Suomalaisia pyhiinvaelluksella Inkerissä ja Karjalassa

Harmaat talot, hiljaisuus, verkkaisuus ja vehreys pysähdyttivät kiireeseen ja kuluttamiseen tottuneen matkailijan Venäjän Karjalassa kesä-heinäkuun vaihteessa. Liikkeellä oli bussillinen eri puolilta Suomea matkaan lähteneitä pyhiinvaeltajia ja pysähdyspaikkoina luterilaiset seurakunnat Viipurissa, Aunuksessa, Tsalnassa, Kontupohjassa, Pitkärannassa ja Sortavalassa.

Suomalaisena ei voinut olla erottamatta seudun monenlaista aineellista puutetta ja köyhyyttä, mutta ei myöskään sitä avointa ystävällisyyttä ja lämmintä vieraanvaraisuutta, joka ympäröi matkalaiset heti bussista noustua.

Kesäisten iltapäivien kuluessa ja kirkoissa vietettyjen hetkien lomassa virisi vilkasta vuorovaikutusta. Vanhoja ja nuoria inkerinsuomalaisia naisia ja miehiä kuunnellessa alkoi toivoa, että joku keräisi kaikki nämä hiljaiset kärsimystarinat ja vaiheikkaat elämänkokemukset talteen ennen kuin on myöhäistä.

-- Päällimmäiseksi minua jäi puhuttelemaan merkillinen vahva elämänusko, joka seurakuntalaisista huokui. Moni oli joutunut aloittamaan elämänsä monta kertaa aivan alusta. Silti keskustelua ei sävyttänyt minkäänlainen katkeruus.

-- Eräskin mies esitteli virsikirjaa, joka oli painettu vuonna 1916 Sortavalassa ja jota hän kuljetti mukana Siperiassa ja muilla pakkosiirtotyömailla. Se kantoi toivoa, siinä oli tutut virret ja suomen sanat. Vaikka aineellinen köyhyys riipaisikin, niin samalla mietti, miten toisenlaista köyhyyttä meillä onkaan; elämän syvän tarkoituksen ja mielekkyyden kadottamista, miettii yksi matkalaisista, Vantaan seurakuntien aikuiskasvatuspappi Lauri Maarala.

Leipäjono Aunuksessa

Tikkurilan ystävyysseurakunnan, Aunuksen, kirkossa oli keskiviikkoiltapäivällä täyttä mutta hiljaista, kun seurakunnan diakoni Igor Pogormjahov puhui ja yksi seurakunnan kuoroista esiintyi.

Kun luterilaisten seurakuntien toiminta 1990-luvulla elpyi, mukana olivat vanhat inkerinsuomalaiset, jotka olivat pitäneet hiljaisesti uskoa yllä ja inkeriläisten suomen kieltä elävänä. Nyt, toiminnan vilkastuessa mukaan on tullut myös nuoria ja venäläisiä. Niinpä jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa ovat käytössä molemmat kielet.

Kirkossa kuunneltiin myös Lauri Maaralaa, jonka puhe tulkattiin venäjäksi. Käytössä olivat venäläis-suomalaiset laulukirjat ja usein virsi tai laulu laulettiin osittain suomeksi ja venäjäksi.

Tilaisuuden jälkeen kirkon eteisessä jaettiin leipiä. Julistus- ja erityisesti lapsityön rinnalla seurakunnassa tehdään niin paljon diakonista avustustyötä kuin pystytään.

Seurakunnan diakoni suomalainen Matti Leinonen kuvaa aunuslaisten köyhyyttä sanomalla, että tilastollisesti on ihme, että nämä ihmiset ovat hengissä .

-- Kyllä puutteen näkeminen koskee. Täytyy vain kovettaa itseään. Me autamme sen verran minkä voimme. Toisaalta minua on auttanut kotiutumaan se, että olen itsekin lähtöisin vaatimattomista oloista Itä-Suomesta Sulkavalta. Jumalan armoa on, että voin olla täällä toisissa merkeissä kuin isäni, joka osallistui sotaan Pitkärannassa, hän sanoo.

Aunuksen kirkon ovi on vielä illallakin yllättäen auki, vaikka varsinaista ohjelmaa ei olekaan. Matti Leinonen kuvaa viime kesänä vihittyä kirkkoa työkeskukseksi, jossa tapahtuu koko ajan. Nyt paikalla on Ludmila Olhina, joka sovittaa Suomesta lahjoitettuja silmälaseja.

Nuorille matka-apua

Kahdeksanpäiväinen matka Venäjän Karjalaan oli suomalaisten TaizŽn ystävien Riemuvuoden pyhiinvaellus. Kirjailija ja kääntäjä Anna-Maija Raittilan johdolla vierailtiin luterilaisissa seurakunnissa ja kutsuttiin seurakuntien nuoria marraskuussa pidettävään TaizŽn ystävien pohjoismaiseen tapaamiseen Upsalaan ja sitä edeltävään kahden päivän leiriin Lohjan Vivamoon.

Ilman taloudellista apua nuorten lähteminen ei ole mahdollista. Tavoitteena onkin syksyn aikana kerätä 65 000 markkaa suomalaisilta seurakunnilta ja yksityisiltä ihmisiltä niin että bussillinen nuoria pääsee 31.10. alkavalle leirille ja sen jälkeen 2.-5.11. Upsalaan. Yhden nuoren matkakustannukset ovat 1600 markkaa.

Taizén ystävät ovat laskeneet liikkeelle eri puolille Suomea riemuvuoden kunniaksi myös Pyhän Laurin viestin, joka kulki matkalaisten mukana Venäjän Karjalassa. Siinä pohditaan oman elämäntavan perusteita ja yksinkertaiseen elämäntapaan sitoutumista. Viestin innoittaja on 300-luvulla Roomassa elänyt seurakunnan taloudenhoitaja ja diakoni Pyhä Laurentius. Keisarin vaatiessa häneltä kirkon aarteita kristittyjen vainojen aikaan vuonna 258 Laurentius toi henkensä menettämisen uhalla hänen luokseen kadulta löytämänsä kerjäläiset ja sairaat ja sanoi: Tässä on kirkon aarre .

Toisena Pyhän Laurin viestin innoittajana on Ranskassa toimiva TaizŽn ekumeeninen yhteisö, josta käsin on toisesta maailmansodasta lähtien kutsuttu erilaisia ja eri tavalla uskovia ihmisiä sovitukseen ja elävään yhteyteen. Yhteisö on vuosittain tuhansien erimaalaisten ihmisten kohtaamispaikka. Yhteiseen rukoukseen sitoutumisen rinnalla yhteisö pysyttelee avoimena maailman kärsiville ja köyhille.

Lisätietoja Karjalan nuorten avustamisesta Upsalaan Raili Kautoselta, p. 019 230 307.