MINÄ TUNNISTIN HOMOUTENI PARIKYMPPISENÄ opiskelijana. Tiesin silloin, että olin valmistumassa papiksi ja tilanne ahdisti minua. Asia pysyi kätkettynä pitkään, kunnes kolmikymppisenä myönsin asian itselleni ja lähipiirin ihmisille. Alun häpeä muuttui valoisaksi kokemukseksi uudesta mahdollisuudesta, kertoo Tuomo.

Työyhteisössään hän ei kuitenkaan voi olla avoin. Siksi nimi on haastattelussakin vaihdettu. Seksuaalivähemmistöön kuuluva ei voi toimia työntekijänä kirkossa ellei sitoudu elämään selibaatissa. Toinen vaihtoehto on pitää osa elämästään tiukasti salassa.

- Joka kerran tuntuu ikävältä, kun lukee miten kirkossa virallisesti halutaan asennoitua: että periaatteessa saat olla mitä olet, mutta käytännössä et.

- Minusta kysymys on siitä, hyväksytäänkö minun seksuaalisuuteni samoin kuin muiden. Hyväksytäänkö minun identiteettini? Ollaanko minut valmiita kelpuuttamaan ihmisenä muiden joukkoon? Minulla on koti tässä kirkossa, se on lapsuudesta saakka rakas, tuttu ja turvallinen ympäristö, jonka sisällä kuitenkin joudun tuntemaan itseni ulkopuoliseksi.

KESKUSTELU HOMOSEKSUAALISUUDESTA ON OLLUT KIVULIASTA kirkolle. Toisaalta pelätään, että leimaudutaan taantumukselliseksi etusormen heristelijäksi. Toisaalta varotaan, ettei luoda vapaamielisemmillä puheenvuoroilla ristiriitoja kirkon sisälle.

Julkiseen keskusteluun kirkko tulee useimmiten vedetyksi mukaan kovaäänisten konservatiivien puheenvuorojen myötä, joissa pidetään esillä kirjaimellista Raamatun opetusta. Piispojen 1980-luvulla laatima kirja Kasvamaan yhdessä ja kirkkohallituksen tuore kannanotto samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisesta ovat puheenvuoroja, jotka edustavat kirkon virallista kantaa.

Virallisesti kirkko on homoseksuaalisuutta vastaan. Viimeisin esimerkki saatiin kirkkohallituksen antaessa kielteisen lausunnon eduskunnassa valmisteilla olevaan lakiin homoliittojen rekisteröinnistä. Kirkkohallituksen mietinnön mukaan miehen ja naisen avioliittoa on edelleen pidettävä perustavana yhdessä elämisen muotona. Samalla torjutaan ehdottomasti homoparien mahdollinen adoptio-oikeus ja siviili- tai kirkollinen vihkiminen.

Toisaalta esimerkiksi piispat opettavat, että homoseksuaalinen lähimmäinen on hyväksyttävä täysivaltaisena jäsenenä mukaan kirkon ja yhteiskunnan toimintamuotoihin - myös työsuhteeseen ja virkaan - edellyttäen, ettei hän opeta eikä toimi vastoin kirkon näkemystä.

KIRKON VIRALLISEN JULKISIVUN TAKANA HOMOSEKSUAALISUUS KOSKETTAA monia kirkon jäseniä ja työntekijöitä, joiden henkilökohtaiseen elämään vaatimus pidättäytyä parisuhteista luo vaikean asetelman.

Tuomo kokee kirkon politiikan hämmentävänä.

- Oman kutsumukseni ja vakaumukseni mukaan Jumala hyväksyy minut työhönsä kokonaisena, vaikka kirkon virallinen kanta on mitä on. Teoreettisesti kyllä ymmärrän, että tehdään ero sen välillä mitä on ja miten toimii. Jaottelu on peräisin keskiajan filosofiasta. Mutta miksi kirkon on pidettävä kiinni tällaisesta "perinteisestä" seksuaaliopetuksesta?

- Minusta kyse on siitä, että suomalaisessa kirkossa kaikkia seksuaalisuuteen liittyviä asioita on vaikeaa käsitellä. Ei uskalleta hyväksyä, että luomistyö saattaakin olla paljon monenkirjavampaa, kuin on totuttu ajattelemaan.

Kirkon sisällä homo jää yksin kysymyksineen. Esimerkiksi sielunhoitoa, jonka monet Tuomon kanssa samassa tilanteessa olevat kokisivat tärkeäksi, on vaikea edes lähteä etsimään. Kenelle uskaltaa avautua tilanteessa, jossa oman parisuhteen julkitulo saattaisi merkitä jopa viran menettämistä?

- Vaikka kollegat vaikuttaisivat ymmärtäväisiltä ja läheisiltä eikä itsellä ole mitään sisäistä ristiriitaa, ei kukaan halua ottaa riskiä tulla myöhemmin selkäänpuukotetuksi, maalitauluksi tai syrjäytetyksi virkoja jaettaessa. Ei minullakaan ole varaa maksaa esille tulemisesta koko persoonallani.

Tuomo on selvinnyt painostavasta vaikenemisesta toimimalla, vaikka nimettömästikin.

- Meillä on muutamia vuosia ollut verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti ja jossa saa tarpeellista vertaistukea. Toiminnan epävirallinen tavoite on käydä keskustelua kirkon ylimmän johdon kanssa homoseksuaalien tilanteesta. Olemme myös miettineet, voisimmeko tarjota jonkinlaista sielunhoitoapua ja miten voisimme tiedottaa toiminnasta niille, joille asia on ajankohtainen.

KIRKON TOIMINTA HOMOKYSYMYKSESSÄ SAA OSAKSEEN ARVOSTELUA paitsi monilta seurakuntalaisilta myös teologeilta. Helsingin yliopiston vararehtori, teologian tohtori Raija Sollamo on mukana maallikkojen ja teologien Yhteys-liikkeessä, joka on käynnistetty kirkon sisällä uudistamaan suhtautumista homoseksuaalisuuteen.

Nimekkäitten teologien kokoama liike pyrkii tukemaan homoseksuaaleja ja korjaamaan käsitystä yksimielisen tuomitsevasta kirkosta. Todellisuus on luultua rikkaampi: kirkossa on paljon ihmisiä, joilla on virallisesta kannasta poikkeava näkemys.

- Yhteys-liike toimii moraalisin ja eettisin perustein. Meillä on huoli siitä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset jätetään marginaaliin niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin, ja kirkon kuitenkin pitäisi olla kaikkien heikoilla olevien tukena.

- Haluaisimme löytää kirkon sisälle sellaisen ymmärtävän yhteyden, ettei ihmisiä eroteltaisi heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Samat rakastamisen, välittämisen ja kunnioittamisen kristilliset ideaalit ovat toteutettavissa niin hetero- kuin homosuhteessakin.

Homoseksuaalisuuden vastustajat löytävät perustelut näkemykselleen Raamatusta. Sollamon mielestä Raamatun tulkinnassa joudutaan ottamaan huomioon kulloinenkin aika.

- Meillä on paitsi Raamattu myös nykyajan tiedot. Jokaisen ajan tulee tehdä ratkaisunsa myös tietojensa valossa, ja nykytietämys johtaa kirkkoa maltillisempaan suuntaan.

Yhteys-liike toimii aluksi verkostoitumalla ja keräämällä asiaan myönteisesti suhtautuvia yhteen. Tarkoitus on muokata ajattelumalleja julkisella keskustelulla. Yksi tavoite on saada poistettua homoseksuaalien selibaattivaatimus kirkon virkojen täytössä.

- Me toivomme, että tässä asiassa voitaisiin olla rehellisiä ja avoimia loppuun asti. Tällä hetkellä kirkko vaatii ihmisiä kieltämään oman seksuaalisuutensa. Se, että julkisesti homoseksuaalit voisivat toimia kirkon virassa, on varmasti vielä aika kaukana. Mutta olisi tärkeä signaali kirkosta yhteiskuntaan päin, ettei ihmistä syrjitä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

- KUN TAVALLINEN SEURAKUNTALAINEN MIETTII SUHDETTAAN HOMOUTEEN, neuvoisin pitäytymään opissa, jonka mukaan Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi eli elämään avioliitossa. Mielestäni tämä on Raamatun mukaan selkeästi perusteltua. Roomalaiskirje esimerkiksi on tästä aika yksiselitteinen, sanoo Aslan ry:n puheenjohtaja Tuula Rasilainen.

Aslan on kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on tukea ja auttaa raamatulliselta pohjalta niitä, jotka haluavat eheytyä tunne- ja seksuaalielämän alueilla. Toisin kuin Yhteys-liikkeessä Aslanissa ei homoseksuaalisuutta suostuta pitämään hyväksyttävänä seksuaalisuuden muotona.

Aslanin opetuksen mukaan homoseksuaaleja ihmisiä ei tuomita eikä suoralta kädeltä vaadita muuttumaankaan. Tavoitteena on antaa ihmisille toivo, että he pystyvät kristittyinä elämään täysipainoista luomisjärjestyksen mukaista elämää.

- Aslan tarjoaa apua, jos joku joka tuntee tällaista taipumusta ja haluaa elää kristityn elämää. Homoseksuaalisuus johtuu nähdäksemme elämänkokemuksista, ei geeneistä. Siksi terapeuttisen prosessin kautta on mahdollista eheytyä niin, että alkaa kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta. Aslanissa perimmäinen tarkoitus ei kuitenkaan ole kenenkään "heteroittaminen", vaan kristillisen elämän tukeminen.

- Homoseksuaalisuus kirkossa on kauhean suuri tabu. Meidän mielestämme tärkeintä olisi nyt, että kirkko suhtautuisi rohkeasti homoseksuaalisuusongelmaan ja kouluttaisi työntekijöitään ja tukihenkilöitä, jotka osaisivat kohdata tämän taipumuksen omaavia henkilöitä muutenkin kuin rukoilemalla ankarasti. Monilla on homoseksuaalisuutta kohtaan pelkoja ja suoranaista kammoa, vaikka kyseessä on samantyyppinen ongelma kuin esimerkiksi alkoholismi, jossa ihmistä voidaan auttaa.

ASLAN-YHDISTYS SANOO TARJOAVANSA HOMOSEKSUAALILLE TOIVON NÄKÖKULMAA: asiat voivat muuttua. Homoseksuaalin ei tarvitse kokea olevansa puutteellinen tai huono, sittenkään, vaikka kristityn vakaumusta toteuttaen joutuu elämään yksin ilman parisuhdetta.

- Itsestäänselvää on, että homoseksuaalisen ihmisen pitää saada olla mukana kirkossa ja toimia vaikka pappina, kunhan hän ei toteuta homoseksuaalista taipumustaan. Homous ja sen toteuttaminen ovat kaksi eri asiaa. Vertaisin tätä siihen, että kirkon työntekijä harkitsisi syrjähyppyjä. Sekään ei ole Raamatun opetuksen mukaista, eikä sitä pitäisi työntekijältä hyväksyä.

- Lisäksi aktiiviset homot kirkon viroissa tai homoliittojen kirkollinen siunaaminen varmasti jakaisivat kirkkoa pahasti, ja suuri osa kirkon uskottavuudesta katoaisi. Kyllä kirkon täytyy kyetä pitäytymään Raamatun opetukseen, vaikka yhteiskunnassa tehtäisiin mitä vain.

Aslanilaisille parasta on luomisjärjestyksen mukainen elämä.

AINAKAAN TUOMO EI VOI HYVÄKSYÄ ASLANIN TARJOAMAA RATKAISUA.

- Minusta tulisi rakentaa kirkkoa, joka hyväksyy seksuaalisen moninaisuuden osana Jumalan luomistyötä ja jossa näistä asioista kyetään keskustelemaan avoimesti ilman leimaamista. Silloin täällä vallitsisi työrauha. Nyt sitä ei ole. Minä toivon, että kirkko kehittyy suuntaan, jossa ihmisiä ei enää määritellä seksuaalisuutensa perusteella, eikä enemmistön ehdoilla. Ei sellainen kirkko ole Kristuksen asialla, joka kumartaa enemmistöä.

Raija Sollamo pelkää, että homoseksuaalisuus tulee kysymyksenä jakamaan kirkon, ehkä vielä vuosikymmenienkin ajan.

- Se on valitettavaa, jos niin käy, mutta ehkä ajan myötä asenteet pehmenevät. Homoseksuaalisuus on meidän maassamme pitkään ollut vaiettu asia. Nämä kysymykset nousevat kuitenkin tästä ajasta. Toivon, että kirkon vastaukset eivät ole yhä uudelleen torjumista ja ulosjättämistä.

KESKIAJAN KRISTILLISESSÄ FILOSOFIASSA homoseksuaalisuus tuomittiin, koska se on seksuaalista käyttäytymistä ilman lisääntymisen mahdollisuutta. Tuomas Akvinolainen piti seksuaalisuutta lisääntymistä varten luotuna, ja sen harjoittaminen vain nautinnoksi oli hänen mielestään syntiä, koska se vääristi Jumalan luomistarkoituksen.

AMERIKKALAISEN YALEN YLIOPISTON professorin John Boswellin tutkimustulosten mukaan kirkolla oli jo keskiajalla rukouskaavoja, jotka oli tarkoitettu samaa sukupuolta olevien liiton siunaamiseen.

VARSINAISESTA HOMOSEKSUAALISUUDESTA ALETTIIN puhua vasta 1700-luvulla, kun Euroopassa tuli vallalle miehen ja naisen välinen - Jumalan säätämystä toteuttava - romanttisen rakkauden ihanne. Homoseksuaalisuus säädettiin kirkon myötävaikutuksella tuolloin rikokseksi.

SUOMALAISESSA LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ HOMOSEKSUAALISUUTTA on pidetty tuomittavana ja moraalittomana käytöksenä kristinopin perustein: se on elämän luonnollista järjestystä vastaan. Suomen rikoslaista pykälä poistettiin vasta vuonna 1971, homoseksuaalisuus sairausluokituksena poistui 1980-luvun alussa.

VUONNA 1984 LAADITUSSA PIISPOJEN kannanotossa Kasvamaan yhdessä vaaditaan hyväksymään homoseksuaalinen lähimmäinen täysivaltaisena jäsenenä mukaan kirkon ja yhteiskunnan eri toimintamuotoihin. Kirkko kuitenkin edellyttää, ettei asianomainen opeta eikä toimi vastoin sitä, mitä kirkko homoseksuaalisuudesta opettaa.

VUONNA 1996 RISTIRETKI - VIA DOLOROSA -YHDISTYS toimitti oikeusministeri Kari Häkämiehelle 50 000 hengen allekirjoittaman homoliittojen rekisteröintiä vastustavan kansalaisadressin.

KEVÄÄLLÄ 2000 KIRKKO ANTOI homosuhteiden rekisteröimistä koskevan lausunnon. Sen mukaan avioliittoon perustuva perhe on sellainen ihmissukua kannatteleva perusinstituutio, jonka tukeminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Homoseksuaaliset parisuhteet eivät kirkon mukaan ole verrattavissa perheeseen.

SAKSASSA HOMOSEKSUAALIT OVAT vuodesta 1996 saaneet kirkollisen siunauksen parisuhteelleen. Suhdetta ei rinnasteta avioliittoon, mutta kirkko siunaa ihmiset, joilla on homoseksuaalinen suuntaus ja jotka haluavat elää eettisesti vastuullisessa parisuhteessa.