Sivun toiminnot

Kirkko ja lentokenttä

kommenttitakasivu.jpg

VANTAA ON OLLUT historiansa eri vaiheissa yhteydessä muuhun maailmaan. Pyhän Laurin kirkko oli osa suurta, maailmanlaajaa, katolista kirkkoa, kun se rakennettiin keskiajalla. Tänä päivänä se seisoo yhä uljaana paikallaan. Kirkon yli lentävät Helsinki-Vantaan kentältä koneet kaikkeen maailmaan.

Kaksi kuvaa globalisoitumisesta, maapalloistumisesta: ikivanha kirkko ja kansainvälinen lentokenttä. Ensimmäinen muistuttaa siitä, ettei ilmiö ole uusi. Kirkko on ollut edistämässä maapalloistumista. Toinen kuva kertoo ihmisten liikkumisesta maasta ja mantereelta toiselle. Tarvitaan vielä kolmaskin. Siinä kuvassa on tietokone, jolla voi olla yhteydessä kaikkialle maailmaan tietoverkon välityksellä.

Nuo kolme kuvaa maapalloistumisesta ovat totta, mutta eivät kaikille ihmisille. Kaikki muut lentävät, paitsi ihmisten enemmistö. Tietokoneet ovat yleisiä omassa maassamme, mutta suurimmassa osaa maapalloa harvojen herkkua.

UUDELLE MAAILMANTALOUDEN globalisaatiolle on tyypillistä, että se luo eriarvoisuutta. Joillekin se tuo suunnatonta rikkautta, mutta toisilta se vie elämän perusedellytykset. Siksi Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on päättänyt nostaa globalisaatiokysymykset toimintansa ytimeen. KMN:n pääsihteerin Konrad Raiserin mukaan maapalloistumisella on kahdet kasvot: se lisää yhteistyön ja osallistumisen mahdollisuuksia, mutta myös edistää syrjäytymistä ja ulossulkemista.

Kuten aina historian rajuissa muutoksissa, nytkin syntyy voittajia ja häviäjiä. Sen vuoksi tarvitaan korjaavaa toimintaa. Globalisaatio on Raiserin mukaan poliittinen projekti, jolla on uusliberalistisesti suuntautuneiden hallitusten tuki takanaan. Hyväksyttyjä ratkaisuja ovat pääoman liikkeiden vapauttaminen, talous- ja sosiaalijärjestelmien sääntelyn purku ja yksityistäminen sekä vapaakaupan jatkuva laajentaminen.

KIRKKOJEN MAAILMANNEUVOSTON mukaan meidän tulee tarkastella globalisaatiota uskon näkökulmasta. Samasta asiasta muistuttaa tänä syksynä koteihin jaettu katekismus. Raha, valta ja kunnia eivät lopultakaan ole elämän perusta. Katekismuksen sanoin: "Se mihin ennen muuta turvaamme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat". Tanssi kultaisen vasikan ympärillä jättää ihmisen lopulta tyhjäksi.

Ilkka Sipiläinen,kirkon yhteiskuntatyön sihteeri
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook