Jalkapalloa koko elämä
Sunday Akintimehin ryhtyi viime talvena valmentamaan Tikkurilan Palloseuran vuonna 1988 syntyneiden juniorijoukkuetta Juventusta. Hänellä on valmennustehtäviä myös PK 35:ssä.
-- Jalkapallon kanssa olen tekemisissä viitenä, kuutena, joskus jopa seitsemänä päivänä viikossa, Sunday laskeskelee.
Vaikka jalkapallo ohjelmoi Sundayn elämää tehokkaasti, ei valmennustyö ole hänen leipäpuunsa. Suomen oloissa jalkapallosta on tullut hänelle vain harrastus, vaikka hän haaveileekin päätoimisesta valmentamisesta.
-- Suomessa jalkapalloa ei pelata eikä harjoitella samalla tavalla ammattimaisesti kuin muutamissa muissa Euroopan maissa, Sunday toteaa ja nostaa toisenlaisina esimerkkeinä esiin Hollannin, Saksan ja Ranskan.
Jalkapalloilija, valmentaja, autonasentaja ja
perheenisä
Jalkapallosta tuli Sundayn oma urheilulaji hänen lapsuus- ja nuoruusvuosinaan synnyinmaassaan Nigeriassa. Ennen Suomeen muuttoaan Sunday pelasi jalkapalloa ammatikseen Kyproksella kahden vuoden ajan.
-- Nigeriassa jalkapallo on kansallislaji. Jos jossakin on aukio, niin sitä käytetään jalkapallon pelaamiseen. Jalkapalloa pelataan joka paikassa, Sunday kertoo.
Samalla Sunday harmittelee, että keskellä heinäkuista päivää Tikkurilan urheilupuiston varsinaiset pelikentät ovat lukkojen takana. Jalkapallon harrastajilla ei näytä olevan pääsyä niille muuten kuin joukkueille varattuina harjoittelu- ja peliaikoina.
-- Hyvän pelaajan täytyy harjoitella kaksi kertaa päivässä, Sunday selvittää ammattipelaajan vaatimuksia.
Vaikka jalkapallo on Sundaylle hänen omien sanojensa mukaan koko elämä , ei hänen elämänsä ole pelkkää pelaamista tai valmentamista. Pelaamisen ohella hän kouluttautui jalkapallovalmentajaksi ja autonasentajaksi jo Nigeriassa.
-- Valmentajaksi ryhtyvällä täytyy olla kokemusta myös pelaamisesta, Sunday esittää mielipiteenään.
Suomeen Sunday muutti kahdeksan vuotta sitten, ja Suomesta on tullut hänen kotimaansa. Suomalaissyntyisen vaimon lisäksi perheeseen kuuluu viisi- ja seitsemänvuotiaat pojat. Suomen kansalaisuuden Sunday sai vuosi sitten.
Todettuaan, ettei jalkapallon pelaaminen tai valmentaminen elätä Suomessa, Sunday on täydentänyt autonasentajan koulutustaan.
-- Opiskelin Nurmijärvellä kaksi ja puoli vuotta. Ammatin vaatimukset ovat täällä toiset kuin Nigeriassa, koska autoissa on niin paljon uutta tekniikkaa, Sunday arvioi.
Koulutuksestaan huolimatta Sunday ei ole vielä onnistunut saamaan työtä autonasentajana. Hän onkin työllistänyt itsensä tekemällä töitä hotellin keittiössä koulutuksensa kannalta hanttihommissa.
Juniorijalkapallo on myös kasvatusta
-- Jalkapallo ei ole pallon perässä juoksentelua, vaan se on vaativa laji. Minä opetan pojille, mitä jalkapalloilu on, Sunday lupaa.
-- Junioripelissä ei tärkeintä ole voittaminen, vaan se, että pelaajien kunto kohoaa ja että he tietävät, mitä ovat tekemässä pallon kanssa. Juniorit tarvitsevat ennen kaikkea tekniikan harjoitusta, jotta he oppivat käsittelemään palloa, painottaa Sunday.
Silloin kun jalkapallon harrastajat ovat 8 - 12 -vuotiaita, ei harjoitteleminen saa olla liian vaativaa. Peliohjeeksi riittää: menkää ja pelatkaa hyvin! Myöhemminkin pelaamisen on tarkoitus tuottaa iloa niin pelaajille kuin katsojillekin. Iän myötä, jo 12 - 15 -vuotiaina, juniorit voivat alkaa harjoitella määrätietoisemmin.
-- Jos junioripelaaja on lahjakas, olisi hyvä, että hän pääsisi pelaamaan hyvässä joukkueessa. Silloin hänen taitonsa pääsevät kehittymään paremmin, Sunday pohtii joukkuejärjestelyiden merkitystä.
-- Jalkapallo on antanut minulle hyviä hetkiä ja uusia kokemuksia. Peli on opettanut, kuinka toimia ihmisten kanssa. Pelaaminen ja harjoitteleminen on antanut voimia ja terveyttä ja lisännyt henkistä ja fyysistä hyvinvointia, Sunday luettelee jalkapalloilun etuja ja haluaa, että toisetkin pääsevät nauttimaan niistä.
-- Pelaaminen antaa hyvän olon.
