Sivun toiminnot

kuolleiden läheisten kuvat

hetkikolumni.jpg

SINUT ON NIMELTÄ KUTSUTTU, meille luvataan. Tuo lupaus on haasteellinen, puhutteleva ja lohdullinen.

Minut on nimeltä kutsuttu ja vielä sellaisena ajankohtainen, jolloin en sitä itse voinut ymmärtää tai tahtoa. Järjelläni en ymmärrä tätä vieläkään, nyt monta vuosikymmentä myöhemmin, aikuisena ja vielä seurakunnan työntekijänä.

Kasteessa Jumala minut kuitenkin kutsui ja otti lapsekseen, teki liiton kanssani. Sitä liittoa Hän ei riko, vaikka minä voinkin halutessani rikkoa sen.

Toisin kuin meidän ihmisten välisissä rikkoutuneissa liitoissa, Jumala ottaa minut välirikosta huolimatta takaisin, vieläpä riemuitsee paluustani. Sellaista anteeksiantoa ei ihminen voi ymmärtää. Se täytyy vain yrittää uskoa todeksi.

NIMELTÄ KUTSUMINEN TULEE ERITYISEN LÄHELLE tällä viikolla, kun vietämme pyhäinpäivää. Päivän psalmi lienee muistokirjoituksissa yksi eniten käytettyjä. Eikä syyttä. Psalmia 103 lukiessa tuntuu, että saa uutta toivoa elämän toivottomuuteen, uskon varmuutta epäuskon hetkellä, lohdutusta lohduttomuudessa, iloa surun painaessa mieltä.

Kaiken kaikkiaan psalmi 103 on varsin elämänläheinen. Me voimme aina luottaa Jumalaan, Isäämme. Psalmissa on myös valtavia mielikuvia: Niin korkea kuin taivas, niin laaja kuin idän ja lännen välinen etäisyys, niin suuri on Hänen armonsa luotujaan kohtaan, kun me vain rakastamme Häntä ja pysymme Hänen liitossaan.

MINULLA ON PYHÄINPÄIVÄNÄ TAPANA LAITTAA kaikkien jo kuolleiden läheistemme kuvat takan reunustalle. Siinä he ovat: isäni, appivanhempani, koulupoikana Karjalan kannaksella kaatunut isoveljeni, mieheni sisar, kaksi minun sisartani ja kummipoikani.

Heitä katsellessani ja heille kynttilää sytyttäessäni muistelen niitä iloisia ja hyviä hetkiä, joita yhdessä vietimme. Samalla kiitän - esimerkiksi psalmin 103 sanoilla - siitä ajasta, minkä sain olla heidän kanssaan:

"Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.

Ylistä Herraa, minun sieluni,

älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.

Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.

Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella."

Rauni Korvenranta,Hakunilan seurakunnan pyhäkoulusihteeri
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook