KAUPUNKILAISISTA IHMISSUHDESOTKUISTA ON TEHTY jos jonkinlaista tv-sarjaa, elokuvaa ja kirjaa. Radiotoimittaja Ari Peltonen on tarttunut aiheeseen ja tehnyt turhasta rekvisiitasta riisutun ihmissuhdeteoksen Toinen.

Peltosen kirja on luultavasti omaelämäkerrallinen, sillä keksityksi tarinaksi siinä tapahtuu aivan liian vähän. Toisaalta päähenkilön ajatukset ja fantasiat ovat yleispätevyydessään osuvia. Toki täytyy muistaa, että Peltosen kirjassa liikutaan vain ja ainoastaan lapsettomien city-ihmisten maailmassa.

Pääosassa on kertoja, joka kertoo suhteestaan Kristaan, entiseen opettajaansa. Krista on kaikkien sovinististen stereotypioiden malliesimerkki: hyvännäköinen ja oikullinen nainen, josta ei ota "pirukaan selvää".

Peltosen rakastetulla on aina joku toinen, toisaalta Peltonen itse ajautuu toiseudessaan usein myös hankkimaan jonkun toisen. Mitä enemmän teoksen ihmissuhdepyöritys saa kierrettä, sitä naurettavammaksi kaikki muuttuu. Kun sovinismi on reilua ja avointa, ja ennen kaikkea kertoja suhtautuu omaankin sukupuoleensa itseironialla, ihmissuhteiden pohdinta voi olla jopa hauskaa.

Peltosen kirjassa on näennäisestä pinnallisuudesta huolimatta jotain hyvin terapeuttista. Olisi kiva olla se ensimmäinen, ainoa ja oikea, mutta nykypäivän ihmissuhdekisassa ensimmäinen tila on yhtä väliaikainen kuin formula ykkösten aika-ajoissa. Ero on ainakin jätetylle sen hetkinen maailmanloppu ja vaatii toipumisaikaa. Tunne-elämässä elämisellä on hintansa, todistaa Toinen.