Pari viikkoa sitten tuli osoitteenmuutoskortti ystävältä.

Kuten niin monet terveydenhoitoalan ammattilaiset, hän oli muuttanut Norjaan työn perässä. Suomessakin riittäisi työtä, mutta terveydenhuollossa säästetään: pätkä- ja keikkatyöt ovat yleisiä, samoin työuupumus.Hiukan tämän jälkeen tuli tieto hallituksen veronkevennysesityksistä.

Mukavaltahan se tuntui, totta kai. Perustelutkin tuntuivat oikeilta: jos tällaisen noususuhdanteen aikana ei alenneta veroja, niin milloin sitten.Samalla kuitenkin mieleen nousi muitakin ajatuksia: ystävän muutto Norjaan, tulevan oman ekaluokkalaisen ylisuuri luokka, kolmesataatuhatta työtöntä, ruokapankit, mielenterveyspotilaiden palvelut, pääkaupunkiseudun asuntopula, syrjäseutujen kurjistuminen.Kirkon Nälkätyöryhmän puheenjohtaja piispa Eero Huovinen ja Kirkkopalvelujen johtaja Simo Huhta ottivat kantaa budjettiesitykseen. He muistuttivat, että hallitusohjelmassa luvataan ehkäistä ja vähentää köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Onko tähän varattu 200 miljoonaa oikeassa suhteessa siihen, että verohelpotuksia on tulossa kuuden miljardin edestä?Huovisen ja Huhdan kysymys on aiheellinen. Varmaan veronkevennykset tuovat tullessaan lisää työpaikkoja ja siten välillisesti helpottavat esimerkiksi työttömyyttä, mutta eivät ruokapankit yksin sillä katoa. Syrjäytymisen taustalla on monenlaisia ongelmia. Eikö niihin kannattaisi puuttua nyt, kun Suomella menee taloudellisesti hyvin? Entä jos hallituksen ykköstavoitteeksi otettaisiinkin ruokajonojen poistaminen?Kirkkojen riemuvuoden 2000 yhtenä tavoitteena on oikeudenmukaisuuskysymysten esillenostaminen niin yhteiskunnassa kuin esimerkiksi seurakuntien talousarvioissa. Vantaalla keskusteluun on otettu mahdollisuus kirkollisveroäyrin alentamiseen. Samalla kun tätä pohditaan, kannattaa myös miettiä, voisivatko seurakunnat lisätä panostustaan esimerkiksi diakoniatyöhön: toteuttaa omaa köyhyysohjelmaansa Vantaalla.