Viime viikolla vietti Kuntokalliossa rippileiriä kuusi leiriläistä ja yhtä monta ohjaajaa. Pieni leiri oli järjestetty syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, joille tavallinen rippikoulu tai -leiri olisi liian suuri pala ja saattaisi jäädä käymättä.

Syrjäytymisen vaara syntyy erilaisuudesta: poikkeuksellisen huono keskittymiskyky ja vilkas mielikuvituksen lento, hankaluus asioiden nopeassa hahmottamisessa, puheen ja kielen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeus, voimakkaat mielialanvaihtelut, sisäänpäinkääntyminen. Kuntokallion leiriläisillä kaikilla on omat diagnoosinsa, mutta leirillä saa olla niistä huolimatta. MBD, dysfasia ja autismi eivät ole esteitä onnistuneelle riparille.

Tonya jännitti aluksi koko leirille tuleminen, mutta loppuviikosta hän on sitä mieltä, että tulisi ehdottomasti uudestaan.

- Kaikki on ollut jees. En ole koskaan ollut millään leirillä, mutta täällä aika meni ohi nopeammin kuin olisin kuvitellutkaan.

Tonyn kaveri Taavetti sanoo, että oppitunneilta ovat jääneet mieleen teemat, joita on otettu esille Raamatusta ja laulut tietenkin. Poikien suosikki on "Onneni on olla Herraa lähellä"- hyvä biisi, ja sanat myös.

- Tällaisella leirillä nuorille on tarjolla uusi oppimisen mahdollisuus, kun on pieni ryhmä, tarpeeksi ohjaajien huomiota ja opetuksessa kokemuksellisuutta. Tiedollinenkin puoli on mukana yhtä lailla, kykyä sen vastaanottamiseenhan leiriläisillä on vaikka kuinka, selittää Jukka Laurila, yksi leirin kolmesta teologista.

Pienessä ryhmässä saa tuoda itseään esille turvallisesti. Saa vetäytyäkin, kuten Elina, ilman vaaraa, että jäisi heitteille ja muitten ihmeteltäväksi.

RIPARILLA KUIN MUUTKIN

Leiriohjelma oli kuin millä tahansa riparilla. Perjantai, viimeinen kokonainen leiripäivä, alkoi sekin aamupalalla ja aamukirkolla. Jumalanpalveluksessa oli kirkkovuodesta vuorossa pääsiäinen. Kaikki istuvat pienessä kappelissa rauhassa penkeillään ja osallistuvat virrenveisuuseenkin.

Välitunnin jälkeen seurasi palaveri, jossa käytiin läpi, mitä iltaan saakka on edessä. Kukaan ei häiritse eikä metelöi, Esaa vain hiukan väsyttää. Oppitunti alkaa heti perään viereisessä luokassa. Aiheena on lähimmäisyys ja ihmissuhteet, ystävyys ja seurustelu, joista viimeinen ainakin on erityisen kiinnostava, kuten kuohuvassa ripari-iässä yleensäkin.

Tuntia varten ei ole pulpettirivejä ja kateederia, vaan kaikki istuvat kehässä. Alkupuoli työskentelystä aloitetaan bibliodraamalla, jota leirillä käytetään runsaasti. Ensin luetaan Raamatusta, kuinka Jeesus pesee Simon Pietarin jalkoja. Sitten pestään, vaikkakin vain pyyhkeellä ja näytellään Jeesuksen ja opetuslapsen kohtaaminen.

Koettua puretaan laulujen sekä oppikirjan avulla, tutkistelemalla kuvaa Pelastusarmeijan joulupadasta ja miettimällä, mistä antamisessa ja toisten palvelemisessa on kyse.

KAIKILLE HYVIÄ KOKEMUKSIA

Verrattuna keskivertorippikouluun kuntokalliolaiset jaksavat keskittyä erinomaisesti. Kaikki pysyvät asiassa, kuuntelevat ja osallistuvat. Tavallisen rippikoulun opetuksessa heitä olisi todennäköisesti kuitenkin pidetty huonoina oppilaina, mutta nyt he saavat tarpeeksi tilaa omalle tavalleen oppia, ja apua heti kun tarvitaan.

Kun ihmissuhdeoppitunnilla lopuksi ryhdytään kirjoittamaan listaa asioista, joita tulee mieleen sanasta "rakkaus", ohjaajat hajaantuvat tarkistamaan, että kaikki pääsevät liikkeelle ja antavat lisää neuvoja, jos on tarpeen.

- Olemme alusta saakka korostaneet yhteisöllisyyttä ja minusta me olemmekin varsin hyvä kaveriporukka. Oma tavoitteeni oli, että leiriläisille jää hyvä mieli ja onnistumisen kokemus. Rippileiri on tärkeä elämys, joka voi lopulta hyvin tukea viihtymistä koulussakin, sanoo uskonnonopettaja Petteri Hakanen, yksi ohjaajista.

Samaa mieltä leirin onnistumisesta ovat myös Sanna ja Sanna-Leena. Kavereiksi tultiin nopeasti, melkein heti kun tutustuttiin.

- Ohjaajatkin on kivoja ja tunteja on ihan sopivasti. Parasta tekemistä on sähly ja uiminen.

Perjantai-aamupäivällä oli sunnuntain konfirmaatio vielä edessäpäin, ja rippijuhlat olivat kotona valmisteilla. Ihan kuin koko muullakin ikäluokalla, hermoiltavaa on enää vain siinä, muistaako kirkossa milloin istutaan ja milloin noustaan ylös.

--------------------------------------

Yksilöllisyydestä voimavara

- Jokaisella nuorella on oikeus sellaiseen rippikouluryhmään, jossa heidän elämänkysymyksensä otetaan todesta, toteaa Jukka Laurila, joka vetää kokeiluhanketta pääkaupunkiseudulla.

- Pelkästään meidän alueellamme on parisataa 15-vuotiasta, joille on tehty koulun erityisopetuspäätös ja erityisrippikoulukin olisi tarpeen. Tosiasia on, ettei seurakuntien tavallisesta tarjonnasta löydy heille kaikille sopivaa leiriä.

Pienryhmärippileirillä otetaan huomioon erilaiset oppimisen tarpeet. Leiriläisistä jokainen on yksilö, omanlaisensa oppija omine vaikeuksineen.

Ennen leirille lähtöä Laurila kävi tapaamassa kaikkia vanhempia ja kotien toiveita otettiin etukäteissuunnittelussa huomioon. Kyse ei silti ole vertaisryhmästä samaan tapaan kuin kuurojen tai kehitysvammaisten leireillä, joita kirkossa on järjestetty jo pitkään. Nuorten yksilöllisyys on leirin voimavara. Se luo hyviä kohtaamisen mahdollisuuksia nuorille itselleen.

- Pienryhmäleirit ovat tietenkin kalliimpia, ryhmät ovat pieniä ja ohjaajia on paljon. On kuitenkin sääli, jos seurakunnissa asiaa tarkastellaan pelkästään kustannuskysymyksenä. Näistä nuorista osalle tällainen järjestely nimittäin on hyödyllinen, joillekin välttämätön.

Pienryhmärippikoulukokeilu sai kimmokkeen vantaalaisesta maallikkoaloitteesta puolitoista vuotta sitten. Kokeilua on tarkoitus toteuttaa pääkaupunkiseudun yhteisenä hankkeena. Myös Vantaan sivistystoimi lähti mukaan lainaamalla leirille koulunkäyntiavustajia. Tämän kesän Kuntokallion leiriläisistä viisi oli Vantaalta ja yksi Helsingistä.