Sanansaattajien lähetystyöntekijä Seija Uimonen työskenteli Zagrebissa ensimmäistä kertaa vuosina 1977-1984. Hän suoritti paikallisen teologisen tutkinnon, ja hänet nimitettiin Kroatian evankelisen kirkon papin virkaan.

Silloin sosialismi ja etniset vainot olivat miltei hävittäneet Kroatian evankelisen kirkon, joka oli syntynyt uskonpuhdistuksen aikoihin.

Seija Uimosen palatessa työtoverinsa Raili Tapion kanssa Zagrebiin vuonna 1990 he joutuivat Balkanin levottomuuksien keskelle.

KOTIKÄYNTEJÄ SODAN KESKELLÄ

Jugoslavian osavaltioilla oli jo vuonna 1990 itsenäistymispyrkimyksiä, ja kansallisuuksien väliset ristiriidat leimahtivat lyhyeksi Slovenian sodaksi kesäkuussa 1991. Juuri tuolloin Uimonen ja Tapio olivat matkalla omalla autollaan lomalle Suomeen Slovenian ja Itävallan kautta.

Tietämättä juuri puhjenneista taisteluista he huomasivat joutuneensa rintamien väliin lähellä Slovenian rajaa. Pienen vuoristotien kautta heidän onnistui kuitenkin pelastautua Itävallan puolelle.

Palatessaan syyskesällä Zagrebiin he saapuivat keskelle sotaa. Serbia yritti kukistaa itsenäiseksi julistautuneen Kroatian ja pommitti Zagrebia ilmahyökkäyksillä. Kaupungin tuhoutuneissa taloissa piileskeli sala-ampujia, jotka ampuivat etnisen sodan vastapuolen siviilejä.

- Pommisuojat tulivat tutuiksi, ja talomme lähellä ammuttiin iltaisin ja öisin. Ihmiset olivat Zagrebissa hätääntyneitä ja peloissaan, sillä naapurit saattoivat tappaa toisiaan, muistelee Uimonen sodan raakuuksia.

Sanansaattajat kutsuivat lähettinsä kotiin, mutta Uimonen ja Tapio päättivät vakavan pohdinnan jälkeen jäädä Kroatiaan. He muuttivat Kutinan kaupunkiin 80 kilometrin päähän Zagrebista.

- Jouduin pohtimaan, varjeleeko Jumala minua myös sodan keskellä, jos hän tietää päivieni määrän. Sain asiasta rauhan sisimpääni ja päätin jäädä auttamaan kärsiviä ihmisiä.

Seija Uimonen ryhtyi kiertämään työtoverinsa kanssa ihmisten kodeissa. He kertoivat sodan kauhujen keskellä eläville Jumalan antamasta turvasta ja rakkaudesta. Evankelinen kirkko sai länsimaiden avustuksena ruokaa ja vaatteita, joita se jakoi pakolaisille ja sosiaalista apua tarvitseville.

KIRKKO YHDISTI BALKANIN KANSALLISUUKSIA

Kroatian evankelisen kirkon toiminta alkoi sodan keskellä voimistua, sillä evankelinen kirkko miellettiin puolueettomaksi. Ortodoksinen kirkko oli serbien kirkko ja katolinen kirkko kroaattien kirkko.

- Sodan ahdinko toi jumalanpalveluksiin, raamattutunneille sekä lasten ja nuorten tilaisuuksiin yhä enemmän ja enemmän ihmisiä. Opetimme myös kodeissa ja kellareissa ammunnan ja pommitusten keskellä, kertoo Uimonen.

- Ihmiset olivat yllättyneitä ja iloisia siitä, että olimme jääneet auttamaan heitä sota-aikana. Autoimme sekä kroaatteja että serbejä. Raskaan ajanjakson läpieläminen heidän kanssaan yhdisti meitä toisiimme.

- Ihmiset arvostivat apuamme, ja kirkossa kävi serbien ja kroaattien lisäksi Bosniasta pakoon lähteneitä muslimeja. Kirkko yhdisti näitä kansallisuuksia.

Muutaman kerran Uimosen ja Tapion henkikin oli vaarassa. Kerran he saapuivat autollaan paikalle, jossa heidän edellään ajanutta bussia oli juuri tulitettu. Jos he eivät olisi hetkeä aikaisemmin pysähtyneet muutamaksi minuutiksi, he olisivat saattaneet joutua maalitauluksi.

Serbit ja kroaatit räjäyttivät toistensa taloja, ja heidän naapuritalonsa Kutinassa räjäytettiin maantasalle. Kerran kirkkoon tuli mies käsikranaatti kädessä vaatien ruokaa. Uimonen sai talutettua hänet ulos ja estettyä kranaatin räjäyttämisen. Kutinan evankelisen seurakunnan kirkko oli räjäytettävien rakennusten listalla, mutta jostain syystä kirkko säästyi.

AVUSTUSTYÖ JATKUU

Vuoden 1995 lopulla Kroatiaan ja Bosniaan tuli rauha, mutta ongelmat eivät loppuneet. Useat kylät ja kaupungit olivat raunioina ja puolet ihmisistä eli köyhyysrajan alapuolella.

Ja kohta Balkanilla puhkesi taas sota, nyt Kosovossa. Uimonen ja Tapio kävivät viemässä apua Sarajevoon albaanien pakolaisleirille. Kutinan kaupungin lähellä oli yksi pakolaisleiri, jota he avustivat, kun Naton pommikoneet lensivät Kutinan kirkon yli kohti Kosovoa pommilasteineen.

Uimonen ja Tapio auttavat yhä Kutinassa vanhuksia ja lapsiperheitä, jotka eivät muuten selviydy. Evankelisen kirkon päätehtävä on viime vuosina ollut seurakuntien rakentaminen. Kirkkoon kuuluu 13 seurakuntaa, joissa työskentelee neljä pappia, kaksi lähettiä, kolme diakonia ja jonkin verran vapaaehtoisia vastuunkantajia. Kirkolla on 4000 jäsentä, mutta sen tilaisuuksiin osallistuu aktiivisesti kaksinkertainen määrä ihmisiä.

- Toivon, että olisin jo voinut palata Suomeen, mutta tällä hetkellä en voi jättää miltei tyhjästä syntynyttä kirkkoa. Teen työtä Kroatiassa niin kauan kuin minua tarvitaan ja palaan Suomeen, kun paikalliset ottavat vastuun kirkon toiminnasta, kertoo Seija Uimonen tulevaisuudennäkymistään.