Sivun toiminnot

Ystävä ymmärtää hiljaisuuden

jkrystava.jpg

Havukoskelainen 18-vuotias abiturientti Soile Hautala, mistä iloitset elämässäsi?

- Ystävät ovat suurin iloni. Suurin osa läheisimmistä ystävistäni on pysynyt samana ala-asteen ensimmäisistä vuosista lähtien. Meitä yhdistää myös Rekolan seurakunnan kerhonohjaajana toimiminen.

- Ystävät ovat minulle tärkeitä, koska ymmärrämme toisiamme. Kaikkia asioita ei tarvitse sanoa edes ääneen. Ystävien kesken voi purkaa monenlaisia tuntoja. Itsenäistymisen myötä ystävät ovat kolmen vuoden aikana tulleet minulle aikaisempaa tärkeämmiksi.

- Minulle on tärkeää myös espanjankielinen latinalaismusiikki. Niissä teksteissä on tulista herkkyyttä.

Millaista toivot elämäsi olevan vuoden kuluttua?

- Nyt minulla on menossa viimeinen vuosi Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Toivottavasti läpäisen kirjoitukset ensi keväänä. Toivon pääseväni opiskelemaan johonkin. Samalla haluan elämäni rauhoittuvan ja muullekin kuin opiskeluiden parissa puurtamiselle jäävän aikaa.

- En vielä osaa sanoa, mille alalle suuntaudun. Minua kiinnostavat laki, kielet ja puheviestintä. Voisin ehkä lähteä opiskelemaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook