Sivun toiminnot

Pahan pojan uudestisyntyminen

MIES MUUTTUU TÄYSIN KUMMALLISEKSI. Hän marssii vihollisten päämajaan pyytämään anteeksi. Hän antaa anteeksi häilyvälle naiselleen eikä katko äitinsä uuden miesystävän sormia. Mitä on tapahtunut?

Suomalaiset karskit tappajat yleensä joko jatkavat kerran aloittamallaan tiellä tai tulevat uskoon. Olli Saarelan uudessa elokuvassa Bad Luck Lovessa toteutuu uskoon tulon kaltainen prosessi. Siinä miehen muutoksen takana on linnatuomion aikana syntyvä lapsi, ja sen myötä syntyvä uusi kuva itsestä ja aavistus jostain paremmasta.

Yllättävää kyllä Olli Saarela on tehnyt salonkikelpoisen Rukajärven tien jälkeen marginaalielokuvan, josta viimeiset elossa olevat sotaveteraanit ovat tuskin kovin kiinnostuneita. Siinä ei ole myöskään mitään trendikästä tai muuten vaan kiihottavaa. Onpahan vain huonohampaisia pikkurikollisia, jotka imevät itseensä kaikkea mahdollista viivasta Fairyyn ja listivät toisiaan sen minkä kerkeävät. Sodasta siis on siinäkin tavallaan kysymys.

Bad Luck Loven maailma herättää pelkoa ja sääliä. Siinä on tuttuja aineksia: betonilähiöiden ankeutta, sokeita vanhempia, jotka eivät näe, mitä lapset tekevät ja jengejä, joiden normit ajavat kaikkien muiden velvoitteiden ohi.

Mutta mikä on tämän mm. Giant Robot -yhtyeen tahdissa sykkivän nuorisoelokuvan opetus?

Opetusta ei ole. On vain maailma, joka on ja voi olla myös tällainen. Tai ehkä jotain sentään löytyy: elokuva kertoo, että rakkaus vaatii rohkeutta ja voimaa. Niitä ei puutu entiseltä väkivaltarikolliselta, joka muuttuu.

Bad Luck Love. Ohjaus: Olli Saarela. Käsikirjoitus: Olli Saarela ja Heikki Vuento. Pääosissa: Jorma Tommila, Maria Järvenhelmi ja Tommi Eronen.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook