Missistä sananjulistajaksi
Vuonna 1986 Miss Suomeksi valittu ja julkisuuteen ponnahtanut Tuula Portin keskittyy nykyisin perheenäidin ja sananjulistajan tehtäviin. Hän haluaa elää tavallista perhe-elämää ja pyrkii pysyttelemään poissa julkisuudesta.
- En anna haastatteluja naistenlehdille ja kieltäydyn muustakin julkisuudesta. Haluan olla esillä vain sananjulistajana, ja annan joitakin tähän tehtävääni liittyviä haastatteluja, kertoo Portin.
- Tällä hetkellä suhteeni julkisuuteen on ihanteellinen. Olen ollut niin kauan poissa mediasta, että koen olevani nykyisin ei-julkinen henkilö.
Miss Suomi -valinnan jälkeen Tuula Portin teki missin ja mallin töitä muutamia vuosia. Mallin ammatti jäi vähitellen taka-alalle Portinin tultua uskoon kymmenkunta vuotta sitten. Hän vaihtoi tyystin alaa ja aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1991.
- Olin täysipäiväinen opiskelija vuoteen 1995 saakka, jolloin ensimmäisen lapsemme syntyi. Nykyisin meillä on kaksi lasta, joita hoidan kotona.
Lapset ovat hidastaneet Tuula Portinin opintoja, ja hän on edelleen opiskelija, tosin vain pro gradu -työtä vaille valmis teologian maisteri.
- En halua papiksi, mutta tunnen kutsumusta muuhun hengelliseen työhön. Olen työskennellyt useita vuosia sananjulistajana etupäässä Kansanlähetyksen ja Suomen raamattuopiston tilaisuuksissa, mutta teen puhujamatkoja myös luterilaisiin seurakuntiin. Tilaisuuksissa puhun ja julistan evankeliumia ja tavoitteena on, että ihmisiä tulisi uskoon, Portin kertoo.
Aikaisemmin Portin työskenteli sananjulistajana useita kertoja viikossa. Lasten myötä tahti on harventunut yhteen kertaan kuukaudessa. Hengellistä työtä Portin tekee myös Riihimäen seurakunnan pyhäkoulunopettajana ja Kansanlähetyksen naistyön vastaavana.
Ensi viikonloppuna Tuula Portin vierailee Vantaalla. Hän puhuu sunnuntaina 27. elokuuta Tikkurilan seurakunnan Sanan ja rukouksen illassa, jonka teemana on Usko arjessa.
- Arjen usko merkitsee minulle luottamista siihen, että Jumala pitää huolta arjen asioista ja uskossa pysymisestä. Usko arjessa on minulle lapsenomaista luottamista Raamatun sanaan, jonka varaan olen uskoni rakentanut.
