ALKANUT SYKSY ON OLLUT muutosten aikaa. Ensin muutimme kotia.

Seuraavana arkipäivänä aloitin uudessa työpaikassa. Ensimmäinen työtehtävä siellä oli - työhuoneen muutto.Kotia muuttaessamme jouduimme jälleen kerran ihmettelemään, kuinka paljon tavaraa oikeastaan omistammekaan. Noin viidettäkymmenettä kirjalaatikkoa kantaessamme mietimme, ovatko kaikki kirjat todella omistamisen arvoisia. Tai vaatteet - vaikka veimmekin ennen muuttoa kirpputorille kaikki ne, joista emme voineet muistaa, koska niitä viimeksi pidimme. Tai kodinelektroniikka tai lasten lelut, puhumattakaan kaikesta siitä sälästä, jonka käyttötarkoitusta emme aina edes osanneet enää kertoa.

VAIKKA KOTI JA TYÖ eivät joka syksy onneksi vaihdukaan, kuuluvat syksy ja muutos usein yhteen. Koulut ja opinnot alkavat, kesäloman jälkeen alkaa uusi työkausi. Syksyssä on uuden tekemisen meininki. Kesän loman jälkeen syksyn uudet haasteet tuntuvat innostavilta. Aina muutos ei kuitenkaan tapahdu parempaan suuntaan, harmonisesti ja kivuttomasti. Uuden alkaminen merkitsee usein vanhasta luopumista, ja luopuminen tekee kipeää. Erityisen kipeää se tekee silloin, jos muutos tapahtuu yhtäkkiä ja haluamattamme, vaikkapa ihmissuhteen katketessa tai läheisen kuollessa.

UUSI JA ENTISESTÄ POIKKEAVA voi pelottaa ja tehdä epävarmaksi.

Se myös vääjäämättä muuttaa meitä itseämme. Muutos voi laukaista halun tarrautua entistä tiukemmin kiinni siihen, mikä on pysyvää. Mutta mikä tässä inhimillisessä, rajallisessa maailmassa on pysyvää? Joku on sanonut ironisesti: "Pysyvää on vain muutos." Harva meistä on uljas sankari, joka pystypäin kohtaa kaikki muutokset ja myllerrykset. Onneksi meidän ei tarvitsekaan olla. Suurten muutosten edessä saa olla pelokas, heikko ja avuton. Se kuuluu ihmisen elämään. "Ei kenkään täällä saa paikkaa pysyvää" luki entisen suutarin mainoslauseessa. Tai kuten muuan rovasti kehotti ihmisiä antamaan runsaskätisesti kolehtiin: "Rahaa ei täältä kukaan voi viedä mukanaan. Taivaassa sitä ei tarvita ja helvetissä se palaa."