Taiteilija Maija Lavosen tekstiiliteoksiin

Tekstiilitaiteilija Maija Lavosen nimi on tämän vuoden aikana ollut Vantaalla esillä kahdessa eri yhteydessä: Tikkurilan kirkon kahvioon sijoitettiin hänen tekstiilitaideteoksensa Suuri stola, ja Rahapaja julkaisi hänen suunnittelemansa riemuvuoden 2000 juhlarahan.

Maija Lavonen valmistui aikoinaan Taideteollisesta korkeakoulusta mallisuunnittelijaksi. Hän ei kuitenkaan kokenut vaatteiden suunnittelua omaksi alakseen, vaikka jonkin aikaa suunnittelikin niitä teollisuudelle ja toimi alansa opettajana.

Maija Lavosesta tuli vapaa taiteilija. Hän on hyödyntänyt työssään aikaisemmin oppimaansa: hänen taiteensa pääasialliseksi materiaaliksi tuli, ja on näihin asti ollut, tekstiili.

- Vaate tai yleensä tekstiili on ihmiselle kaikkein läheisin materiaali. Ihminen saa heti syntymänsä jälkeen kosketuksen tekstiiliin, johon hänet puetaan.

Myöhemminkin suhde tekstiilitöihin perustuu tuntoaistiin. Materiaali kutsuu luokseen, sitä saa koskettaa, Maija Lavonen selittää tekstiilitaideteoksen ominaislaatua.

- Kaikilla on jokin suhde tekstiiliin. Vanhastaan varsinkin naisilla tuo suhde on ollut hyvin läheinen: he ovat tehneet, huoltaneet ja hoitaneet vaatteita ja kodin tekstiilejä.

TAIDETTA TARPEESEEN

Monet Maija Lavosen työt ovat ryijyjä. Häntä innostaa ajatus, miten ryijyt olivat entisaikaan tarpeellisia käyttötekstiilejä: niitä on pidetty sängyn päällä peitteenä, sotaretkellä lämmikkeenä tai veneryijynä saaristossa.

Vain osa Maija Lavosen töistä on tarkoitettu pidettäviksi päällä tai muuten käytettäviksi: sellaisia ovat liturgiset vaatteet tai vihkiryijyt. Silti kaikilla, myös vain katseltaviksi tarkoitetuilla teoksilla on samanlaisia ominaisuuksia kuin hyvillä vaatteilla: ne ovat käytännöllisiä ja tarkoituksenmukaisia.

- Nykyajan arkkitehdit ovat huomanneet tekstiilitöiden käyttökelpoisuuden. Töitä tilataan pehmentämään akustiikkaa kovista materiaaleista kivestä, lasista ja teräksestä rakennettuihin tiloihin.

Maija Lavosen mielestä tekstiilitaiteesta ei tule taiteena alempiarvoista siksi, että se palvelee arkkitehtuuria. Hän päinvastoin kokee tilanteen haastavaksi: tekstiilitaiteilija saa ratkaistavakseen ongelman, joka arkkitehdiltä on jäänyt ratkaisematta.

- Tilaustyötä tehdessä voi olla vaikea saada selville, mitä tilaaja oikein haluaa. Työn pitää tietenkin sopia tilan suhteisiin ja luonteeseen, sinne tulevaan valoon ja siinä käytettyihin materiaaleihin. Lisäksi teoksella pitää olla tilaan liittyvä sisältö.

- Elävä pinta ja väri ovat tärkeitä. Pellava ja villa ovat minun materiaalejani.

KIRKKOTEOS VIESTII ALITAJUISESTI

Ensimmäisen kirkkotekstiilinsä Maija Lavonen teki 1970-luvulla Pihlajamäen kirkkoon. Kyseessä oli pieni työ kirkon eteiseen, penkin taakse - Maija Lavosen sanoin "välitilaan, jossa ihmiset pukeutuvat ja istuskelevat, mutta joka virittää kirkkotilan". Suunnittelutyötä aloittaessaan hän pohti, millainen kirkkotekstiilin pitäisi olla.

- Kirkkorakennukseen tulevassa työssä pitää käyttää symboleja, jotka liittyvät kirkon perinteeseen. Ne eivät tietenkään saa olla sellaisia, että vain papit ymmärtävät niitä. Kenen tahansa pitää voida kokea teoksen alitajuinen viesti, ilman liturgista oppineisuutta.

- Kirkkoon tullaan usein surussa ja ahdistuneina. Siksi tekstiilityön on hyvä olla lohduttava. Se ei saa olla ankara, jotta ihmiset uskaltaisivat sisään huoliensa kanssa.

Pihlajamäen kirkon betoniseinäiseen ja harmaaseen eteishalliin sijoitettu tekstiilityö toivottaa tulijoille: Tervetuloa!

Pihlajamäen kirkon alttarilla on Tapio Junnon Kristus-veistos. Maija Lavosen upeaksi kokema veistos herätti aikanaan keskustelua siksi, "ettei siinä paljon ristiä näy". Omassa työssään Maija Lavonen halusi ottaa esille ristiteeman T-ristin muodossa.

Kun Maija Lavonen kertoi seurakuntaillassa työnsä sisällöstä, kysyi paikalla ollut vanhempi pariskunta, voisiko työtä koskettaa. Taiteilija ei voi vieläkään liikuttumatta muistella, kuinka sokeaksi paljastunut mies seurakuntaväen edessä etsi sormillaan työstä esiin ristin.

Maija Lavosen kirkollisia töitä pääkaupunkiseudulla ovat myös seinätekstiili Malmin kirkossa ja kirkkotekstiilit Helsingin Mikaelin kirkossa. Helsingin piispan piispankaapu on niin ikään Maija Lavosen suunnittelema ja kirjoma.

OPTIMISMIA KOKEMUKSESTA

Riemuvuoden juhlarahan suunnittelijaksi Maija Lavonen pääsi kutsukilpailun kautta. Rahan kuva-aiheita hän etsiskeli ja tutkisteli, valokuvasi ja piirsi Turun tuomiokirkon lisäksi kasvitieteellisessä puutarhassa. Voitto mahdollisti sen, että tekstiilitaiteilija pääsi työskentelemään kuvanveiston alueella.

- Rahan suunnitteleminen oli mielenkiintoinen uuden oppimisen prosessi. Rahapajassa pääsin tekemään yhteistyötä sellaisten ammattilaisten kanssa, joiden tehtäviä en aikaisemmin tuntenut.

- Toivon, että erilaiset työni koettaisiin optimistisiksi. Tunnen tai paremminkin tiedän, että ihminen voi selvitä elämänvaiheesta, josta ajattelee, ettei selviä, vakuuttaa aikoinaan taiteilijapuolisonsa Ahti Lavosen kuoleman jälkeen 4- ja 10-vuotiaiden lastensa kanssa leskeksi jäänyt Maija Lavonen.