Kirkossakäynnistä voi tulla erikoinen kokemus, jos sen lisäksi, ettei saarnasta tahdo saada tolkkua, ymmärtää myös virret väärin.

Antti Isokankaan toimittamassa kirjassa Minä suojelen sinua taiteelta. Lisää väärin kuultuja laulun sanoja on oma osastonsa virsille.

Minkälainen Jumala-kuva siitä syntyy, kun kuulee virren 462 sanat "Hän, Isä, rakkahasti ain vaalii luotujaan" muodossa "Hän, Isä rakkahasti ain vaanii luotujaan". Tai mitä ajatuksia herättää suvivirren kohta "kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen" muodossa "kauniisti rapapaikkaa koristaa kukkanen".

Moni näistä väärinkuulemisista liittyy lapsuuteen. Mitenkähän sitä itse on pienenä ymmärtänyt virret ja rukoukset. Esimerkkinä mainittakoon 4-vuotiaan oma versio ruokarukouksesta: "Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina ruokamme." Syvällistä ehtoollisen teologiaa?