Kirjeessä efesolaisille Paavali puhuu Kristuksen seurakunnasta. Kirjeen yksi hienoimpia kohtia on tulevan sunnuntain epistolatekstinä. Siinä puhutaan kulmakivestä.

Te ette enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen, niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Ef. 2:19-22

Kristus on kristityn arkisen elämän kulmakivi. Vaikka elämäsi talo olisi tuulisella paikalla, ja vaikka nurkat olisivat homeessa, vaikka katto keikkuisi, ja vaikka ikkunat olisivat rikki, kulmakivi kantaa. Kulmakivi on se toivo, johon voi tukeutua, kun elämän myrskyt riepottelevat, ja kun tuntuu siltä, että tekisi mieli kutsua raivaustraktori paikalle.

Kristus on myös hengellisen elämän kulmakivi. Vaikka uskonelämäsi olisi rempallaan, vaikka rukoileminen olisi unohtunut, kirkossa käyminen jäänyt ja Raamattu pölyttyisi hyllyllä, mutta kulmakivi on paikallaan, voit perustukseen luottaen alkaa remontoida sieltä missä sille on tarvetta.

Kristus on kaikkien kristittyjen yhteinen kulmakivi. Me kaikki kuulumme samaan perheväkeen, me kaikki olemme kiviä yhteisessä rakennuksessa. Rakennuksessa, jonka vahvistajana sideaineena toimii Pyhä Henki. Me muodostamme Jumalan asumuksen, kristillisen kirkon. Me kristityt olemme yhtä, emme vain täällä Suomessa, tai luterilaisen kirkon jäseninä, vaan kaikkialla maailmassa. Me olemme yhtä, sillä meidän rakennuksellamme on yhteinen kulmakivi, Jeesus Kristus.