Sivun toiminnot

Ihmettelemisen taito

hetkiihmettelemisen.jpg

MINULLA ON MATKAKUUMETTA. On jälleen aika solmia vaelluskenkien nauhat. On taas pakattava rinkka. On ostettava kartta. On valittava reitti. On lähdettävä matkaan.

Jokainen matka on matka tuntemattomaan. Olipa kyseessä maailmanympäripurjehdus, vaatimaton työmatka tai retki oman mielen salaisimpiin osiin, ei koskaan voi tietää, mitä tulee kohtaamaan. Pitemmällä matkalla ollessa vieraat paikat ja tuntemattomat olosuhteet pakottavat matkalaisen usein etsimään oikeaa suuntaa. Aina on jotakin hukassa, jotakin pitäisi etsiä ja löytää.

HENGELLISESSÄ MIELESSÄ ON selvää, mitä meidän tulisi eniten etsiä. Vuorisaarnassa Jeesus kehottaa ennen kaikkea etsimään Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan. Olennaista on, että etsimisemme ensisijainen suunta on Jumalan suunta.

En ole kuitenkaan varma, mitä Jumalan valtakunnan etsiminen tarkoittaa. On myös vaikea sanoa, mitä matkustaessani todella etsin. Sillä jos sanon etsiväni uusia värejä tai tuntemattomia tuoksuja, niin minulle nauretaan. Jos sanon, että lähden katsomaan ja ihmettelemään maailmaa, luontoa, ihmisiä ja heidän tapojaan, niin minua pidetään lyhytjärkisenä ja tyhmänä.

Väitän kuitenkin, että vaikka maailman ihmetteleminen ei kasvata bruttokansantuotetta, niin on aikoja, jolloin ihmettely on paikallaan. On aikoja, jolloin on saatava aidosti ihmetellä maailmaa. Joskus on lähdettävä matkalle, jotta voisi pysähtyä katsomaan ja jotta voisi sen jälkeen lähteä uudestaan liikkeelle ja kylvää matkoilla taskuun kertyneitä rakkauden, tiedon ja laulun siemeniä sinne, missä niitä ei vielä kasva. Kenties jotakin sellaista on Jumalan valtakunnan etsiminen?

LOHDUTTAVA JA ARMOLLINEN sanoma meidän etsimisemme, vaeltamisemme, älyllisten ponnistelujemme ja avuksi huutamisemme keskellä on se, että meidän etsimisemme ei kuitenkaan lopulta ole olennaisin asia, vaan tärkeintä on, että Jumala itse etsii meitä. Hän kaipaa meitä laumaansa, kuten hyvä paimen kaipasi eksynyttä lammasta ja lähti etsimään sitä. Ja toivottavasti emme ole juoksemassa Jumalaa karkuun, vaan pikemminkin nöyrinä tulemme Häntä vastaan, kuten tuhlaajapoika nöyränä tuli isänsä luo, syntejään syvästi katuen.

Matkakuumeeseen on vain yksi toimiva lääke. Se on matkalle lähteminen. Siispä lähden taas matkalle ihmettelemään maailmaa ja itseäni. Mutta sydämestäni toivon, että nyt ja aina kaikilla matkoillani muistan etsiä, tutkia ja ihmetellä myös Jumalan tarkoittamaa suuntaa. Sillä Raamatun lupauksen mukaisesti se, joka etsii Herraa, saa elää. Ja minä haluan lujasti elää!

Miika Masih,Tikkurilan seurakunnan kesäteologi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook