Sivun toiminnot

Pienikin merkki taivaasta on tervetullut

hetkikolumni.jpg

EPÄTIETOINEN TAI SUURISSA VAIKEUKSISSA OLEVA ihminen kaipaa usein jotakin merkkiä tai ennettä saadakseen elämänsä järjestykseen. Silloin pienetkin merkit ovat tärkeitä. Joskus apua haetaan jopa horoskoopeista, korteista tai ennustuksista. Kuitenkin selvä merkki taivaasta tuntuisi useimmiten parhaalta. Kestämisen äärirajoilla olevalle pienikin merkki Jumalalta olisi tervetullut.

Varmasti moni on elämänsä vaikeina päivinä saanut pieniä, jopa arkisia merkkejä. Myöhemmin ne ovat tuntuneet tulleen taivaasta ja aivan oikeaan aikaan. Silloin elämä on jatkunut taas vähän helpompana ja seesteisempänä. On saanut kokea Jumalan siunaavaa huolenpitoa.

JEESUKSELTAKIN PYYDETTIIN USEIN MERKKIÄ tai ihmettä. Hän myös itse kehotti tarkkailemaan aikojen merkkejä. Toisin sanoen meidän tulee katsella elämäämme, historiaamme ja nykyisyyttämme. Kaikki se, mitä ympärillä tapahtuu, on merkittävää. Kun sitä katselee, näkee kenties vähän matkaa myös eteenpäin. Tietenkin vain Kaikkivaltias Jumala tietää, mitä huomenna todella tulee tapahtumaan.

Erityisen tärkeää nykyisinkin on tutkia, mitä Jeesus aikanaan teki ja opetti. Se auttaa ahdingossa ja antaa epävarmuuden kalvaessa voimaa ja elämänuskoa. Masentunut ihminen epäilee joskus omaa olemassaoloaan ja uskoaan. Elämän rajuilmat tulevat usein varoittamatta. Tyynen elämän keskeltä myrskyyn joutunut toivoo merkkiä siitä, että kaikki vielä järjestyy.

Kovin yksityiskohtaisia merkkejä eri tilanteitten ratkaisemiseksi annetaan kovin harvoin. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin 16. luvussa, että ihmiskunnalle annetaan yksi merkki, Joonan merkki. Jeesus julisti armoa ja anteeksiantamusta ja kehotti tekemään parannuksen. Samalla tavalla saarnasi profeetta Joona aikanaan.

AJAN MERKKIEN TARKKAILU EI OLE MERKILLISYYKSIEN metsästämistä. Se on elämää arjessa luottaen Jumalaan ja Vapahtajaan. Joonan merkki on meille annettu parannuksen teon kehotus. Ihmisten hätä on niin suuri, että on kaikin voimin pyrittävä oikeudenmukaisuuteen ja vääryyksien korjaamiseen.

Tämä parannuksen tekeminen on kristillisen sanoman omaksumista ja sen mukaan elämistä. Se on evankeliumin eteenpäin julistamista ja lähimmäisestä huolehtimista lähellä ja kaukana. Siksi Joonan merkin voi sanoa olevan ristin merkki. Se on voiton merkki!

Jaakko Rantasalo,Hämeenkylän seurakunnan kirkkoherra
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook