PARI VIIKKOA SITTEN MATKUSTIN iltamyöhään paikallisjunassa Keravalta. Sisään astui metelöiviä suomalaisnuoria, jotka nimittelivät toisiaan "v...n juutalainen, v...n somali". Nimitykset olivat heistä tosi vitsikkäitä.

Mietin, mitä tämä kertoi heidän todellisista asenteistaan. Mieleen tuli valitettava tosiasia, että toisin kuin Ruotsissa, Suomessa ei juutalaisvainoista kertovaa kirjasta jaeta laajasti yläasteen oppilaille, vaan pelkästään opettajille. Toinen ajatus oli tieto rippikoulussa tehdystä havainnosta: rasistiset asenteet ovat yllättävän yleisiä.

TÄSSÄ ON KYSE "VAIN" ASENTEISTA, mutta Hakunilassa ei olla jääty nimittelyjen tasolle. Pitkään jatkunut rasistinen kiusaaminen on johtanut vakavaan väkivaltaan. Tuntuu uskomattomalta, että Vantaalla ollaan sellaisessa tilanteessa, että kulttuurien välistä ymmärtämystä lisäämään suunnitellun tapahtuman turvaksi tarvitaan useita poliisipartioita.

Eivät kaikki somalitkaan pulmusia ole, ongelmayksilöitä on. Vihanpidon kohdistaminen kaikkiin somaleihin kertoo kuitenkin siitä, että kyse ei ole vain nuorten keskinäisistä jutuista vaan jostain paljon huolestuttavammasta.

Miltä meistä suomalaisista tuntuisi asua talossa, joka joutuu järjestelmällisen ilkivallan kohteeksi, pelätä lastensa tulevan koulumatkalla hakatuksi ja saada bussissa kuunnella solvauksia ihonvärinsä vuoksi?

ON SELVÄÄ, ETTÄ SUOMI on jatkossa monikulttuurinen maa - täällä on ja tulee olemaan muualta muuttaneita. Tätä yleismaailmallista kehitystä ei voi pysäyttää. Vannoutuneimmankin rasistin kannattaisi siksi katsoa peiliin ja kysyä, minkälaista elämää oikeasti haluaa viettää. Sellaista, johon kuuluvat poliisit, pelko, yleinen turvattomuus, tappelut, vankila? Vai sellaista, jossa yritetään tulla toimeen erilaisten ja eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa?

Kahden erilaisen kulttuurin kohtaaminen ei ole helppoa. Kummankin on opeteltava tuntemaan toistensa tavat ja löydettävä yhteiset pelisäännöt. Mutta viimeistään nyt kannattaisi aloittaa.