JOKAISELLA ON VARMAAN muistissaan joitakin tapahtuma ja tekoja, joiden olisi toivonut jäävän tekemättä. Tunnemme häpeää, syyllisyyttä ja katumusta, mutta emme voi asiaa miksikään muuttaa.

Olisi onnellista, jos ajan ratasta voisi kääntää taaksepäin ja saisi mahdollisuuden elää jonkin vaiheen uudelleen. Voisi käyttää hyväkseen sen kokemuksen, joka aikaisemmasta erehdyksestä tuli. Mutta tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi. On elettävä eteenpäin koko menneisyytensä kanssa.

ENSI SUNNUNTAIN JUMALANPALVELUKSEN aihe kehottaa meitä tutkimaan itseämme. Rehellisestä tutkimisesta seuraa väistämättä tarve synnin tunnustamiseen.

Kristillisen uskon suuriin asioihin kuuluu onneksi se, että ihminen voi aloittaa erehdyksen jälkeen ikään kuin alusta. Tätä sanotaan anteeksiantamukseksi ja armoksi.

KUN TÄNÄÄN KATSELEMME elämäämme taaksepäin, saamme luottaa siihen, että Jumala ei pidä lukua meidän virheistämme. Ja huomenna on taas uusi päivä täynnä uusia mahdollisuuksia. Vaikka ihminen ei aina itse pysty unohtamaan tekemäänsä pahaa tai kärsimäänsä vääryyttä, Jumala lupaa unohtaa ja antaa anteeksi.

Psalmi 139 on itseään tutkivan ihmisen kaunis rukous. Sen lopussa on pyyntö, että Jumala itse tutkisi ihmisen sisimmän ja neuvoisi oikean tien:

Tutki minut, Jumala,
katso sydämeeni.
Koettele minua,
katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä,
Ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.