40 mapillista enkeleitä
Miten liittyvät toisiinsa kuivakukkakranssi, kitarankielirasia, voidepurkki, kirjatuki, maljakko, levynkansi, nahkakantinen almanakka, kiiltokuva, paperikassi, haisupussi, tupakansytytin, tossut, sormikkaat, tuulikello, aikakauslehti, postikortti, ristipisto taulu, seinälautanen, pöytäliina, lasten aterimet, suolakippo, servetti, oluttuopinalunen, koulun kuvataulu, vessan oven kilpi, joulukalenteri...?
- Kaikessa voi olla enkeli, vakuuttaa Rea Lundström, jonka kotona on enkelihuone. Sinne sijoitetuissa esineissä on kuvattuna enkeli.
Reasta tuli enkelien keräilijä eläkkeelle pääsyn jälkeen. Keräilijän vikaa hänessä oli jo aikaisemmin: tallella ovat lapsuuden ajan postikortit niin kuin myöhemmin kerätyt postimerkitkin.
Aluksi Rea keräsi kermakoita ja sokerikoita. Kun säilytysongelmat kasvoivat ja kun kokoelman täydentäminen uusilla esineillä tuli kalliiksi, Rea lopetti tuon lajin keräämisen ja keskittyi enkeleihin. Yhtä ja toista enkeliaiheista oli säilynyt jo työvuosien varrelta.
- Tietysti on banaalia että kerään kaikkea, missä on enkelin kuva, mutta minä rakastan kuriositeetteja. En voi mennä jonkin harvinaisuuden ohi, jos varani suinkin riittävät sen hankkimiseen.
Rea poimii käteensä kynttilänjalan, jota koristaa enkeli ja naureskelee itselleen.
- Kuka on se hullu, joka on tehnyt tällaisen ja vielä kuvitellut saavansa sen myytyä. Ja kuka on se toinen hullu, joka menee ja ostaa sen joltakin, joka on jo kertaalleen ostanut sen.
EN PYSTY RAJAAMAAN KERÄILYÄ
Kaikista enkeliesineistä Realla on eniten postikortteja, 40 mapillista. Joku ystävä laski joskus, että yhdessä mapissa on 200 korttia.
- Minulle on ihan yksi lysti, minkä maalaisia kortit ovat. Paikallinen kristinuskon tyyli näkyy korteissa, roomalaiskatolisissa korteissa on usein palava sydän.
- Jotkut keräävät tietynaiheisia enkelikortteja, esimerkiksi suojelusenkeleitä tai sellaisia, joissa on runsaudensarvi. Kunnioitan ihmistä, joka pystyy rajaamaan keräilyään.
Huomattava osa Rean esineistä on erilaisia enkelihahmoja: enkelinukkeja, -koriste-esineitä tai -patsaita.
- Minulle kelpaavat myös omatekoiset enkelit. Enkeleitä on tehty korresta, ruohosta, posliinista, muovista, lasista, kankaasta, paperista, lastusta, oljesta, laudasta. Kaikilla esineillä on oma historiansa.
Joskus Rea yritti laskea esineiden määrän, mutta hän jaksoi laskea vain reiluun puoleen tuhanteen asti.
- Minua ei hotsita katalogiseeraaminen. En ole ollenkaan tilastoihminen. Kun enkeleitä on näin paljon, alan tulla kriittisemmäksi sen suhteen, mitä itselleni haluan.
ILOA TUOTTAVA HAKSAHDUS
Rea luonnehtii keräilyharrastustaan kärpäsenpuremaksi ja haksahdukseksi. Sen taustana on kiinnostus vanhoihin tavaroihin ja menneeseen aikaan.
- Kaukoviisas kerää nykypäivän esineitä, sillä jonkun ajan kuluttua ne ovat vanhoja.
Keräily piristää: kun tekee löydön, adrenaliinin määrä lisääntyy. Vain toinen keräilijä voi tietää, miltä se tuntuu.
Toisiin keräilijöihin Rea on tutustunut Suur-Helsingin keräilykerhossa. Kerho järjestää esineiden vaihtopäivät kaupungin nuorisotilassa Hakunilassa kerran kuukaudessa. Keräilijöitä saattaa tulla paikalle Vaasaa, Loviisaa ja Parkanoa myöten.
Päivillä vaihdetaan etenkin eriaiheisia postikortteja, ja osa esineistä huutokaupataan.
Mikä tahansa keräily tuottaa iloa, mutta enkeleiden keruulla on aivan omanlaisensa merkitys Realle.
- Enkeleillä on kummallinen vaikutus. Jos olen vaikka kuinka depiksessä, niin mieli muuttuu, kun järjestelen esineitä tai kortteja.
Samantapaista voivat kokea ne ystävät ja tuttavat, jotka pääsevät Rean kanssa enkelitreffeille. Niillä voi enkeliesineiden katselemisen lisäksi kuulla, miten ihmiset ovat kohdanneet oikeita enkeleitä.
