Teimme Pekka Suutarisen kanssa kierroksen Tikkurilan keskustassa. Pyörätuolilla pääsi kätevästi ruokakauppaan ja kirjastoon. Kirkkoon piti mennä mutkan kautta. Kirjakauppaan ja kiinteistövirastoon päästäkseen hän tarvitsi apua.

Tikkurila ja sen lähialueet kuuluvat Pekka Suutarisen jokapäiväiseen elämään.

- Muutto Martinlaaksosta Matariin oli melkoinen kulttuurisokki. Martinlaaksossa kaikki palvelut olivat lähellä, Matarissa ei ole vieläkään muuta kuin paljon taloja.

Tilanteeseen on kuitenkin tottunut. Eihän Suutarisen pariskunta valinnutkaan Mataria asuinpaikakseen palveluiden, vaan tonttitarjonnan perusteella: omalle kodille tarvittiin rakennuspaikka.

Pekalle ei palveluiden hakeminen liki kymmenen kilometrin päästä Tikkurilasta ole mikään ylitsepääsemätön este, toisin kuin monelle muulle vaikeavammaiselle Hänhän pääsee hurauttamaan sinne omalla autollaan.

- Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammainen voi saada kuljetuspalvelua 18 matkaa kuukaudessa. Väliinputoajia kuitenkin on: on vammaisia, jotka eivät pysty liikkumaan omin avuin mutta eivät silti täytä vaikeavammaisuuden kriteeriä.

Bussiliikenteeseen turvautuminen olisi Pekalle mahdotonta. Monelle liikuntavammaiselle se on vähintäänkin hankalaa, koska matalalattiabusseja on niin vähän.

ERIKOISRAKENTEISESSA AUTOSSA ON TILA PYÖRÄTUOLILLE

Aivan millä tahansa autolla ei Pekka sentään pysty ajelemaan. Automaattivaihteisen auton hallintalaitteet ovat käsikäyttöiset: jaloilla polkemisen sijasta niin kaasua kuin jarruakin käytetään käsin.

- Hallintalaitteita on nykyään vaikka minkälaisia, minun ovat vanhemmasta päästä, Pekka kertoo autoonsa jälkiasennetuista apulaitteista.

Kuljettajanpuolen takaovi on kiskolla liikkuva liukuovi, vaikkei sitä ulospäin huomaakaan. Sen takana on tila pyörätuolille, jonka Pekka nostaa esiin etuistuimella istuen. Asetettuaan pyörätuolin aivan auton viereen hän kankeaa itsensä autonistuimelta pyörätuoliin käsivoimin.

- Joskus tuolin joutuu laittamaan jalkakäytävälle, vaikka auto seisoo katutasolla. Käsivoimat ovat koetteilla, kun joutuu nostamaan itseään parikymmentä senttiä ylöspäin.

Jotta pyörätuolin käyttäminen olisi mahdollista, ovat vammaisille varatut pysäköintiruudut metrin leveämpiä kuin muut ruudut.

- Tässä on hyvä esimerkki pysäköintiongelmista, Pekka avaa auton ikkunan pysäytettyään autonsa sitä ennen seurakuntayhtymän virastotalon vammaispaikalle.

Toiset autoilijat ovat jättäneet pysäköintipaikan vapaaksi, mutta pyöräilijät ovat puolittain vallanneet sen täyttämällä ruudun päädyn ja sivustat pyörillään. Pekka ei pääse autostaan ilman, että lukittuja pyöriä siirrellään paikoiltaan.

EDESSÄ ON KERROKSEN VERRAN YLÖSPÄIN MENEVIÄ PORTAITA

Virastotalon invapaikan sijainti on ihanteellinen: auton saa katon alle, taloon vievä luiska on sopivan kalteva, ei liian jyrkkä, ja sekin on katon alla. Talven lumi ja jää eivät pääse haittaamaan pyörätuoliliikennettä kovin pahasti.

Tikkurilan ruokakauppoihin ja lähiseudun kauppakeskuksiin mennessä pysäköiminen on vielä sujuvampaa: niissä auton saa katon alle parkkihalliin, josta pääsee sitten rakennuksen eri kerroksiin hissillä.

- Myös asuinrakennuksiin pitäisi rakentaa hissejä. Ne lisäävät kaikkien asumismukavuutta. Vanhenevat ihmiset voivat asua pitempään omassa kodissaan, jos talossa on hissi. Kun on tehty laskelmia hissin rakentamiskustannuksista, on huomattu, että hissi maksaa itse itsensä muutamassa vuosikymmenessä.

Moniin viime vuosikymmeninä rakennettuihin kirkkoihin liikuntaesteinen pääsee helposti: Pekalla on hyviä kokemuksia niin Myyrmäen kuin Rekolankin kirkoista. Tikkurilan kirkkoon pääseminen on mutkallisempaa.

Kirkon eteisessä joutuu kasvokkain sen tosiasian kanssa, että edessä on vajaan kerroksen verran portaita ylöspäin. Jos paikalla ei ole ihmisiä, jotka pystyisivät kantamaan pyörätuolin ylös, on löydettävä joku, joka hakee vahtimestarin apuun. Vahtimestari neuvoo reitin takaovesta, talon päädyn kautta.

- Moneen hotelliin olen joutunut menemään keittiön kautta. Samallapahan tulee tehtyä keittiötarkastus, Pekka leukailee.

Kirkkorakennuksen päädystä löytyy luiska. Vahtimestari availee lukot Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherranviraston läpi. Mutkittelevan käytävän jälkeen ollaan suoraan kirkkosalin tasolla.

- Osaatko viedä pyörätuolin portaita alas? Pekka kysyy vahtimestarilta.

Vahtimestarin osoittaessa kokeneisuuttaan Pekka kertoo, miten iltaoppikoulun aikana häntä oli kerran hakemassa taksinkuljettaja, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta pyörätuoleista. Tuskanhikihän siinä tuli, lopulta ehkä myös pyörätuolissa istuvalle.

JYRKKÄ LUISKA PÄÄTTYY MELKEIN SUORAAN PENSASAITAAN

Suomalaiseen kirjakauppaan Pekalla olisi asiaa useasti niin kuin kirjastoonkin. Hän seuraa jatkuvasti etenkin taloustieteellistä kirjallisuutta, onhan hänellä taustanaan Uumajan yliopistossa suoritettu ekonomin tutkinto.

Kirjastoon pääsee hyvin, kirjakauppaan jyrkän luiskan ja kapean porrastasanteen takia niin huonosti, ettei sinne uskalla mennä yksin. Moniin kävelykadun kaupoista ei ole ollenkaan luiskaa, vaan niiden portaalle astahdetaan suoraan kävelytasolta.

- Koetapa laskea, kuinka moneen kauppaan minäkin pääsen kävelykadulla, Pekka ehdottaa, kun ylitämme Kielotien suojatietä, joka on luiskattu hyvin - niin, ettei siinä ole mitään porrasta.

Postiin menemistä varten on rakennettu luiska, joka on kuitenkin liian jyrkkä. Talon seinässä oleva puhelin on liian korkealla ja kirjelaatikon luukkukin luiskan kodalla - pyörätuolilla liikkuva ei pysty niitä käyttämään, koska tuoli ei tietenkään pysy paikallaan kaltevalla pinnalla.

Virkamiesselitys sille, että kävelykadun - Tikkuraitin ja Asematien - kauppoihin pääsee pyörätuolilla niin huonosti, on, että katu painuu koko ajan alaspäin, eikä luiskia siksi kannata rakentaa.

- Jos talojen pohjat voidaan paaluttaa, niin miksi ei katua? pohtii Pekka.

Avotaivaan alla olevaa luiskaa pitkin pääsee tasanteelle, jota pitkin voi kulkea kaupungin kaavoitus- ja kiinteistöviraston tonttiosastolle vievän oven taakse. Oven edessä on viitisen senttiä korkea, lyhyt ja kapea ritilä, vaikka pyörätuolilla kulkevalle kaikki paria senttiä korkeammat kynnykset ovat vaikeita.

Tonttiosastolle mennessä on yritettävä melkein mahdotonta: hyppäytettävä pyörätuoli ritilälle ja saatava tuoli kääntyilemään tarvittavalla tavalla, jotta samaan aikaan saa painavan oven auki. Jos käsissä on vielä kuljetettavana jotakin, on suoritus täysin mahdoton.

- Onneksi ei enää tarvitse tulla tänne hoitamaan tonttiasioita, Pekka huokaa ulkona tupakoivalle tutulle virkamiehelle ja osoittaa tasanteelle tulevaa toista, mutta käyttökelvottoman jyrkkää luiskaa, joka vielä päättyy melkein suoraan pensasaitaan.

MÖNKIJÄLLÄ PÄÄSEE SUON TUOKSUJA HAISTELEMAAN

Tasamaalla kokenut rullaaja kulkee pyörätuolilla nopeammin kuin kävelijä. Kaupunkiympäristössä tasamaata on kuljettavaksi vain kovin vähän: jalkakäytävien ja kevyen liikenteen kaistojen pinnat on sadeveden valumisen takia tehty tarpeettomankin kalteviksi, ja usein ne vielä viettävät ajoradalle päin. Pyörätuolilla kulkeva joutuu koko ajan muuttamaan tuolin luonnollista kulkusuuntaa.

Olkapäät ja kädet saavat rullatessa kyytiä enemmän kuin tarpeeksi. Se, että pystyy omin käsin rullaamaan tuolilla, ei ole muutenkaan itsestäänselvyys. Pekallakaan ei ollut siihen tarvittavaa taitoa tai voimia heti kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneen vammautumisensa jälkeen.

Selkäydinvamman jälkeen kaikki oli opeteltava uudelleen. Puolitoista vuotta sairaalassa ja kuntoutuksessa palautti joka paikkaan tunnon, ja myös vähän lihastoimintaa, mutta silti esimerkiksi sormet eivät toimi kunnolla.

Kilpahiihtoakin ennen harrastanut nykyinen kuntourheilija on iloinen siitä, että tänä vuonna on Kuusijärveä kiertävä reitti korjattu sellaiseksi, että sitä pystyy rullaamaan tuolilla.

Kun Pekka on tekemässä normaalia 15-20 kilometrin mittaista pyörälenkkiään käsikäyttöisellä polkupyörällä, hän voi halutessaan pistäytyä myös Kuusijärven maastoon.

- En ole mikään vesieläjä, mutta nautin veden ääressä olemisesta. Vesi on niin monimuotoinen elementti: ilman vettä ei mikään elävä tule toimeen. Rannassa voi ihailla, miten vedestä heijastuvat luonto ja taivaan värit.

Muutkin luonnonympäristöt innostavat Pekkaa. Hänen elämänsä suuri hetki oli, kun hän kahdenkymmenen vuoden jälkeen pääsi ensimmäisen kerran suolle. Rautavaaralla järjestetyllä mönkijäsafarilla mies pääsi haistelemaan suon tuoksuja.

- Mönkijä ei riko luontoa, edes puolukat eivät mene rikki mönkijän alla. Maastoliikennelakiin saatiinkin muutos, jonka perusteella vaikeavammaiset saavat liikkua mönkijällä myös yksityisten mailla.