Sivun toiminnot

Haluan elää arjen

kukatakasivu.jpg

Arjen yksinkertaisilla asioilla on Satu Silvon elämässä ratkaiseva merkitys.

- En kaipaa selvänäköisyyttä enkä etsi ennustuksia. Ihmisen kuuden aistin antamat tiedot riittävät minulle. Haluan elää arjen, Satu Silvo sanoo.

-------------------------------

Satu Silvo esiintyy lauantaina Myyrmäkihallissa ensi iltansa saavassa Ilmestyskirja - rakkaustarina -produktiossa. Kun hän viime viikolla harjoitteli tyhjäksi jääneessä teollisuushallissa yhdessä toisten esiintyjien kanssa, ei ollut vielä aika puhua siitä, millaiselta esitys tulee näyttämään katsojan kannalta.

- Palaset ovat vielä hajallaan. Tähän asti jokainen on keskittynyt omaan osaansa. Lavasteet, multivisiot ja musiikit tehdään eri paikoissa.

Yhdessä toisten kanssa työskenteleminen on tuonut mielenkiintoista vaihtelua usein yksinäisten juonto- tai luentotehtävien täyttämään freelance-näyttelijän arkeen. Esitys avaa myös sisällöllisesti kiinnostavia näkökulmia.

Produktiossa nykyihmisen tarina liitetään Ilmestyskirjan kertomukseen. Yksi esityksen lähtökohdista on ollut, että vuosituhannen vaihde on jollain tavalla merkittävä tapahtuma, ainakin symbolinen aikakausien vaihde. Vuoteen 2000 liitetyt lopun aikojen ajatukset eivät kiinnosta Satu Silvoa.

- En usko ennustuksiin enkä hae niitä. En kaipaa selvänäköisyyttä, vaan ihmisen kuuden aistin antamat tiedot riittävät minulle. Yritän nähdä arjen. Lisäksi olen nähnyt, miten ihmisen koko elämä voi muuttua hetkessä.

Perusasenteestaan huolimatta Satu Silvo intoutuu pohdiskelemaan kulumassa olevaa syksyä.

- Syksy on ollut kummallinen: vaikka se on ollut kaunis, on ihmisten elämässä ollut paljon hajoamista. Särkymisen keskellä moni joutuu taistelemaan eheytensä puolesta. Näyttääkö vuosi 2000 siis sittenkin naamansa?

KEHON TRAUMA EI UNOHDU

Niin julkisessa keskustelussa kuin ihmisten elämässäkin on syksyn aikana tullut esiin jaksamisen ongelma. Miksi ihminen väsyy työssään - alalla kuin alalla puhutaan uupumuksesta - tai miksi nainen väsyy äitiyteen?

Satu Silvo ottaa asiaan kantaa omasta luovuutta vaativasta työstään ja henkilökohtaisesta kokemusmaailmastaan käsin.

- Pelkään loppuunpalamista, koska tiedän miten hitaita paranemisprosessit ovat. Ne eivät hoidu viikossa tai kahdessa. Lainalaisuudet ovat kovia: kolme kuukautta on lyhin mahdollinen jakso, jonka jälkeen voi odottaa pientä parannusta tilanteeseen.

- Jaksamattomuus liittyy siihen, että ihmisten yhteiset elämänarvot horjuvat. Kuinka pitkään riittää silloin itse kunkin usko omaan elämään tai hyvyyteen? Se, ettei äitiyttä arvosteta, ei ole vain perheen sisäinen asia, vaan yleisempi kysymys.

Horjuvien arvojen sijaan Satu Silvo kaipaa henkistä viisautta, älyä, moraalia ja oikeudentuntoa. Hän perää jokaisen vastuuta hoitaa itseään kokonaisvaltaisesti - niin fyysisesti kuin henkisestikin.

- Jos ihmisellä on kehossaan trauma, hän ei voi unohtaa sitä hetkeksikään, Satu Silvo sanoo ja viittaa muutaman vuoden takaiseen laskettelurinteessä tapahtuneeseen onnettomuuteensa.

- Parin vuoden ajan olen laistanut itseni hoitamisen, ja kosto on karmea.

Sekä vaikeiden vammojen hoitamisessa että jaksamisessa yksinkertaisilla asioilla on ratkaiseva merkitys. Liikunnan lisäksi terveellinen ravinto on Satu Silvolle sydämenasia, onhan hänellä kokemusta terapeuttisen ruoan tulehduksia hoitavasta vaikutuksesta jo kymmenen vuoden ajalta.

ARJEN MATEMATIIKKAA

- Ihmisillä on erilaisia tapoja ja kanavia hoitaa henkistä puoltaan. Tärkeätä on kuulla ja tuntea omat tarpeet. Vain siten voi kunkin oma henkinen kasvu päästä alkuun.

Henkisestä kasvusta huolehtiminen ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen keskittyy vain omaan itseensä. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös hyvä vuorovaikutus toisten ihmisten ja etenkin oman perheen jäsenten kanssa.

- Vanhemman saattaa olla vaikea kuulla lasta, mutta kuuntelemista voi opetella. Ihmisissä on jo olemassa monia taitoja, jotka on vain opittava ottamaan käyttöön, vakuuttaa perhekoulun ohjaajana toimiva Satu Silvo.

Perheessä tai parisuhteessa ei Satu Silvon mielestä ole pahinta rähinä, vaan syyllisyys, joka saattaa saada yliotteen, jos sitä ei pystytä ratkaisemaan muulla tavoin.

- Eräs ulkomaalainen työtoverini oli sitä mieltä, että Suomi on ainoa maa, jossa lasta ei rankaisemisen jälkeen oteta syliin ja hyvitellä. Aikuisen oma syyllisyys estää sen. Työtoverini mielestä tämä puute lisää suomalaisten ahdistusta ja alkoholismia.

- Elämässä jaksaa paremmin, jos huomaa arkielämän hyvät hetket. Monesti ihminen itse tekee arjestaan joko hyvän tai huonon. Jos tavalliseen päivään sisältyy kolme hyvää hetkeä, jotka kestävät yhteensä tunnin, on päivä ollut oikein hyvä, Satu Silvo selittää arjen arvioimisen matematiikkaa.

----------------------------------

Hirvosen poika on hukassa

Syksynpimeänä myrsky-yönä isä lähtee etsimään kotiin palaamatta jäänyttä poikaansa. Pojan etsimisestä tulee isän löytöretki ympärillä olevaan todellisuuteen, joka on samalla Ilmestyskirjan kuvailema maailma.

Retki vie isän tutustumaan myös omaan elämäänsä: hän tekee matkan itseensä. Mitä etsivä löytää? Kuinka rakkaustarina alkaa ja jatkuu?

Ilmestyskirja - rakkaustarinaa esitetään Myyrmäkihallissa 14.-27. lokakuuta. Esitykset ti-pe klo 19, la ja su klo 15 ja 19. Liput: aikuiset 195 mk, ryhmäalennuksella yli 24 hengen ryhmässä 180 mk sekä lapset, opiskelijat ja eläkeläiset 120 mk.

Ulla-Maija Vilmi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook