Sivun toiminnot

Hiukset vapaina vai letillä?

hetkikolumni.jpg

SENEGALILAINEN YSTÄVÄNI KÄVI ensimmäistä kertaa ulkomailla. Matka suuntautui Kameruniin, missä hän suoritti teologian opinnot ja valmistui papiksi.

En ollut käynyt Kamerunissa, joten kysyin, minkälaista siellä oli. Erityisesti olin kiinnostunut kuulemaan, kokiko hän jotain siitä, mitä ulkomaille muuttanut suomalainen sanoo kulttuuristressiksi. Kyllä hän oli kokenut. Kamerunissa naiset saattoivat kulkea hiukset avoimina. Senegalissa taas naisten hiusten letittäminen on ainoa perinteisesti hyväksytty tapa.

Se, mikä on yleisesti arvostettua, hyväksyttyä, tuomittavaa, halveksittua tai arveluttavaa, vaihtelee eri kulttuureissa. Senegalissa on täysin sopivaa, että virastosta lounaalle lähtevät herrasmiehet kävelevät kadulla käsi kädessä. Aviopuolisoiden julkinen hellyydenosoitus taas on sopimatonta. Siinä kulkee intiimin elämänpiirin raja. Suomalaista saunakulttuuria on lähes mahdotonta selittää ulkomaalaisille.

Ensi sunnuntaina kirkkovuoden aihe on kristityn vapaus. Sunnuntain raamatuntekstissä Paavali ei säästele sanojaan puolustaessaan kristityn vapautta tyhjänpäiväisiä uskonnollisia normeja ja rajoituksia vastaan. Paavali kysyy, miksi kristityt yhä alistuisivat sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa". Kyse on usein kulttuurisidonnaisista ihmisten laatimista käskyistä ja opeista, jotka puetaan hengelliseen kaapuun.

ARVOSTUKSET JA SE, MITÄ PIDÄMME oikeana tai vääränä, vaihtelevat kulttuureittain. Se ei kuitenkaan tarkoita kaiken suhteellistamista. Kulttuurista riippumatta voidaan sanoa, että on aina väärin esimerkiksi jättää lapsia tai vanhuksia heitteille tai polkea toisen ihmisarvoa ihonvärin, uskonnon tai vakaumuksen vuoksi.

Paavalille ehdoton arvo on Kristuksen meille hankkima pelastus ja vapaus elää omantunnon ihmisinä, vapaina omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden kahleista. Mutta kristittykin on sidottu totuuteen ja rakkauteen. Kymmenen käskyä ilmaisevat, millä ehdoilla kaikkien on hyvä elää.

Kirkossa meillä on tapana laatia toimintasuunnitelmia ja toimintakertomuksia. Arvioimme työtämme sekä laadullisesti että tilastollisesti. Paavali antaa ajattelemisen aihetta. Seurakunnallisen työn tavoitteena voisi olla kristilliseen uskoon sitoutunut ihminen, joka ei perusta elämäänsä omien tekojen, perinteiden tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan.

Teijo Peltola,Tikkurilan seurakunnan pastori
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook