lmalennon aikana silmät rekisteröivät kiintopisteet hallin seinistä, altaasta ja valosta. Keho tunnistaa kuin itsekseen asentonsa ja hypyn vaiheet. Antiikin patsashahmoja muistuttava Joona Puhakka saavuttaa mahdottomia kieppuessaan ja pyöriessään läpi ilman, kadotessaan veteen ja jättäessään tuskin roisketta pinnalle.

Suomessa uimahyppyä on totuttu pitämään uinnin sivulajina, mutta maailmalla se on valtavan suosittua. Barcelonan kisoissa se oli koko olympialaisten kolmanneksi seuratuin laji.

- Ei tarvitse kuin seurata, mitä pikkupojat koko kesän tekevät: jonottavat värjötellen ponnahduslaudalle uudestaan ja uudestaan. Nähdessään uimahyppyjä jokainen ihmettelee, miten sellaista on mahdollista tehdä. Se kiehtoo ja kiinnostaa, Sidneyn kisoissa Suomea edustava uimahyppääjä Joona Puhakka miettii lajin suosiota.

HARJOITUS, LAHJAKKUUS JA ONNI

Pikkupojat painiskelevat hyppypaikalla rohkeutensa kanssa, olympiatason uimahyppääjä pyrkii jo korkeampiin tavoitteisiin.

- Hyppääminen on kuin taidetta, jo arvosteluperusteetkin ovat esteettiset. Kiipeät ylös, teet liikkeesi omalla tyylilläsi, ja tuomarit antavat pisteitä siitä, mistä he pitivät. Tyyli on A ja O. Pitäisi pyrkiä olemaan ylväs olematta pollea.

Jos Joonalla olisi aikaa, hän menisi treenaamaan balettia. Siinä oppisi oikeanlaista ylväyttä ja lantiolihakset vahvistuisivat. Aika on kuitenkin kortilla. Urheilulukio vie sen, mitä jää noin sadan päivittäisen hypyn jälkeen. Tarvitaan noin tuhat toistoa, että uusi hyppy painuu mieleen.

Uimahyppääjästä tuli uimahyppääjä yhdeksänvuotiaana. Tähän mennessä Joona Puhakka on oppinut, että menestyäkseen on harjoiteltava loputtomasti ja että menestys on saavutettavissa.

Harjoitteleminen on menestyksen yksiselitteinen salaisuus. Voittajaksi ei ehkä yllä ilman lahjakkuutta, mutta ilman harjoittelua lahjakaskin saa jäädä veteen. Vantaan uimareita edustava Joona saavutti pronssia viime Euroopan mestaruuskisoissa yhden metrin ponnahduslaudalla. 18-vuotiaalta se oli sensaatiomaisen hieno saavutus.

- Olympialaisissa virallinen tavoite on päästä 16 parhaan joukkoon, mutta tosiasiassa ei ole yhtään urheilijaa, joka ei loppujen lopuksi haaveilisi voitosta ja kultamitalista.

- Uimahyppy on lajina niin tavattoman herkkä, että muillakin kuin ennakkosuosikilla on mahdollisuutensa. Kilpailuun kuuluu 11 hyppysuoritusta, joista yhdessäkään ei olisi varaa tehdä virhettä. Puhtaalla sarjalla olympialaisissa nousee korkealle. Paineet ovat siellä niin kovat, että virheitäkin tulee.

Kyse on jääkylmistä hermoista, täydellisestä rauhoittumisesta. Liikeradat ovat kurinalaisen harjoittelun jälkeen selkäytimessä. Jos hypätessä alkaa miettiä, mitä on tekemässä, peli on menetetty.

HYPPÄÄJÄ HALLITSEE ITSENSÄ

Olympialaisissa kilpaillaan vain kolmen metrin ponnahduslaudalla, johon Joona osallistuu, ja kymmenen metrin kerroshypyissä.

Joonan mielihyppy on "ulospäin kaksi ja puoli volttia, taittaen". Varsin hankala hyppy, jossa lisävaarana on kolauttaa pää ponnahduslaudan reunaan. Eri hypyissä on erilaisia teknisiä vaikeusasteita, jotka kasvattavat pisteitä. Toisaalta vaikeuden mukana kasvavat riskit. Ilman riskinottoa ei voi voittaa. Uimahyppykilpa on kuin elämä pienoiskoossa.

- Aina sattuu vähän. Iltaisin saa ihastella mustelmiaan. Vesi on aika kovaa, kun putoaa korkealta.

Kolmen metrin ponnahduslaudalta hypähdetään viiden-kuuden metrin korkeudelle. Joonan valttina ovat nimenomaan korkeat hypyt. Korkeus lisää näyttävyyttä, ja se tietää parempia pisteitä.

Rajansa korkeudellakin on. Vaatimattomasti Joona paljastaa yllättävän seikan, ettei hän uskalla hypätä kymmenestä metristä. Tai tietenkin uskaltaa pulahtaa alas, mutta ilman liiempiä temppuja.

- Annoin itselleni sellaisen seitsemänvuotislahjan, että hyppäsin stadikan kympistä. Ei se nyt aivan mahalleen tullut, mutta muistan ikävästi vieläkin miltä tuntui. Ei sellaista ihmistä olekaan, jota ei kymmenestä metristä hyppääminen ainakin vähän karmisi.