Joskus apu on minuuteista kiinni
Mediheli tuo lääkärin paikalle
Päivä on ollut harvinaisen hiljainen. Tähän mennessä vain yksi puhelu: Medihelin lääkäri antoi puhelimessa neuvoja veritulppapotilaan hoitoon.
Muuten lääkäri, lentäjä ja lentoavustaja ovat kuluttaneet aikaa tarkistamalla varusteita, lukemalla, katsomalla videota ja ottamalla päiväunet. 24 tunnin vuorossa päivän lepohetket voivat olla yöllä enemmän kuin tarpeen.
Sitten soi puhelin ja tulee kiire.
Kolmen minuutin kuluttua hälytyksestä Mediheli on ilmassa.
Lentäjä huolehtii radioliikenteestä lennonjohtoon, lentoavustaja tarkistaa kartasta minne ollaan menossa ja lääkäri neuvottelee tapahtumapaikalla olevan ambulanssin henkilökunnan kanssa.
Alla näkyy pääkaupunkiseutu. Maisemia ei kuitenkaan kauaa ehdi katsella, sillä matka kestää vain muutaman minuutin. Runsaasti verta vuotava nuori tarvitsee apua heti.
Laskeutumispaikalla odottaa opas. Lääkäri Karri Norio hyppää ulos koneesta ja lähtee nopeasti potilaan luo. Lentoavustajana toimiva palomies-sairaankuljettaja Timo Annala jää vielä hetkeksi paikalle varmistamaan, ettei kukaan syöksy vinhasti pyörivien kopterin roottorien alle.
Hetken päästä roottorit sammuvat ja lentäjä Markus Lumme jää kopteriin odottamaan. Lääkäri on jo auttamassa potilasta. Paikan päällä herää epäily itsemurhayrityksestä. Syyksi arvellaan huumekokeilua, josta on jäänyt päälle "paha trippi".
Verenvuoto on kestänyt niin pitkään, että lääkärillä ja paikan päällä jo odottaneilla ambulanssimiehillä on vaikeuksia löytää suonta. Verenpaine on vaarallisen alhaalla. Lentoavustaja kysyy radiopuhelimessa, tarvitaanko paikalla "lisää käsiä" - ja kyllähän niitä tarvitaan.
Neljän potilasta auttavan ammattilaisen toiminta on yllättävän rauhallista. Televisiosarjoissa pelastustoimintaan haetaan lisää näyttävyyttä hätäilyllä, mutta Medihelin lääkärin mukaan apu on sitä ammattimaisempaa, mitä rauhallisemmalta se näyttää. Kiireessäkin pitää toimia järkevästi. Huutamista ei tarvita, jos kaikki osaavat tehtävänsä.
Kun potilas saadaan kuljetuskuntoon, lääkäri lähtee hänen mukaansa ambulanssiin. Potilas tarvitsee valvontaa ja ambulanssissa se onnistuu helpommin kuin ahtaassa ja tärisevässä kopterissa.
Kun potilas on saatu hoitoon, kopteri lentää vielä sairaalaan poimiakseen lääkärin mukaan. Tällä kertaa kävi niin, että apu ehti ajoissa perille.
- Vielä viisi tai kymmenen minuuttia, niin olisimme tulleet liian myöhään. Hengenvaara oli välitön, mutta nyt potilas pystyy jo puhumaan. Ilmeisesti kyse oli ensikokeilusta, uudesta aineesta, josta myrkytystietokeskuskaan ei ollut ennen kuullut. Hengenvaara aiheutui kuitenkin verenvuodosta, Karri Norio selvittää jälkeenpäin.
Parin tunnin kuluttua hälytyksestä Mediheli palaa tukikohtaansa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kopteri tankataan seuraavaa keikkaa varten.
1600 HÄLYTYSTÄ VUODESSA
Tämänkertainen hälytystehtävä on huumeiden käytön lisääntymisestä huolimatta onneksi sittenkin aika harvinainen. Tavallisimmin Mediheliä tarvitaan äkillisissä sydänkohtauksissa tai onnettomuuksissa, mutta Karri Norion mukaan työtehtävät voivat olla hyvin erilaisia.
- Ihmiset ovat tässä maassa hengenvaarallisissa tilanteissa yllättävän monipuolisesti. Kahta samanlaista päivystysvuoroa ei ole.
Joskus on niin, että 24 tuntia kestävän vuoron aikana on vain muutama hälytys tai konsultaatiopuhelu, mutta sitten voi käydä niin, että Medihelin miehistö on koko ajan menossa.
- Kerran oli 12 hälytystä vuorokaudessa, muistelee lentäjä Markus Lumme, jolla on kokemusta Helsingin, Oulun ja Varkauden pelastushelikoptereista ennen Mediheliä.
Pelastushelikopterin ja Medihelin ero on siinä, että pelastuskopteria voidaan käyttää esimerkiksi etsintään ja sammutustehtäviin, mutta sen miehistössä ei normaalisti ole lääkäriä. Mediheli on nimenomaan lääkärihelikopteri, jonka tehtävänä on tuoda lääkäri nopeasti paikalle. Kuljetukseen Mediheliä käytetään melko harvoin - silloin kun muuta keinoa ei ole tai potilas pitää saada nopeasti sairaalaan leikattavaksi.
- Medihelin tarkoituksena on auttaa hätätilapotilaita eli potilaita, jotka ovat hengenvaarassa tai vaarassa vammautua vaikeasti ja pysyvästi. Medihelin hälyttää aluehälytyskeskus tapahtumatietojen perusteella. Aluehälytyskeskukseen saa yhteyden soittamalla hätänumeroon 112, selvittää Medihelin lääkäripalveluista vastaava Ari Kinnunen.
Uudenmaan alueella lentävä Mediheli 01 saa vuodessa noin 1600 hälytystä, Turun alueen Mediheli 02:lla tehtäviä on noin 1200. Kaikkiin hälytyksiin ei lähdetä kopterilla, vaan kulkuväline valitaan sään ja etäisyyden perusteella. Jos hälytys tulee esimerkiksi Tikkurilaan, paikalle lähdetään useinmiten autolla, joka on sinne kopteria nopeampi väline.
- Lentäjä arvioi lentosään. Päivällä pilviä saa olla matalimmillaan sadassa metrissä ja näkyvyyden pitää olla vähintään puolitoista kilometriä. Yöllä vaatimukset ovat tiukemmat. Sumu ja jäätävä sade voi estää lennon, samoin sankka lumipyry. Riskejä ei oteta lentosäässä eikä laskeutumispaikoissa. Turvallisuus on tärkeintä, selvittää Lumme.
ELÄMÄN JA KUOLEMAN RAJALLA
Yleensä tapahtumapaikalla on Medihelin tullessa jo ambulanssi, jonka miehistö on aloittanut ensihoidon. Medihelin lääkärit tuovat paikalle tehohoitoon erikoistuneen lääkärin ammattitaidon ja kokemuksen, joka on usein on erittäin tärkeää potilaan pelastumisessa.
Stakesin toukokuisen selvityksen mukaan 1-2 prosenttia potilaista saa Medihelin kautta ratkaisevan, hengen pelastavan avun ja 12-15 prosenttia potilaista apua, joka on erittäin tärkeää jatkohoidon kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että Mediheli on kahdeksan toimintavuotensa aikana pelastanut satojen ihmisten elämän.
Kaikkia ei apu kuitenkaan ehdi enää auttaa. Kuoleman kohtaaminen on Medihelin työssä jokapäiväistä.
- On vain yritettävä tehdä, mitä voi. Usein käy huonosti. Ei tätä työtä pysty tekemään, jos on sellainen luonne, että jää liikaa murehtimaan, toteaa lentoavustaja Timo Annala, joka muiden lentoavustajien tapaan on Vantaan kaupungin pelastuslaitoksen palkkalistoilla.
Tapaukset, joissa uhreina on lapsia, aiheuttavat kuitenkin kokeneissakin pelastajissa ylimääräisiä kierroksia ja jäävät mieleen.
Työllä on vaikutuksensa myös omaan ajatteluun: Norio kertoo miettivänsä ennenkin hillittyä ajotyyliään entistäkin tarkemmin, Lummetta harmittavat tapaukset, joissa onnettomuus on aiheutunut huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta.
Medihelissä työskentelyn motiivina ei ole seikkailu tai jännitys. Helikopteriin turtuu päivässä. Työ on kuitenkin mielenkiintoista ja vaihtelevaa, ja siinä saa kokea, että omasta ammattitaidosta on apua muille ihmisille.
Joskus tulee palautettakin.
- Silloin tällöin tulee kortti tai puhelinsoitto tai joku käy katsomassa ja sanoo, että "oli ihan kiva homma, että olette olemassa", Annala kertoo.
----------------------------------------
Avustukset pitävät kopterin
ilmassa
Medihelin toiminnalle oli olemassa tarve ja valmius, mutta lopullisen sysäyksen antoi lama. Se teki Helsingin kaupungin silloisista ambulanssilääkäreistä työttömiä ja vähensi helikopteriyrittäjien töitä. Syyskuussa 1992 perustettiin uuden yksityisen lääkärihelikopterin toiminnan taustaorganisaatioksi yhdistys, joka haki avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.
Kahdeksassa vuodessa Mediheli on vakiinnuttanut toimintansa ja myös kriittiset puheenvuorot helikopterin tarpeellisuudesta ovat vähentyneet. Mediheli on käytännössä osoittanut, että siitä on apua.
Medihelin toimintaa pyörittää yhdistys nimeltä Pro Mediheli ry. Se kilpailuttaa säännöllisin väliajoin lääkäripalvelut ja helikopteriyrittäjän. Viimeksi mainittu vaihtuu vuodenvaihteessa. Lentoavustajat on koko ajan tarjonnut Vantaan kaupungin pelastuslaitos, mikä on sikäli perusteltua, että kolmannes Uudenmaan Medihelin hälytystehtävistä suuntautuu Vantaalle.
Pro Medihelillä on tällä hetkellä kaksi kopteria: toinen Vantaalla, toinen Turussa. Yhteensä näillä oli viime vuonna lähes 2700 hälytystehtävää ja lisäksi tuhansia konsultaatioita eli tapauksia, joissa Medihelin lääkäri antoi puhelimessa neuvoja potilaan hoidosta.
Medihelin kulut ovat noin kymmenen miljoonaa markkaa kopteria kohti. Tuloista tänä vuonna 40 prosenttia tulee Raha-automaattiyhdistykseltä, loput koostuvat kuntien avustuksista sekä yritysten ja yksityisten lahjoituksista ja keräystuotoista. Vantaan panos on lentoavustajien kautta noin miljoona markkaa. Keräystuottojen osuus on koko ajan kasvanut.
- Puhelinkeräystä on kritisoitu, mutta se tuottaa eniten tulosta. Vähiten keräyskuluja koituu suorista lahjoituksista. Lisäksi toiminnan tukemiseksi myydään erilaisia tuotteita. Voidaan sanoa, että lahjoittajat pitävät Medihelin ilmassa ja tekevät siksi ensiarvoista työtä, kiittää Pro Medihelin toiminnanjohtaja Risto Manninen.
Jos haluat tukea Medihelin työtä, voit tehdä sen antamalla avustuksesi lahjoitustilille. Uusimaan Medihelin tili on Merita 220018-4667.
