Sivun toiminnot

Juttusarja kymmenestä käskystä alkaa

uutiset3a.jpg

Ensi viikolla Vantaalla kolahtaa postiluukuista sisään pieni sininen kirja. Se on uusi Katekismus. Kirjasta löytyvät mm. vanhat tutut kymmenen käskyä sekä niiden ajanmukaistetut selitykset.

Uuden Katekismuksen innoittamana Vantaan Laurissa alkaa sarja, jossa käydään läpi kymmenen käskyä ihmisten elämäntarinoiden ja niiden selitysten kautta.

Sarjan aikana yhteensä kymmenen ihmistä kertoo elämäntilanteestaan, joka liittyy aina vuorossa olevaan käskyyn. Ihmiset kertovat elämäntarinansa nimimerkillä.

Toimitusjohtaja Hilkka Ahde, AD Joona Kallio, kirkkoherra Reijo Liimatainen ja sosiaalisihteeri Ritva Toivio kertovat tarinan heissä herättämiä ajatuksia. He esittäytyvät tässä:

------------------------------------------

HILKKA AHDE

- ohjelmatoimisto Bluewestin toimitusjohtaja, toiminut viisi vuotta Suomen lastenklinikoiden kummien toiminnanjohtajana

- koulutukseltaan lastentarhanopettaja

- perheeseen kuuluvat aviomies Matti Ahde, lapset Tiina,18, Juha-Matti, 20, ja Timo, 23

- harrastaa kaikkinaista liikuntaa, oopperaa, teatteria ja lukemista

JOONA KALLIO

- työskentelee art directorina (AD) uusmediakonsultointiyritys Visual Systemsin pääkonttorissa Sörnäisissä.

- asuu yksin Pitäjänmäellä, asunut vanhempiensa kanssa yli 12 vuotta Japanissa

- harrastaa graafista suunnittelua ja autoilua sekä seuraa aktiivisesti moottoriurheilua, etenkin Formulaa.

REIJO LIIMATAINEN

- toiminut kolmetoista vuotta Hakunilan seurakunnan rippikoulupappina, tällä hetkellä kirkkoherran viransijainen

- perheeseen kuuluvat vaimo ja viisivuotias pojanviikari

- harrastaa lentopalloa ja kirkkopolitiikka Helsingin hiippakunnan apupapeissa, palaa harrastusten pariin kunhan talo Vaaralassa on valmis

RITVA TOIVIO

- työskentelee Vantaan kaupungin sosiaalitoimessa sosiaalityönyksikön esimiehenä

- perheeseen kuuluvat aviomies, kolme 12-19-vuotiasta poikaa ja kaksi 7-10-vuotiasta tytärtä

- harrastaa lenkkeilyä, lukemista ja kutomista

uutiset3a.jpg
uutiset3a.jpg
uutiset3a.jpg
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook