Riemuvuonna lahjoitetaan Katekismuksia
Kirkon riemuvuoden suurhanke, Katekismuksen lahjoitus ja jakelu, alkaa 17. syyskuuta. Katekismus lahjoitetaan jokaiseen suomalaiseen kotiin, jossa on vähintään yksi luterilaisen kirkon jäsen, mutta seurakunnat ovat voineet päättää myös laajemmasta jakelusta. Katekismusta on painettu 2,5 miljoonaa kappaletta ja niiden toimittaminen seurakuntiin on parhaillaan käynnissä.
Vantaalla Katekismus jaetaan postitse 18.-22.9. kaikkiin talouksiin. Ulkopuolelle jäävät vain ne, joiden ovessa on mainosjakelukielto. Katekismuksen mukana tulee piispojen saatekirje, jossa kerrotaan lyhyesti tästä riemuvuoden lahjasta.
Katekismus on kirja, joka tarjoaa tiiviissä muodossa luterilaisen kirkkomme uskon ja opin esityksen sellaisena, kuin kirkolliskokous on sen hyväksynyt.
Katekismuksen jakelun ajankohtana useissa seurakunnissa järjestetään katekismukseen liittyviä tilaisuuksia, joissa käsitellään kristillisen uskon perusasioita. Katekismuksen opiskeluun on saatavissa runsaasti tukimateriaalia mm. Kirkkopalveluista, Kansan raamattuseurasta, Suomen pipliaseurasta ja Kirkon tiedotuskeskuksesta.
Katekismusta tehdään tutuksi myös mainoksin televisiossa ja radiossa.
