Ankkarock-yleisön mielestä rajat tulevat vanhemmilta

Koeta hyväksyä,/ en osaa käyttäytyä,/ olen idiootti./

Nuoruus ja nuorison kulttuuri tuntuu suuntautuvan vanhempia vastaan. Mutta ainakin Ankkarock-yleisön joukosta poimitut nuoret olivat sitä mieltä, että vanhempia tarvitaan. Kättä ei voi vääntää yksin.

Kesän viimeinen suuri rockfestivaali Ankkarock kokosi viime viikonloppuna kolmattakymmenettätuhatta nuorta juhlimaan ja kuuntelemaan parhaita suomalaisia ja muutamaa ulkomaalaista yhtyettä. Korson keskusta oli täynnä asemalta konserttialueelle valuvia nuorisojoukkoja ja puistot urheilukentän ympärillä olivat jo sunnuntai-aamulla tasaisen roskamaton alla. Festivaalivieraat jättävät jälkensä.

Nuorisokulttuuri on helppo nähdä juuri sellaisena kuin Ankkarock kaukaa aidan takaa näyttäytyi: meluisana ja piittaamattomana kaaoksena, jota on vaikea uskaltaa lähestyä. Mutta nuorisokulttuuri onkin nuorison oma asia.

Että se on vanhemmille ja naapurin tädille vieras, kertoo siitä kuinka etäällä sukupolvet ovat. Useimmiten sitä etäisyyttä tarvitaankin itsenäistymiseen. Joskus sitä on liikaa. Tähän vaihteluväliin mahtuvat onnellinen ja ongelmanuoruus, ja kummatkin varmasti myös Ankkarockiin.

Persoonia joukossa

Korson urheilukentälle valui yleisöä sunnuntaina heti puolestapäivästä alkaen. Kisatien sivuportista Punaisen ristin telttojen ohitse ja pääportista koulun vieressä tuli faneja, kavereita, bestiksiä, porukoita. Harva oli yksin.

Festareille lähtemiseen oli nähty ainakin jonkinlaista vaivaa, meikkejä oli tavallista säväkämmin, vaatteita sopivan niukasti ja muodikkaasti.

Seitsemänkymmentäluku ja glamour on ainakin joidenkin trendinä: kireät, matalalanteiset farkut jotka levenevät lahkeensuuhun, raskas vyö. Glitter-pojillakin on tummaa silmissä, mutta enemmän skeittariksi itsensä tuntevat näyttävät äidin mittapuulla "siisteiltä". Mitä nuorempia tytöt ovat, sitä varmemmin päällä on ohut toppi ja ihonmyötäiset housut.

Täyteenpakattu urheilukentällinen nuoria näyttää edestä katsottuna silti melkeinpä samalta. On vaikeaa olla silmiinpistävän erikoinen joukossa, jossa kaikki yrittävät samaa. Tässä on yksi nuoruuden ilo: että saa pyrkiä yksilöllisyyteen, ja samalla kuulua joukkoon, vähän niin kuin kukat kedolla.

No mun mielestä ei voi sanoa, että olisi yksi samanlainen nuoriso, onhan kaikki niin erilaisia tyyppejä.

Ainakin ajatusmaailma erottaa jokaista, sanoo Hanna, joka istuu kentän reunalla syömässä ranskalaisia.

Mutta toisaalta esimerkiksi just musiikki yhdistää kaikkia täällä. Se on tosi vahva juttu, vastaa Anne, edellisen sisko. Hanna ja Anne olivat tulleet kuuntelemaan erityisesti Kentiä, sunnuntain ruotsalaista pääesiintyjää.

Mikä sitten on parasta nuoruudessa?

Että saa kokeilla ja kokea kaikki uudet asiat. Tyhmyyksiäkin saa kokeilla, riippuu tietenkin itsestä, kuinka tyhmiä. Mut tärkeintä olisi oppia niistä jutuista jotakin, ettei tää nuoruus mene ihan hukkaan. Että siitä jäis jotain käteen myöhempääkin varten.

Nuoruuden peruskuviot

Väliesiintyjinä seuraavan yhtyeen laitteita lavalle roudattaessa esiintyi Melikat, ala-asteikäisten tyttöbändi, joka heitti pari omaa kappalettaan ja sai yleisöltä ilahtuneet aplodit. Melikkoja sanoisi varmasti jokainen vielä lapsiksi, mutta ainakin lavalla he olivat osa nuorisoa. Kuinka nuorena nuoruus oikein alkaakaan?

Pikkulavan edessä seuraavaa esiintyjää odottelevat Tytti ja Hanna luokittelevat nuoruuden ajaksi, jossa lapsuus on vaihtumassa aikuisuuteen. Reilusti parikymppiset tytöt sanovat että heidän elämänvaiheessaan, missä muutetaan omaan asuntoon ja siirrytään työelämään, aikuisuus on jo alkanut.

Nuoruutta on tietynlainen vastuuton vapaus, joka loppuu, kun on itse huolehdittava siitä, että muistaa ostaa vessapaperia. Nuoruuden huippuvaihe taas osuu siihen hetkeen, jossa huomaa oman riippumattomuuden suhteessa vanhempiin oikeasti kasvaneen.

Silloin tehdään kaikki nää nuoruuden peruskuviot. Alkoholi tulee mukaan jossakin määrin ainakin, kaupungilla riekkuminen ja bileet kavereiden luona. Monilla saattaa silti harrastukset alkaa viemään niin paljon aikaa, että "tavallinen" nuoruus jää vähemmälle.

Ankkarockia yritetään pitää siistinä tapahtumana ja alkoholin käyttöä festarialueella pyritään estämään. Kaljanmyyntialueet ovat tiukasti rajattuja korkean ristikkoaidan taakse. Ikäraja on 18 vuotta, ja kaljatuopit pöydässä kuuluvat jo selvästi aikuiskulttuuriin. Kaikki juomisen jännitys ja hölmö uutuudenviehätys, joka nuorten alkoholinkäyttämiseen liittyy, on poissa.

Nuoruuden hurma on "vapaalla festivaalialueella", missä liikutaan vähän röyhkeästi mutta coolisti, kävellään jengissä, ei välitetä mistään ja kuitenkin kaikesta samaan aikaan.

Korson urheilukentällä päälavan ja rokkilavan edessä ylösalas pomppiva, "pogoava", yleisö on kuitenkin aika hyvässä kunnossa ja suonissa virtaa ainakin vielä iltapäivällä enemmän intoa kuin mitään muuta. Reunemmalla on kyllä väsyneempiäkin kuuntelijoita istumassa hiekalla huojuen tai makailemassa likisin heinikossa.

Nuorena opettelee tuntemaan itseään ja jonkinlaiset hölmöydet ja ongelmat kuuluu siihen väistämättä. Joillakin ne sitten vaan on pahempia kuin toisilla, tulkitsevat Tytti ja Hanna menoa ympärillään.

Ja rajat siihen löytyy vanhemmilta. Siitä pitää oikein kiittää niitä näin jälkikäteen. Ei ollut liian löysää eikä liian tiukkaakaan.

Että kasvaisi aikuiseksi

Punaisen ristin teltassa hoidettiin lauantain aikana 164 potilasta, syynä humala ja kaikenlaiset kaatumiset.

Terveydenhuoltosihteeri Riitta Beckman sanoo Ankkarockia tavalliseksi festivaaliksi, ei sen pahemmaksi tai helpommaksi kuin muitakaan. Beckmanilla on liki kolmenkymmenen vuoden kokemus festivaaleista ja nuorisosta. Muutosta on tapahtunut, tuntuvastikin.

Alkoholi hyväksytään aivan luontevasti osaksi juhlintaa, huumeet on myös nousseet. Samalla ikäryhmät ovat alentuneet paljon, meille tulee selviämään tasaisesti alle 10-vuotiaita lapsia. Minua huolestuttaa se, että vaikka meillä muka on hyvinvointiyhteiskunta, ihmiset voi aika huonosti. Lapsuutta kavennetaan koko ajan.

Beckman sanoo, että ei pitäisi tuijottaa nuoria vaan katsoa perheisiin. Normaali perhekulttuuri on muuttunut ja nuoret reagoivat vanhempien elämään.

Ongelmanuoruus ei missään tapauksessa kuulu nuoruuteen. Se nousee koko yhteiskunnan tilanteesta, niistä arvoista joita meillä tavoitellaan ja pidetään korkealla. Nuoruus on kapinaakin, mutta ennenkaikkea siinä on kyse ihmisen kasvamisesta. Siinä on aika tärkeässä osassa vanhempien suhde lapseensa. Moni nuori jää kotonaan aika yksin.

Egotripin fanit Mikko ja Maria ovat samalla linjalla kuin terveydenhuoltosihteeri, vaikka ovat sukupolvikuilun toisella puolella.

Nuoruus on itsenäistymistä ja kasvamista, sellaista kapinaa, joka tähtää siihen, että aikuisena olisi se tyyppi, joka uskaltaa olla yksilö. Kapinoidessa väännetään kättä omien vanhempien kanssa. Mutta tärkeää tässä vapaudessa ja kokeilemisessa on se, että rajat saa vanhemmilta. Nuoruudesta tulee vaarallinen, jos siitä tekee sellaisen, mutta siinä vanhemmat vaikuttaa.

Rajuinta nuoruutta Ankkarockissa edusti Tehosekoitin-orkesteri, jonka rokkikukko-esiintymisessä kiteytyvät kaikki nuoruuden kliseet ja voimavarat. Ennen keikkaa laulusolisti Otto, oikea rokkitähti ehtii sanoa oman mielipiteensä siitä, mitä nuoruus oikeastaan on:

Nuoruudessa on kysymys siitä, että on kadottamaisillaan, mutta ei ihan vielä ole löytänyt.

--------------------------

Vesimukeja ohikulkijoille

Korson seurakunnan nuorisotyö jakoi mukikaupalla vettä konserttiin menijöille kirkon kupeessa. Vesi teki kauppansa, janoiset tuntuivat ymmärtävän vitsin.

Korson seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä Marjo Tammisto myöntää, että seurakunnan nuorisotyö on yksi osa nuorisokulttuuria.

Se on "nimeämätön" osa, auki kaikille. Meidän nuorisotyön piirissä, varsinkin erityisnuorisotyön, mahtuu käymään minkälaiset nuoret tahansa, ja kaikenlaisia kaivataan.

Hoppareita, punkkareita, nörttejä, skeittareita: nuorisokulttuurissa jakaudutaan omiin ryhmiin ja heimoihin, mutta seurakunta on neutraalia aluetta, jossa voi olla yhdessä, kun uskaltautuu sinne menemään.

Nuorisotyössä pyritään myös itse tulemaan mahdollisimman lähelle nuoria. Luokitteluilla "kunnollisiin" ja "kelvottomiin" ei ole siinä mitään käyttöä. Niinpä erityisnuorisotyön näkökulmasta esimerkiksi Ankkarock on vain yksi tapahtuma nuorten elämässä. Ja ne "hölmöilyt" eivät ansaitse sen kummempaa paheksuntaa. Nuorisotyö on nuorten puolella.

Nuoruudessa on kysymys elämisestä, kasvamisesta, itsen etsimisestä, pienistä ja suurista asioista. Ei nuoriso ole missään erityisessä vaarassa. Nuorisolla on kautta aikojen ollut omat metkunsa.

- Vanhemmuuden rooli sen sijaan on vaarassa ja ongelmissa. Tähän kuvioon kuuluu, että nuorisoa syytetään käyttäytymishäiriöistä, mutta se on hutkintaa ilman tutkimista. Jos jaksettaisiin etsiä syitä, eikä keskittyä vain oireisiin, nähtäisiin, että ne löytyvät juuri vanhemmuudesta. Vastuun pitäisi olla siellä, pamauttaa Tammisto, ja jakelee lisää vesimukeja ohikulkeville.