VIISITOISTA VUOTTA SITTEN Pariisista jäi nähtävyyksien lisäksi mieleen kadulla myynnissä ollut pinssi. Siinä oli kämmenen kuva ja ranskankielinen teksti "älä töni mun kaveria". Ranskassa oltiin huolissaan muukalaisvihasta - pinssi oli selkeä kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.

Samanlainen pinssi voisi olla tarpeen Suomessakin. Seurakuntien maahanmuuttajatyötä tekevät työntekijät ovat huomanneet, että rasistiset ja syrjivät asenteet ovat lisääntyneet.

Tämä ei tarkoita sitä, että skinien tapaiset ääri-ilmiöt saisivat lisää kannatusta. Kyse on arkipäivän asenteista ja jokapäiväisen elämän tilanteista. Ehkä täällä ei niinkään tarvittaisi pinssiä "älä töni mun kaveria" kuin pinssiä "anna kaverille mahdollisuus". Ulkomailta muuttaneen on esimerkiksi monin verroin vaikeampi kuin suomalaisen löytää koulutustaan vastaavaa työtä - varsinkin jos hänen ihonvärinsä on tumma.

ITSE TUNNEN ETIOPIALAISEN, joka halusi opiskella ja tehdä työtä niin kuin kaikki muutkin suomalaiset. Ystäväni valmistui insinööriksi ja sai opettajiltaan hyvät arvosanat. Mutta työnhaku ei ollutkaan yksinkertaista. Kun koulutusta vastaavaa työtä ei kymmenistä hakemuksista huolimatta löytynyt, hän lähti rakennusmieheksi kerrostalotyömaalle. Vasaralla pakkasessa paukutellessaan hän vähitellen voitti työkavereiden arvostuksen puolelleen.

Tietysti maahanmuuttajia, niin kuin meitä suomalaisiakin, on monenlaisia, mutta reilua peliä on, että kaikille annetaan mahdollisuus. Eikä yksittäisten ongelmatapausten takia pidä tuomita kokonaista ihmisryhmää.

Rasistisiin ja syrjiviin asenteisiin pitää puuttua varhain, asennekasvatus on tarpeen jo päiväkodeissa ja koulujen alaluokilla. Silloin useimmat lapset vielä suhtautuvat luontevasti toisiinsa riippumatta siitä, onko naapurilla erilainen ihonväri, murteellinen suomenkieli tai oudolta kuulostava nimi. Tärkein työ suvaitsevaisuuden puolesta tehdään kuitenkin kotona: siellä on elettävä todeksi, että erilaisuus on rikkautta.