6. Älä tee aviorikosta.

"Huomasin ihastuneeni varattuun, vieraaseen mieheen"

Katri, 34

OLIN JUURI VAIHTANUT TYÖPAIKKAA, ja lähin työtoverini oli naimisissa oleva mies. Olin ennenkin tehnyt töitä miesten kanssa, ei siinä mitään uutta ollut. Uutta oli se, miten tämä mies vaikutti minuun.

Ensin mies oikeastaan ärsytti minua. Hän tuntui omahyväiseltä, mutta samaan aikaan minua viehättivät hänen varmat otteensa asiassa kuin asiassa. Aluksi olimme tekemisissä toistemme kanssa melko vähän. Sitten yhä enemmän, koska projektimme vaati tiivistä yhteistyötä.

Viihdyin yllättävän hyvin ja pitkään hänen seurassaan. Työhön liittyvien asioiden lisäksi minä vielä järjestelemällä järjestelin tilanteita, joissa sain olla hänen kanssaan. Meillä oli hauskaa yhdessä.

Aika pian huomasin ihastuneeni häneen, varattuun, vieraaseen mieheen. Tunsin huonoa omatuntoa. Miten minä, jolla kaikki oli periaatteessa kunnossa - ihan hyvä mies ja kaksi pientä lasta - olin menossa ikiaikaiseen ansaan? Elämähän oli jo loksahtanut kohdalleen ja kaikki oli turvallista ja vakaata.

Tästä kaikesta huolimatta minusta vain tuntui, että sain hänen ajattelemisestaan ja seurastaan uutta virtaa. Olin kotona tavallista hyväntuulisempi, jaksoin lasten kanssa varmaan paremmin kuin koskaan. En laiminlyönyt miestäni hänen takiaan, päinvastoin. Jaksoin kuunnella mieheni juttuja kyllästymättä. Tavallisesti kuuntelin häntä vain toisella korvalla, omiani miettien. Liikuin myös paljon kaupungilla, olin energinen ja iloinen. Ostin uusia vaatteita ja halusin olla hyvännäköinen, ja sitä tunsin myös olevani.

KUKAAN EI JOUTUNUT KÄRSIMÄÄN tilanteesta. Paitsi minä itse syyllisyyden tuskien kanssa. En pysynyt olemaan ajattelematta häntä, vaikka yritin. Mitä enemmän yritin olla ajattelematta, sitä enemmän hän puski ajatuksiini.

Todellisen pistoksen tunsin, kun mieheni kysyi minulta, miksi olen niin onnellisen oloinen. En osannut vastata siihen mitään. Sisälläni myllersi ristiriita: teinkö väärin aviomiestäni kohtaan? Olisiko minun pitänyt kertoa hänelle, mitä mielessäni liikkui? Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisiko "tunnustaminen" tässä vaiheessa muuttanut asioiden kulkua.

Lopullinen repeäminen tapahtui viikonloppuseminaarissa, johon firmastamme osallistuimme vain minä ja hän. Illallinen venyi, keskustelimme ja viihdyimme. Hän hoki minulle, kuinka kaunis olin, ja se tuntui hyvältä. Menin kai jotenkin sekaisin. Aamulla heräsin hänen vierestään.

Olin uskotellut itselleni, että en tunne häntä kohtaan mitään seksuaalista, että olin vain vähän ihastunut. Se oli ollut vain lapsellista itsepetosta, koska heti tilaisuuden tullen olin valmis hyppäämään hänen kanssaan sänkyyn. Toisaalta hän oli yhtä syypää kuin minäkin. Aamulla emme puhuneet asiasta mitään, mutta minua inhotti katsoa itseäni peilistä. Näinkö heikko minä olin?

Kotimatkalla iski paniikki ja yritin miettiä selitystä tapahtuneelle. Oliko syynä avioliittomme kulahtanut seksielämä, vaikka muut asiat olivatkin kunnossa? Tekeekö aviomieheni samoin?

EHKÄ OLISI OLLUT JOKU MUU KEINO saada avioliittoomme uutta sykettä. Tämä ei sitä antanut muutoin kuin alkuvaiheessa, kun kaikki oli vielä viatonta peliä. Mikä olisi ollut toinen vaihtoehto?

Tuon viikonlopun jälkeen ihastumiseni laimeni. Sen hulluutta hipovan tunteen piti päättyä johonkin. Pidän työkaveristani yhä, mutta nähtävästi näin pitkälle piti mennä, että "rauha" tuli maahan. Teemme edelleen töitä rinnakkain, mutta välttelen hänen seuraansa. En tiedä, mitä hän ajattelee.

En ole kertonut miehelleni mitään koko asiasta. Minusta tuntuu, että kertominen loukkaisi häntä enemmän, kuin koko juttu antaisi aihetta. Se oli vain hetken hurmio, juttu, jonka voi unohtaa. Tein väärin ja kannan yksin vastuun siitä.

Päätöksestäni huolimatta tunnen syyllisyyttä, jonka toivon menevän ohi ajan kanssa. Sitä paitsi tapauksesta on kulunut jo niin kauan aikaa, ettei olisi mitään järkeä kaivella menneitä.

- Jokainen parisuhteessa elävä joutuu joskus tämän kysymyksen eteen eli ihastuu tai rakastuu toiseen. Etenkin nykypäivänä, kun monet viettävät enemmän aikaa työpaikallaan kuin kotonaan, ei ole ihme, että syntyy työpaikkaromansseja. Silloin kannattaa tosi tarkkaan miettiä, mitä on valmis laittamaan vaakalaudalle.

-------------------------------------------------

- Ihminen on heikko. Tämän voi jokainen todeta omasta elämästään. Vaikka ruoho aidan takana on aina vihreämpää, ei sen pitäisi omaa rakasta voittaa. Uutuuden viehätys ja "kielletyn hedelmän" maistaminen ovat osa ihmisen luonnetta ja varsinkin jälkimmäinen on sielunvihollisen juoni johdattaa pois Jumalan luota. Mutta toisaalta, eikö kiusausten kanssa painiminen tee elämästä elämisen arvoista?

-------------------------------------------------

- Tämän päivän elämä on hyvin itsekästä. Halutaan paljon nopeita nautintoja. TV-sarjat ja aikakauslehdet ruokkivat tällaista elämäntyyliä. Olen erityisen huolissani nuorista, jotka haluavat vapaata sinkkuelämää. Mitä sellainen seksi antaa, joka ei yhdisty rakkauteen? Ylipäätään onni ei tipahda eteen postiluukusta, sen eteen pitää tehdä töitä.

-------------------------------------------------

- Parisuhteessa ei eletä itseä, vaan toista varten. Tiedon siitä, että jokin teko loukkaa toista, pitäisi panna miettimään toisenkin kerrankin, mitä voi ja saa tehdä.

-------------------------------------------------

- Katri pohtii edelleen, miten uskottomuuteen johtaneen tapahtumien sarjan olisi saanut aiemmin poikki. Hän yritti olla ajattelematta työtoveriaan, mutta ihastus vain puski ajatuksiin. Katri halusi olla uskollinen miehelleen, ja häntä vaivasi huono omatunto. Olisiko siinä vaiheessa ollut syytä ottaa asia puheeksi työtoverin kanssa? Aikuiset olisivat voineet todeta, että olemme nyt ihastuneita toisiimme. Mitäs nyt tehdään? Asian lauettua molemmat olisivat voineet nauttia toisen parhaista piirteistä ja tehdä työtä hyvällä mielellä yhdessä.

-------------------------------------------------

- Uskon, että aviomiehen kanssa keskusteleminen siinä vaiheessa, kun tilanne oli aivan alussa, olisi saattanut estää suhteen syntymisen.

-------------------------------------------------

- Kirsi kertoo olleensa energisempi, hyväntuulisempi ja paremman näköinen rakastuessaan toiseen. Mieluummin toivoisi, että puolisot saisivat energiaa ja hyvää mieltä toisiltaan, ettei sitä tarvitsisi lähteä hakemaan muualta. Silloin molempien pitää tietysti miettiä myös, miten minä voin tehdä toisen onnelliseksi.

-------------------------------------------------

- Kirsi miettii yhä, pitäisikö uskottomuudesta kertoa miehelle. Se on mielenkiintoinen kysymys. Jos hän kertoo, siitä voi olla seurauksena hirveitä riitoja, kriisi ja jopa avioero. Nämä ovat niitä asioita, joissa on hirveän vaikea neuvoa toista. Valehdella ei saa, mutta jotakin voi jättää kertomatta. Itse en tiedä, jaksaisinko elää tuollaisen salaisuuden kanssa. Jos asia käy liian suureksi taakaksi sydämelle ja jos liitto on vahvoilla kantimilla, asian kertominen voi antaa koko suhteelle uuden pohjan.

-------------------------------------------------

- Minä ajattelen suunnilleen näin: Jos olet tehnyt jotain, etkä voi kertoa sitä puolisollesi, älä sitä kerro. Mutta jos olet tekemässä jotain, minkä voisit jättää tekemättä, älä sitä tee!

-------------------------------------------------

- Katrin ydinkysymys on: miten vapautua aviorikoksen aiheuttamasta syyllisyydestä. Onkohan hän koskaan puhunut asiasta kenenkään toisen ihmisen kanssa? Asia jäi aikanaan selvittämättä vieraan miehen, samoin kuin oman aviomiehen kanssa. Nyt jälkeenpäin on tärkeintä, että Katri saisi rauhan syyllisyydestä. Sielunhoidollinen keskustelu jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa ja sovinnonteko Jumalan kanssa ovat ainoa todellinen ratkaisu.

-------------------------------------------------

- Hyvää tässä on nyt se, että Katri ymmärtää avioliittonsa merkityksen nyt syvemmin. Liitto on eri asia kuin ihastukset. Asia vaivaa kuitenkin Katria edelleen. Omatunto ei ole puhdas, joten taakka painaa vielä repussa. Tässä olisi paikallaan rippi, eli synnin tunnustaminen ja synninpäästö. Eli ei muuta kuin papin puheille!