Telinevoimistelua, balettia ja pyhäkoulua
12-vuotias Sanni Lehtinen harrastaa:
Pyhäkoulu taipuu lapsen iän mukaan. Pieni lapsi saa sieltä eri asioita kuin iso. Mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, sitä mielenkiintoisempia tehtäviä hän pyhäkoulussa saa.
Pyhäkoulusta löytyy puuhaa kaikenikäisille. Vantaanpuiston kerhohuoneella kolmivuotias touhupakkaus opettelee äidin tuella pyhäkoululaiseksi. Kohta 12-vuotias Sanni Lehtinen tapaa samassa pyhäkoulussa kavereitaan. 15-vuotias voi halutessaan jatkaa pyhäkoulun apuopettajana.
- Pyhäkoulussa oppii asioita Raamatusta. Siellä saa myös laulaa, askarrella, leikkiä ja nähdä kavereita. Meillä on mukavaa yhdessä, kertoo esikouluiässä pyhäkoulun aloittanut Sanni.
Sanni lähti aikoinaan pyhäkouluun äitinsä Viivi Lehtisen seuraksi: äiti oli aloittamassa vapaaehtoistyötä pyhäkoulun opettajana. Viisi Sannin hyvää tyttöystävää innostui myös toiminnasta. Kaikki ovat edelleen mukana aloittamassa nyt kuudetta pyhäkouluvuottaan.
- Raamatun kertomukset ovat tulleet pyhäkoulussa tutuiksi. Siitä on ollut hyötyä myös tavallisessa koulussa. Olen Uomarinteen ala-asteella kielikylpyluokalla, joten uskontotunneilla puhutaan ruotsia. Ymmärtäminen on helpompaa, kun asiat ovat ennestään tuttuja, kertoo Sanni.
Pyhäkoulussa käsitellyistä asioista on kertynyt tytölle henkisiä eväitä elämään.
- Kertomus viidestä leivästä ja kahdesta kalasta on jäänyt erityisesti mieleeni. Minusta on tärkeää, että hyvällä tahdolla vähätkin ruuat saatiin riittämään kaikille. Ketään ei jätetty ilman, miettii Sanni.
KUN KELLOT SOIVAT, HILJENNYTÄÄN
Vantaanpuiston pyhäkoululaiset kokoontuvat sunnuntaisin kello 17-18. Tavallista myöhäisempi aika sopii hyvin perheille. Sunnuntaiaamupäivään kun kasautuu usein muita harrastuksia.
Sanni Lehtinen urakoi sekä sunnuntaisin että kahtena arkipäivänä telinevoimistelusalilla. Läksyjenluvun ohella hän ehtii viikolla vielä balettiharjoituksiinkin.
- Voisin ruveta isompana myös pyhäkoulun apuopettajaksi, jos vain aika riittää, hän lupaa.
Pyhäkoulussa jokainen saa osallistua toimintaan kykyjensä mukaan: lasten tehtäviä ovat mm. kirjojen jakaminen, kellojen soitto ja kynttilöiden sytytys. Vantaanpuistossa kävijöitä on kerrallaan 12-14. Kirjallisia töitä ja askartelua varten jakaudutaan isojen ja pienten ryhmiin, jotta tehtävien vaikeusaste saadaan sopivaksi.
Välillä lähdetään myös retkille. Vantaanpuistossa laskiaismäki on jo perinne. Pääsiäisenä osallistutaan usein pääsiäisvaellukseen. Muutama vuosi sitten Sanni ja muut isot tytöt esittivät pääsiäisen aikaan Myyrmäen kirkolla israelilaisia tansseja. Viime vuonna koko ryhmä vaelsi Kaivokselan kirkolla.
---------------------------------------
Pyhäkoulut alkavat
Pyhäkoulut kokoontuvat kerran viikossa yleensä sunnuntaina aamupäivällä, joskus myös sunnuntaina illansuussa tai jopa lauantaipäivänä tai arki-iltana.
Hakunilassa:
- Hakunilan kirkolla su klo 11 ja kaakaopyhäkoulu ke klo 18
- Itä-Hakkilan kirkolla su klo 11
- Länsimäen kirkolla su klo 10
- Nissaksen päiväkodissa la klo 12.30
- Rajakylän kerhohuoneella (Pallotie 17) su klo 11
- Vaaralan kirkolla su klo 10
Hämeenkylässä su 17.9. alkaen:
- Askiston kerhohuoneessa (Askistontie 1) su klo 11
- Askiston koululla ti klo 18
- Hämeenkylän kerhotalolla (Sahratie 1) su klo 10
- Hämeenkylän kirkolla su klo 10
- Pähkinärinteen kerhohuoneessa (Lammaspolku 1) su klo 10
- Ryhmäperhepäiväkoti Mesikämmenessä ke klo 18
- Vapaalan seurakuntatalolla su klo 10
Korsossa:
- Kulomäen seurakuntakodilla su klo 10
- Mikkolan seurakuntakodilla su klo 10
- Ryhmäperhepäiväkoti Varpusessa su klo 13
Rekolassa:
- Rekolan kirkolla su klo 10
- Norkkokujan kerhohuoneessa (Norkkokuja 3) kaakaopyhäkoulu ke klo 18
- Päiväkummun seurakuntatalolla kaakaopyhäkoulu 7-10-vuotiaille ma klo 14
- Rautkalliontien kerhohuoneessa (Rautkalliontie 4) kaakaopyhäkoulu ti klo 18
Tikkurilassa su 17.9. alkaen:
- Ilolan kerhohuoneessa (Eppiläntie 1-3 C) su klo 11
- Jokiniemen kerhohuoneessa (Ohratie 10 C) su klo 11
- Kuusikon koululla su klo 11
- Malminmäen päiväkeskuksessa su klo 11
- Pakkalan kerhohuoneessa (Käräjäkuja 1 B) su klo 11
- Ristipuron seurakuntakodilla su klo 11
- Simonmetsän kerhohuoneessa (Vanamontie 4 A-talo) su klo 11
- Tikkurilan kirkolla su klo 10
- Ylästön kerhohuoneessa (Ollaksentie 29-31 A) su klo 11
Vantaankoskella:
- Apajakujan kerhohuoneessa (Apajakuja 7 B) su klo 11
- Helmikujan kerhohuoneessa (Helmikuja 6 A) ke klo 17
- Kaivokselan kirkolla su klo 11
- Kivistön kirkolla su klo 10
- Martinristissä su klo 11
- Myyrmäen kirkolla su klo 10
- Vantaanlaakson kerhohuoneessa (Naapurikuja 2) su klo 11
- Vantaanpuiston kerhohuoneessa (ostoskeskus) su klo 17
- Vaskivuorentien kerhohuoneessa (Vaskivuorentie 20 C) alle kouluikäisille ma klo 17
