PIENEN LAPSEN TAPAKASVATUS ALKAA usein siitä, että häntä opetetaan kiittämään. Lapsen saadessa jotakin kysytään: "Kuinka sanotaan?" Ja sitten neuvotaan, kunnes lapsi oppii sanomaan: "Kiitos!". Siitä alkaa kohteliaiden käytöstapojen opettelu.

Tuntuu hyvältä , kun asioidessa kaupoissa ja virastoissa kuulee tuon pienen sanan. Se voidaan sanoa huolimattomasti "kiitti" tai suurista, yllättävistä asioista kiitettäessä hämmästystä ja suurta tunnetta ilmentäen "KIITOS!". Kiitos kuulostaa ja tuntuu hyvältä. Toinen kanssaihminen on huomioitu.

Jokainen tarvitsee kiitosta. Ehkä liiankin harvoin tulee kiitettyä läheistä työkaveria, ystävää tai vaikkapa oman perheen jäsentä. Kuitenkin kiitos ja positiivinen palaute kasvattaa meidän jokaisen itseluottamusta.

Milloin sitten pitäisi tuntea kiitollisuutta? Se on hyvin henkilökohtainen asia. Jollekin vain suuret tapahtumat ja kalliit tavarat antavat kiitollisen mielen, kun taas jollekin toiselle elämän pienet asiat ovat kiitoksen aiheita.

MINÄ TUNNEN SYVÄÄ KIITOLLISUUTTA ajatellessani aviopuolisoani, lapsiani ja suloisia, pieniä lapsenlapsiani. Kuinka paljon hyvää olenkaan Jumalalta saanut! Heistä jokaisesta haluan kiittää Jumalaa tuntien nöyryyttä siitä, että olen saanut olla mukana hänen luomistyönsä ketjussa näiden lasteni ja lastenlasteni kautta.

On helppoa kiittää, kun kaikki on hyvin. Entä silloin, kun kamppailee arjen vaikeuksien keskellä, jaksaako silloin kiittää? Minä en ainakaan. Paavali on opettanut, että tulisi kiittää joka tilassa. Se on aika mahdoton ajatus! Miksi kiittää vaikeuksista?

LUIN VUOSIA SITTEN KIRJAN Kätköpaikka, jossa hollantilainen Corrie Ten Boom kertoo tositapahtumista keskitysleiriltä, jonne koko hänen perheensä joutui. Sisarensa kanssa hän asui muiden naisvankien kanssa ahtaasti parakissa peläten vartijoiden yllätystuloa, joka tiesi aina jonkun kuolemaa tai kidutusta.

Corrie rukoili ja kiitti Jumalaa sielläkin jatkuvasti. Parakkiin ilmestyi kirppuja, jotka lisääntyivät valtavasti. Naisten olot olivat sietämättömiä, mutta silloinkin Corrie kiitti, jopa kirpuista. Muut eivät nähneet kirpuissa mitään kiittämisen aihetta. Mutta pian huomattiin, että vartijat eivät uskaltaneet enää tulla heidän parakkiinsa, koska pelkäsivät saavansa kirppuja. Jumala olikin antanut heille kirppujen avulla suojan. Kannatti siis kiittää!

Me emme tiedä tarkkaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Voimme tehdä suunnitelmia, mutta emme voi muuta kuin elää tätä hetkeä. Jumala tuntee huomisenkin. Me saamme luottaa häneen, hän pitää meistä huolen nyt ja aina. Eikö siinä ole kiittämisen aihetta kylliksi?