN PIMEINTÄ aikaa. Aktiivisuustaso alenee valon määrän mukana, ja jos kesäaikaan ei tarvinnut herätyskelloa, niin nyt viimeistään se pirisee lähes joka kodissa.

Pitkät työpäivät muutenkin kiireisellä ihmisellä tuntuvat entistä pidemmiltä. Kun aamulla lähtee töihin, on pimeää ja kun palaa kotiin nukkumaan, on taas pimeää. Kuulostaako tutulta?

Kuulun niihin ihmisiin, jotka elävät tehdäkseen töitä. Nuorelle on töitä tarjolla, ja kun vielä saa sellaista työtä, josta pitää, on mahdotonta sanoa ei. Toisaalta jollain on myös elettävä, eikä pieni lisätienesti ole koskaan pahitteeksi.

ON VARSIN TAVALLISTA, että työpäivä venyy puolen vuorokauden paremmalle puolelle. Lisäksi kahden työn harmina on, että työmatkat osaltaan vievät lisää kallista vapaa-aikaa.

Harvoin voin käydä kävelyllä auringon vielä paistaessa, tai suunnitella aikatauluuni kohtaa, jonka nimi on: kolme tuntia tekemättä mitään. Kalenteriin on hyvissä ajoin varattava aika, jolloin kirjoitan kolumnin, tai vaikka pesen pyykkiä.

Saattaa kuulostaa itsensä kiduttamiselta, mutta on asialla toinenkin puoli. Minä pidän työstäni. Työkaverit ovat kannustavia, työ on monipuolista ja haastavaa. Mikä parasta, työn kautta koen itseni hyödylliseksi ja tarpeelliseksi.

KUN EI OLE PERHETTÄ, voi elää vain itselleen. Ei ole väliä tuleeko kotiin viideltä vai kymmeneltä, kun kukaan ei odota. Mustat silmänaluset ja kalpeat kasvot tietysti kertovat omaa tarinaansa, mutta kun elämän pääsisältö on työnteossa, on se myöskin ainoa tapa ammentaa voimia itselleen. Parasta mitä elämässäni tällä hetkellä voi tapahtua, on hyväksyvä hymy tai vilpitön halaus pieneltä kerholaiselta, jonka kasvua seuraan joka päivä.

Mutta kun herää aamulla ja huomaa ettei töihin lähdöstä ole puhettakaan, ja kuumemittari näyttää 38 ja risat, tulee epätoivoinen olo. Kuka tekee hommat nyt? Tähänkö loppui minun tarpeellisuuteni?

Tulee mieleen, että pitäisikö elämässä sittenkin olla muutakin kuin työ. Ihan vaan siksi, että olisi vielä jäljellä jotain, vaikka joutuisi jäämään pois töistä. Ehkä joskus pidempäänkin kuin parin päivän flunssan parantelun ajaksi.

Senja Lehtovuori,Välivuotta viettävä kevään 2000 ylioppilas
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook